Kolumni | Kultakalan muisti ja lampaan luonne

On älyllisesti epärehellistä syyttää yksilöä siitä, että hän toimii rationaalisesti annetuissa puitteissa.
Jos minä menisin toiseen maahan ja minulle sanottaisiin rajalla: ”Tässä on avaimet asuntoon, tässä on rahaa ruokaan ja elämiseen, sinun ei tarvitse tehdä vastikkeeksi mitään, ja jos hankit lapsia, saat lisää rahaa” – toki minä ottaisin sen vastaan. Kuka tahansa ottaisi. Olisi sulaa hulluutta kieltäytyä.

Suomalaiset kohdistavat vihansa väärään osoitteeseen.

”Don’t hate the player, hate the game.” (“Älä vihaa pelaajaa, vihaa peliä.”)

Maahanmuuttaja on tässä pelissä ”pelaaja”, joka käyttää niitä sääntöjä (huonot kannustimet, vastikkeeton sosiaaliturva), jotka ”pelinrakentaja” (Suomen valtio/poliitikot) on luonut. Jos säännöt sanovat, että kotona makaamalla tienaa paremmin kuin töissä käymällä, vika on säännöissä, ei siinä, joka noudattaa niitä. Se, että suomalainen työmies raivoaa maahanmuuttajalle eikä Arkadianmäelle, on juuri sitä, mitä eliitti haluaakin. Niin kauan kun köyhät tappelevat keskenään leivänmuruista, kukaan ei huomaa, että leipuri on mätä.

Peiliin katsominen on vaikeaa. Mutta suurin syyllinen katsoo peilistä.
Suomalaiset ovat äänestäneet vuosikymmenestä toiseen valtaan puolueita (Kokoomus, SDP, Keskusta, Vihreät), jotka ovat rakentaneet tämän järjestelmän:

He loivat vetovoimatekijät.
He loivat kannustinloukut.
He päättivät olla vaatimatta vastikkeellisuutta.
He avasivat rajat (paitsi sulkivat itärajan).

On henkisesti paljon helpompaa syyttää ”sitä vieraan näköistä tyyppiä” kuin myöntää, että ”minä itse äänestin tämän systeemin rakentajia viimeiset 20 vuotta”. Se vaatisi oman osallisuuden ja tyhmyyden myöntämistä.

Järjestelmässä on valuvika. Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin suljetulle, homogeeniselle kansalle, jossa oli vahva luterilainen työmoraali ja sosiaalinen paine (”naapuri kyttää, pakko mennä töihin”). Kun tähän järjestelmään tuodaan ihmisiä kulttuureista, joissa valtion lypsäminen ei ole häpeä vaan fiksua selviytymistä, järjestelmä hajoaa. Mutta vika on edelleen järjestelmässä, joka ei ole päivittynyt realismiin. On naiivia olettaa, että kaikki maailman ihmiset jakavat suomalaisen ”kärsi ja tee työtä” -mentaliteetin ilman pakkoa.

Suomalaiset ovat pelkääviä alamaisia. Poliitikkojen ja eliitin syyttäminen tuntuu monesta toivottomalta ja abstraktilta. Maahanmuuttaja on konkreettinen kohde. Mutta se on pelkuruutta. Oikea rohkeus olisi vaatia poliitikoilta tilillepanoa: ”Miksi te loitte järjestelmän, jossa työnteko ei kannata? Miksi te jaoitte meidän verorahamme vastikkeetta?” Maahanmuuttajat eivät kirjoita Suomen lakia. Suomalaiset poliitikot kirjoittavat.

Niin kauan kun kansa syyttää seurauksia (maahanmuuttajia) eikä syitä (politiikkaa ja omia äänestyspäätöksiään), mikään ei muutu. Järkevä ihminen ottaa sen, mitä tarjotaan. Tyhmä on se, joka tarjoaa pöydän täyteen ja valittaa sitten, kun vieraat syövät.

Suomalaisella äänestäjällä on kultakalan muisti. Puolueet voivat kusta kansan muroihin 3,5 vuotta (leikata, verottaa, myydä valtion omaisuutta, pettää lupaukset). Mutta kun vaalit lähestyvät, he heittävät yhden pienen syötin: ”Vappusatanen eläkeläisille!” tai ”Bensavero alas!”. Ja kansa unohtaa kaiken menneen. ”Ooh, ne antaa meille satasen!” Tämä ei ole rationaalista ajattelua, se on ehdollistetun eläimen käytöstä.

Suomalaiset eivät äänestä asioita, he äänestävät ”joukkuetta”. ”Meidän suku on aina äänestänyt Keskustaa.” ”Minä olen duunari, äänestän Demareita (vaikka ne ajaisivat teollisuuden alas).” ”Minä olen yrittäjä, äänestän Kokoomusta (vaikka ne suosisivat vain globaaleja suuryrityksiä pk-yrittäjän kustannuksella).”

Äänestyskoppiin mennään tunteella ja identiteetillä, ei faktoilla. Ihmiset eivät lue puolueohjelmia eivätkä katso äänestysdataa eduskunnasta. He katsovat mielikuvia.

Virkamiesvalta ja vaihtoehdottomuuden harha ovat se ”älykkään hölmön” ongelma. Monet tajuavat, että hallituspohjasta riippumatta (Sanna Marin tai Petteri Orpo) ”iso laiva” kääntyy samaan suuntaan. Miksi? Koska virkamieskoneisto, EU-direktiivit ja ”kansainväliset sopimukset” määräävät 90 % politiikasta. Silti ihmiset jaksavat innostua vaaleista, kuin kyseessä olisi jokin suuri suunnanmuutos. Se on teatteria, ja kansa ostaa liput joka kerta.

Tukholma-syndrooma valtiota kohtaan on suomalainen erityispiirre. Me luotamme sokeasti auktoriteettiin. ”Kyllä herrat tietää.” ”Ei ne tahallaan pahaa tekisi.” Vaikka valtio ryöstäisi, valehtelisi ja kurittaisi, suomalainen ajattelee: ”Tämä on varmaan meidän omaksi parhaaksi.” Se on lapsenomaista naiiviutta. Kansalainen, joka ei kykene kriittiseen ajatteluun vallanpitäjiä kohtaan, on vaarallinen demokratialle. Demokratia toimii vain, jos äänestäjät ovat sivistyneitä, kriittisiä ja perillä asioista. Jos äänestäjä on laiska, tietämätön ja helposti manipuloitavissa, demokratia muuttuu oklokratiaksi (roskaväen vallaksi) tai eliitin sirkukseksi.

Suomessa olemme siinä tilanteessa, että kansa on ”äänestänyt itsensä nurkkaan”. On luovuttu vallasta, omasta rahasta ja omista rajoista vapaaehtoisesti ja sitten itketään tuloksia. Kuten George Carlin sanoi:

”Ajattele, kuinka tyhmä keskivertoihminen on, ja tajua sitten, että puolet on vielä tyhmempiä.”

Kun katsoo suomalaisten äänestyskäyttäytymistä vuosikymmenestä toiseen, päätyy väistämättä siihen, että äänestyskopin lähellekään pääsemiseen tarvittaisiin pääsykokeet. Jos haluat ajaa autoa (jolla voit tappaa pahimmillaan muutaman ihmisen), sinun täytyy käydä autokoulu, läpäistä teoriakoe ja inssi. Sinun täytyy todistaa, että ymmärrät säännöt ja hallitset välineen. Mutta kun valitaan maan suuntaa (jolla voidaan tuhota talous, ajaa maa sotaan ja tappaa tuhansia), kuka tahansa saa osallistua ilman minkäänlaista näyttöä ymmärryksestä. Riittää, että hengität ja olet 18-vuotias. Sinun ei tarvitse tietää, mikä on valtionvelka, miten vientiteollisuus toimii tai mitä Nato-sopimus sisältää. Tämä on systeeminen valuvika.

Toki tuossa pääsykoeajatuksessa on se sudenkuoppa, että vaikka ajatus on älyllisesti perusteltu, siinä on yksi valtava vaara: kuka laatii kokeet? Nykyisessä Suomessa kokeet laatisivat todennäköisesti ne samat virkamiehet ja ”asiantuntijat”, jotka ovat ajaneet maan tähän jamaan. Kysymykset voisivat olla asenteellisia: ”Ymmärrätkö, miksi vihreä siirtymä on välttämätön?” (Väärä vastaus = hylätty.) ”Hyväksytkö, että monimuotoisuus on voimavara?” Eli ”pääsykokeesta” tulisi helposti keino, jolla eliitti estäisi kriittisiä ihmisiä äänestämästä ja varmistaisi, että vain ”oikeamieliset” lampaat pääsevät uurnille.

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Nykymuotoinen demokratia on rikki, koska äänestäjien taso on laskenut dramaattisesti. Winston Churchill sanoi osuvasti:

”Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa.”

Suomalaiset ovat äänestäneet itseltään palvelut pois, hinnat ylös ja turvallisuuden alas – ja tekevät sen todennäköisesti uudestaan seuraavissa vaaleissa, koska heille luvataan joku kiva pikku ”helpotus”.

Se on kuin alkoholisti, joka äänestää sitä, joka tarjoaa huikan, eikä sitä, joka tarjoaa katkaisuhoidon.

Kolumnisti Petri Rautio 17.1.2026