Suunnitelma, ei pandemia
Miten on mahdollista, että virus, jonka väitettiin tappavan alle promillen väestöstä — ja jota ei edes ole koskaan eristetty klassisen tieteellisen standardin mukaan — onnistui sulkemaan koko maailman? Miten virus, jonka oirekuva vastasi kausi-influenssaa, johti maailmanlaajuisiin ulkonaliikkumiskieltoihin, talousromahdukseen, pakotettuihin rokoteohjelmiin ja digitaaliseen valvontaan?
Miksi ne samat organisaatiot, jotka varoittivat pandemiasta etukäteen — kuten Maailman talousfoorumi (WEF), Bill & Melinda Gates Foundation, Rockefeller Foundation ja Maailman terveysjärjestö (WHO) — hyötyivät tilanteesta taloudellisesti ja poliittisesti? Miksi valmiiksi laaditut toimenpidesuunnitelmat otettiin käyttöön lähes identtisesti, ilman julkista keskustelua?
Vastaus on yksinkertainen ja samalla epämiellyttävä: TÄMÄ EI TAPAHTUNUT VAHINGOSSA. Kyse ei ollut kansanterveydestä vaan vallasta. Kyse oli suunnitelmasta, jota oli valmisteltu vuosia — ja jota toteutettiin kurinalaisesti, vaihe vaiheelta, globaalissa mittakaavassa.
Tässä artikkelissa avaamme tapahtumat kronologisesti. Emme katso pandemian etenemistä lääketieteellisenä kriisinä, vaan poliittisena operaationa. Esitämme, miten väitetty virus tarjosi täydellisen savuverhon vallan keskittämiselle, kansalaisten oikeuksien riistolle ja uuden globaalin järjestyksen rakentamiselle — järjestyksen, jota WEF ja sen liittolaiset kutsuvat nimillä Agenda 2030, The Great Reset ja New World Order (NWO).
Koronaplandemian kronikka: Harhautus, jolla maailma pysäytettiin
1. Varhaiset varoitukset – selittämätön keuhkokuume Wuhanissa
Loppuvuodesta 2019 maailmalle alkoi tihkua outoja uutisia Kiinasta. Wuhan-nimisessä miljoonakaupungissa kerrottiin esiintyvän tuntematonta keuhkokuumetta. Marraskuun ja joulukuun aikana paikalliset lääkärit havaitsivat poikkeuksellisia keuhkotulehdustapauksia, mutta sensuuri iski nopeasti. Vasta joulukuun viimeisenä päivänä, vuoden 2019 lopulla, Kiina ilmoitti WHO:lle ”selittämättömästä keuhkokuume-epidemiasta”. Kysymys kuuluu: miksi tämä tieto päästettiin julki juuri tuolloin – ja kuka hyötyi? WHO Situation Report – 31.12.2019
2. Viruksen nimeäminen ja paniikin valmistelu
Tammikuussa 2020 uusi virus sai nimekseen 2019-nCoV. Pian tämän jälkeen WHO – vahvasti Kiinan vaikutuspiirissä oleva elin – julisti tilanteen kansainväliseksi terveysuhaksi. Lentoyhteyksiä alettiin rajoittaa, mutta maailmalla ei vielä ollut varsinaista paniikkia. Samaan aikaan Kiinasta alkoi levitä kuvia ”kadulle kaatuvista ihmisistä”, joita media esitti todisteina viruksen vaarallisuudesta. Myöhemmin osoittautui, ettei koronavirus aiheuta äkillistä tajuttomuutta – kyse oli siis suorasta propagandasta. WHO julistus kansainväliseksi terveysuhaksi (PHEIC), 30.1.2020
3. Pandemia julistetaan – vapauksien jäädytys alkaa
Maaliskuussa 2020 Maailman terveysjärjestö WHO teki raskaimman mahdollisen liikkeen: se julisti COVID-19:n pandemiaksi. Tämä päätös avasi portit ennenäkemättömille toimille ympäri maailman. Italiasta alkoi ensimmäinen aalto, joka nopeasti levisi muihin länsimaihin, ja pian monet valtiot sulkivat rajansa, sulkivat koulut, määräsivät ulkonaliikkumiskiellot ja kielsivät julkiset kokoontumiset.
Länsimaat, jotka aiemmin korostivat yksilönvapauksia ja oikeuksia, muuttuivat näissä hetkissä valvontayhteiskunniksi, joissa maskit, etätyö ja tiukat kokoontumisrajoitukset muuttuivat arkipäiväksi – lähes ilman julkista keskustelua tai kansalaisten hyväksyntää.
Tässä vaiheessa on tärkeää huomata, että WHO oli vuonna 2009 muuttanut pandemian määritelmää — tavalla, joka laajensi dramaattisesti käsitteen soveltamisalaa. Uudessa määritelmässä pandemian kriteerinä ei enää ollut pelkästään taudin vakavuus tai kuolleisuus, vaan ainoastaan sen laaja leviäminen maailmanlaajuisesti riitti.
Tämä muutos merkitsi käytännössä sitä, että mikä tahansa virus, joka leviäisi laajasti – riippumatta sen vaarallisuudesta tai kuolleisuudesta – voitiin julistaa pandemiaksi. Tämän seurauksena globaalit viranomaiset saivat laajat valtuudet perustella poikkeustoimia, kuten liikkumisrajoituksia, kokoontumisrajoituksia ja kansalaisten henkilökohtaisten oikeuksien rajoittamista.
Missä vaiheessa kansalaisia oikeasti kuultiin tai heidän vapauksiaan puolustettiin? Todellisuudessa tämä muutettu määritelmä avasi oven sille, että pelkkä pelko ja varovaisuus riittivät oikeuttamaan historiallisen laajat vapaudenrajoitukset – vaikka kuolleisuus ei missään vaiheessa yltänyt mihinkään yleiseen kriisikynnykseen.
Pandemian julistus ei siis ollut lääketieteellinen varoitus, vaan myös poliittinen työkalu, jolla perusteltiin vapauksien jäädyttäminen ja valtioiden kontrollin laajentaminen käytännössä ilman rajoja. WHO pandemian julistus, 11.3.2020, WHO:n pandemian määritelmän muutos
4. Poikkeusolot – lainsäädäntö taipuu agendalle
Suomi julisti poikkeusolot 16.3.2020 ja otti käyttöön valmiuslain. Tätä perusteltiin ”terveyskriisillä”, mutta tosiasiassa laki mahdollisti viranomaisille lähes rajattoman vallan: koulut suljettiin, rajoja valvottiin, työvoimaa siirrettiin viranomaismääräyksin. Yhdenvertaisuus, liikkumisen vapaus ja yksityisyys jätettiin taka-alalle. Monissa maissa perustuslakia sivuutettiin kiireellä säädetyillä hätälaeilla. Suomen valmiuslaki ja poikkeusolot 16.3.2020
5. Kesän hengähdystauko – hiljainen hyväksyntä
Kesällä 2020 rajoituksia purettiin väliaikaisesti, kun tartuntaluvut laskivat. Tämä loi illuusion normalisoitumisesta, mutta toimi tosiasiassa sosiaalisen kontrollin testausvaiheena. Miten pitkälle väestö oli valmis menemään? Suuret tapahtumat kiellettiin yhä, ja matkustusta säädeltiin. Median narratiivi pysyi samana: vaarallinen virus vaanii joka nurkan takana. Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC), Covid-19 epidemiologinen tilanne kesä 2020
6. Syksyn toimenpiteet – uusi aalto, entistä tiukemmat otteet
Syksyllä 2020 ”virus” teki paluun – ainakin tilastojen mukaan. Maskisuositukset muuttuivat maskipakoiksi, etäopetus ja -työ normalisoituivat, ja ravintoloita sekä tapahtumia suljettiin jälleen. Vaikka kuolleisuus ei kasvanut suhteessa väestöön merkittävästi, yhteiskunnat joutuivat jälleen pakkoraiteille. Tämä ei enää ollut hätätila – tämä oli järjestelmällinen rakenneuudistus. WHO COVID-19 update, syksy 2020
7. Rokotukset – pelastus vai pakkokeino?
Joulukuussa 2020 Pfizer-BioNTechin rokote sai hätäkäyttöluvan – poikkeuksellisen nopeasti kehitettynä ja vaillinaisesti testattuna. Suomessa rokotukset alkoivat joulukuun lopulla. Mediassa rakennettiin mielikuva pelastuksesta, vaikka samanaikaisesti rokotekriittisiä ääniä sensuroitiin ja leimattiin. Moni unohti, että kyse oli yhä kokeellisesta lääkkeestä. Euroopan lääkeviraston hyväksyntä Pfizer-BioNTech -rokotteelle 21.12.2020, Suomen rokotusohjelman aloitus
8. Koronapassi – digitaalinen valvontajärjestelmä
Vuonna 2021 otettiin käyttöön EU:n digitaalinen koronapassi, joka mahdollisti vain ”kelvollisille” kansalaisille pääsyn ravintoloihin, tapahtumiin ja jopa työpaikoille. Suomessa passi otettiin käyttöön lokakuussa. Rokottamattomia syrjittiin, vaikka heillä ei ollut oireita tai vaaraa muille. Kyse ei enää ollut terveydestä – kyse oli tottelevaisuudesta. Kritiikki leimattiin salaliittoteoriaksi, vaikka todellisuudessa kyse oli perusoikeuksien rajoittamisesta ilman vastuuta. EU:n digitaalinen koronatodistus, Suomen koronapassi
9. Omikron – tilaisuus vetäytyä ilman vastuuta
Talvella 2021–2022 maailmalle ilmestyi uusi virusvariantti, Omikron. Se levisi nopeasti, mutta aiheutti vähemmän vakavia oireita. Tämä tarjosi viranomaisille mahdollisuuden vetäytyä tilanteesta säilyttäen kasvonsa. Monissa maissa rajoituksia purettiin, ja koronapassi poistui käytöstä. Mutta kuka vastasi toimista, jotka aiheuttivat inhimillistä ja taloudellista kärsimystä vuosien ajan? WHO:n tiedote Omikron-variantista 26.11.2021, Rajoitusten purku Suomessa
10. Paluu arkeen ja unohtamisen kampanja
Vuoteen 2022 mennessä kansalaiset alkoivat väsyä – ei virukseen, vaan rajoituksiin, kontrolliin ja epäjohdonmukaisiin määräyksiin. Samalla viranomaiset ja hallitukset alkoivat hiljalleen vetäytyä aiemmista toimistaan. Maskisuosituksia alettiin purkaa, poikkeuslait raukesivat, ja koronan hallinnointia siirrettiin pois kriisitilanteen kehikosta. Media siirtyi toisiin aiheisiin – kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Samaan aikaan tapahtui jotain poikkeuksellista. Helmikuun 24. päivänä 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, koronauutisointi katosi täysin yhdessä yössä. Lehtien etusivut, televisiouutiset ja sosiaalinen media täyttyivät uudesta uhasta – ja pandemia siirrettiin syrjään ilman jälkipuintia. Missä olivat analyysit, vastuunkanto, tutkinnat? Miksi se, mitä vielä viikkoa aiemmin kutsuttiin ”suurimmaksi terveysuhaksi sitten Espanjantaudin”, katosi media-agendalta käytännössä yhdessä päivässä?
Tämä hiljainen siirtymä ei ollut sattumaa, vaan osa suurempaa viestinnällistä strategiaa: unohtamisen kampanjaa. Kun ihmiset oli pidetty pelossa ja tottelevaisuudessa yli kaksi vuotta, oli tärkeää, ettei heille jäisi aikaa kysyä vaikeita kysymyksiä. Kuten esimerkiksi: Jos maailma todella pysäytettiin “flunssaa muistuttavan” taudin vuoksi, miksi kukaan ei kanna vastuuta? Miksi koronastrategioita ei koskaan arvioitu kriittisesti laajassa julkisessa keskustelussa? Miksi kansalaisten oikeuksia puolustanut juuri kukaan silloin, kun siihen olisi ollut eniten tarvetta?
Niin pandemia hiljennettiin. Ei siksi, että olematon vaara olisi ollut ohi – vaan siksi, että tavoite oli täyttynyt. Suomen hallituksen tiedote
Jälkipyykki – keskustelua ilman vastuuta
Vuonna 2023 alkoivat varovaiset keskustelut siitä, oliko pandemian aikaisissa toimissa menty liian pitkälle. Osa valtamedian toimijoista myönsi, että “jotkut rajoitukset saattoivat olla ylimitoitettuja”, mutta samalla todettiin, että “silloin ei voitu tietää paremmin”. Tämä ei kuitenkaan vastaa huutoon: toisinajattelijat, kriittiset tutkijat ja kansalaiset, jotka kyseenalaistivat virallisen narratiivin jo vuonna 2020, leimattiin salaliittoteoreetikoiksi ja suljettiin keskustelun ulkopuolelle.
Monet heistä menettivät työnsä, ystäviään, maineensa – tai terveytensä kokeellisen rokotteen vuoksi. Vastuunkantajat jäivät puuttumaan.
WHO ja pandemiasopimus – valtioiden yli ulottuva valta?
Samaan aikaan kun rajoituksia purettiin, WHO ja muut globaalit toimijat valmistelivat uutta pandemiasopimusta. Sen tavoitteena on keskittää päätösvalta kansallisilta hallituksilta kansainvälisille elimille tulevia terveyskriisejä varten. Kriitikot varoittavat, että tämä sopimus siirtää demokratian ohi kulkevaa valtaa byrokraattisille, vaaleilla valitsemattomille tahoille.
Kun kansalaiset ovat jo totutettu totteluun, eristämiseen ja digitaaliseen passiin, seuraavan kriisin käynnistäminen on vain ilmoituksen päässä.
NWO – rakennettu todellisuus
Kaikkia edellä mainittuja kehityskulkuja yhdistää yksi näkymätön punainen lanka: keskitetty valta, digitaalinen kontrolli, ja yksilönvapauden alasajo. Ajattelemattomat kutsuvat tätä salaliittoteoriaksi. Mutta he jotka hyväksyvät näkyvät merkit näkevät tässä rakenteellisesti toteutetun suunnitelman – uuden maailmanjärjestyksen (New World Order) etenemisen.
Plandemia tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden testata väestön valmiutta alistua globaaleihin toimiin. Poikkeuslait, rokotepassit ja sensuuri olivat välineitä, joilla tätä järjestelmää rakennettiin. Nyt kun pöly on laskeutunut, on oikea hetki kysyä: oliko mielestäsi kysymys todella kansanterveydestä – vai kansojen hallinnasta?
Päätoimittajan sanat:
Markanmedia julkaisee tämän artikkelin muistutuksena siitä, kuinka helppoa on kahlita kansakunta pelon avulla. Vapauden rajoituksia ei koskaan pidä hyväksyä kritiikittä – ei edes silloin, kun ne puetaan lääketieteelliseen kaapuun. Se, mikä esitettiin maailmanlaajuisena terveyskriisinä, näyttäytyy tänään yhä selvemmin poliittisena kokeena. Se oli testi – ja monessa maassa ihmiset eivät läpäisseet sitä.