Sananvapaus – se, mitä pidettiin länsimaisen demokratian itseoikeutettuna perustana – on viime vuosina joutunut järjestelmällisen rajoittamisen kohteeksi. Globalististen toimijoiden, teknologiajättien ja yhä ideologisoituneemman valtamedian yhteispeli on synnyttänyt ilmapiirin, jossa ”väärät mielipiteet” suljetaan ulos näkyvistä. Ilmiö ei rajoitu yksittäisiin valtioihin, vaan on havaittavissa niin Suomessa kuin muualla maailmassa – eri tavoin, mutta samaan suuntaan kulkien.
Suomessa kehityskulku konkretisoitui, kun entinen kansanedustaja Päivi Räsänen asetettiin syytteeseen julkaistuaan vuonna 2019 sosiaalisessa mediassa kuvan Raamatun jakeesta (Room. 1:24–27) ja sen rinnalle kysymyksen: ”Miten Kirkon perusta, Raamattu, sopii yhteen sen kanssa, että häpeää ja syntiä nostetaan ylpeyden aiheeksi?” Räsänen viittasi kritiikissään evankelis-luterilaisen kirkon osallistumiseen Pride-tapahtumaan. Valtakunnansyyttäjä katsoi julkaisun ylittävän rikoskynnyksen kiihottamisena kansanryhmää vastaan – ja vei tapauksen korkeimpaan oikeuteen asti (Oikeus.fi, 19.6.2024), vaikka Räsänen vapautettiin kahdesti aiemmissa oikeusasteissa.
Kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan osasta laajempaa murrosta. Sosiaalinen media, joka vielä kymmenen vuotta sitten toimi vaihtoehtoisen tiedon ja kansalaiskeskustelun alustana, on valjastettu valtavirtanarratiivien vahvistajaksi. Algoritmeilla piilotetaan kriittisiä julkaisuja, ja riippumattomat mediat sysätään pois näkyvyydestä. Pew Research Centerin (2022) tutkimuksen mukaan suuri osa yhdysvaltalaisista uskoo sosiaalisen median yhtiöiden sensuroivan sisältöjä poliittisin perustein.
Pandemian aikana kriittinen keskustelu koronatoimista, rokotteista tai WHO:n roolista luokiteltiin ”disinformaatioksi”. Yhdysvalloissa niin kutsutut ”Twitter Files” -paljastukset (Taibbi, Substack 2022) toivat julki, kuinka viranomaiset painostivat someyhtiöitä sensuroimaan viestejä, jotka poikkesivat virallisesta linjasta. Viestintää ohjattiin jopa FBI:n ja DHS:n (Department of Homeland Security) toimesta.
Euroopassa sananvapauden rajoittamista on lainsäädätty Digital Services Actin (DSA) muodossa. EU:n mukaan (digital-strategy.ec.europa.eu) uusi laki velvoittaa alustoja poistamaan ”haitallista” sisältöä nopealla aikataululla, mutta käytännössä se voi johtaa epäselväksi jäävän sisällön poistamiseen varmuuden vuoksi. Saksassa vastaava kehitys näkyy NetzDG-laissa (bmj.de), joka mahdollistaa jopa miljoonaluokan sakot somealustoille, jos ne eivät poista ”vihanpuheeksi” määriteltyä sisältöä.
Kanadassa hallitus käytti hätätilaoikeuksia vuonna 2022 rekkamielenosoittajia vastaan ja jäädytti sadoittain yksityishenkilöiden pankkitilejä (Reuters 2022). Myöhemmin voimaan tullut Bill C-11 (parl.ca) antaa valtiolle oikeuden säännöstellä sisältöjen näkyvyyttä verkossa, suosien valtamediaa ja virallisia kanavia kansalaisjournalismin kustannuksella.
Venäjällä sananvapauden tila on muuttunut valvonnaksi. Human Rights Watch (2022) raportoi useista vankeustuomioista, jotka annettiin kansalaisille ”valheellisen tiedon” levittämisestä valtiota vastaan. Monet riippumattomat mediat ovat joutuneet lakkauttamaan toimintansa tai siirtymään maan alle.
Suomessa sosiaalisen median hiljainen sensuuri ulottuu myös valtamedian narratiivin vastaisen sisällön piilottamiseen. Useat vaihtoehtokanavat ja kriittiset sisällöntuottajat ovat raportoineet varjobanni-ilmiöstä, jossa julkaisut eivät saa näkyvyyttä algoritmien takia, vaikka ne eivät riko yhteisösääntöjä.
Tänä päivänä pelkkä poikkeavan mielipiteen esittäminen voi johtaa someprofiilin katoamiseen, työpaikan menettämiseen tai elinkeinon sulkemiseen. Cancel-kulttuuriksi kutsuttu ilmiö on uusi sosiaalisen kontrollin muoto, joka kohdistuu erityisesti heihin, jotka kyseenalaistavat globalistisen agendan, transideologian, ilmastopolitiikan tai läntisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan.
Sananvapauden rajoittaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Se hivuttautuu kulttuuriin vähin äänin – kunnes havaitaan, ettei vallitsevaa tarinaa enää saa kyseenalaistaa ilman seurauksia.
Lähteet: oikeus.fi, Digital Services Act, Matt Taibbin, Canadian Broadcasting Corporation, bmj.de, hrw.org