Kun yhteiskunnassa puhutaan suurista muutoksista, keskustelu kääntyy helposti siihen, mikä nykyjärjestelmässä on vialla ja mitä pitäisi purkaa. Mutta harvemmin kysytään tärkeintä kysymystä, kuka rakentaa uuden järjestelmän tilalle, jos vanha sortuu?
Historia osoittaa, että vallan tyhjiö ei jää tyhjäksi. Joka kerta, kun rakenteita on purettu, joku astuu esiin ja ottaa paikan haltuun. Usein se ei ole kansa, vaan ne, joilla on jo valmiiksi rahaa, vaikutusvaltaa ja verkostoja. Suomikin on kytköksissä vahvasti ulkopuolisiin voimiin: moniin taloudellisiin sidoksiin, EU:n ja kansainvälisten organisaatioiden määräyksiin sekä globaaliin eliittiin, jonka intressejä tavallisen suomalaisen on vaikea ohittaa.
Siksi on naiivia kuvitella, että järjestelmän kaatuessa kansa pääsisi automaattisesti itse rakentamaan uutta. Jos suunnitelmaa ja kansan enemmistöä ei ole, joku muu tekee sen puolesta. Ja tuo ”joku muu” harvoin toimii kansan parhaaksi.
On toki mahdollista järjestää kansankokouksia ja rakentaa yhteisöjen verkostoja. Mutta ellei näillä ole kansan enemmistön aitoa ja päättäväistä tukea, ne jäävät pelkiksi metsäpoluiksi valtatien varrelle. Totuus on, että Suomessa ei ole nähty laajaa kansannousua sisällissodan jälkeen. Valtajärjestelmää on kyllä kritisoitu ja reformeja on ajettu, mutta massiivinen, koko kansan kattava vastarinta on puuttunut.
Hyvä esimerkki tästä on keskustelu EU-jäsenyydestä. Jos Suomi lähtisi unionista, moni kuvittelee sen automaattisesti tarkoittavan itsenäisyyden vahvistumista ja kansanvallan paluuta. Todennäköisempää kuitenkin on, että EU:n jättäminen loisi hetkellisen tyhjiön, jonka täyttäisivät välittömästi ulkopuoliset voimat. Globaali eliitti hyödyntäisi tilanteen ja työntäisi Suomea entistä nopeammin kohti uutta kansainvälistä järjestystä – NWO:n etenemistä tai ainakin yhden maailman hallituksen kaltaisen mallin vahvistumista. Toisin sanoen: EU-ero ei automaattisesti merkitsisi vapautumista, vaan voisi jopa nopeuttaa ulkopuolisen vallan kiristymistä.
Ongelma ei siis ole vain eliitin vallassa – vaan myös kansan passiivisuudessa. Suurin este muutokselle on se, ettei riittävän moni ole valmis luopumaan mukavuudestaan, ottamaan riskiä tai kantamaan vastuuta. Niin kauan kuin tyytymättömyys purkautuu vain kahvipöydissä ja somessa, järjestelmä pysyy vakaana ja hallinta ulkopuolisilla voimilla.
Mitä pitäisi tapahtua, että kansa todella ymmärtäisi tilanteensa – ”heräisi”? Entä mikä on se vaihtoehtoinen malli, johon ihmiset voisivat yhtyä ilman pelkoa energian ja ajan hukkaamisesta tai kaaoksesta? Jos tähän ei löydy vastausta, vanha järjestelmä voi kaatua – mutta uuden rakentavat aina ne, jotka ovat siihen etukäteen valmistautuneet.
– Samuel Gryning 21.8.2025 –