Alexander Stubb – Unelma liittovaltiosta vaatii kriisin

Suomella on nyt presidentti, jonka akateeminen ura kertoo enemmän kuin moni ehkä ymmärtää. Alexander Stubb väitteli tohtoriksi London School of Economicsissa vuonna 1998. Hänen tutkimuksensa käsitteli Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (Common Foreign and Security Policy, CFSP) ja sen institutionaalisia rakenteita. Tutkimus ei ollut poliittinen pamfletti vaan analyyttinen selvitys, mutta sen johtopäätökset avaavat ikkunan Stubbin ajatteluun – ja siihen, mitä hän ajattelee itsenäisyydestä, suvereniteetista ja liittovaltiokehityksestä.

Flexible integration –malli

Stubbin väitöskirja tarkasteli flexible integration -mallia. Sen perusidea on yksinkertainen: kaikki jäsenvaltiot eivät aina ole mukana samassa tahdissa, vaan osa voi edetä nopeammin, osa hitaammin. Tämä mahdollistaa EU:n yhtenäisyyden säilymisen ilman, että jäsenvaltioiden kansallisia intressejä murskataan väkisin.

Stubbin mukaan ilman joustavuutta EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei voisi toimia lainkaan. Liian tiukka pakottaminen johtaisi pysähtyneisyyteen ja lopulta hajaannukseen. Joustavuus taas sallii etenemisen – mutta vain, jos poliittinen tahto löytyy.

Liittovaltiokehityksen reunaehdot

Stubbin akateeminen analyysi kuitenkin paljastaa toisen puolen: syvempi integraatio, etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, ei ole mahdollista ilman ulkoista pakkoa. Vapaaehtoisesti kansallisvaltiot eivät luovu päätösvallastaan. Tämä on Stubbin työn ehkä merkittävin havainto. Ilman painetta integraatio pysyy löyhänä. Vasta kriisi, uhka tai mullistus voi pakottaa maat toimimaan yhdessä ja siirtämään valtaa EU-tasolle. Tässä näkyy hänen ajattelunsa kylmä realismi: kansallisvaltioiden historia ja identiteetti estävät liittovaltiota muodostumasta “luonnostaan”.

Stubb on myöhemmissä puheissaan jatkanut samoja ajatuksia. Hän on korostanut, että integraation täytyy olla järjestelmällistä eikä kaoottista. Hänen sanansa College of Europessa pitämästään puheesta tiivistävät asian:

”Meidän on löydettävä hyvä tasapaino joustavuuden ja järjestyksen välillä – loppujen lopuksi meillä ei voi olla 28 järjestelmää, joissa jokainen vain ottaa sen, mistä pitää. Tämä ei olisi edes Eurooppa à la Carte, vaan kaikkien vapaa buffet.” – Alexander Stubb
Valtiovarainministeriö

Toisin sanoen EU ei voi olla pelkkä sekava kokoelma kansallisia valintoja. Tarvitaan yhtenäisyyttä – ja Stubbin ajattelussa sitä syntyy vain, jos ulkoinen tai sisäinen pakko ajaa jäsenvaltiot yhteen.

Liittovaltiounelma vaatii kriisin

Tutkimus Euroopan unionin historiasta tukee tätä ajatusta. Unionin syvimmät kehitysaskeleet on otettu kriisien aikana: öljykriisi, finanssikriisi, eurokriisi ja turvallisuuspoliittiset kriisit ovat kukin tavalla tai toisella kiihdyttäneet integraatiota. Yksi tutkimus tiivistää tämän toteamalla, että EU etenee usein “force of events” -mallin kautta, ei suunnitelmien ja rauhanomaisen neuvottelun perusteella (Taylor & Francis Online).

Stubbin väitöskirjan henki on linjassa tämän kanssa: ilman kriisiä liittovaltiota ei synny. Mutta kriisin kautta kaikki on mahdollista.

Kuvitellaanpa, että presidentti astuisi esiin ja sanoisi suoraan:

“Jos joku riittävän iso kriisi ei iske Eurooppaan, niin emme pysty muodostamaan liittovaltiota.” Ajatus kuulostaa hätkähdyttävältä, mutta juuri se tiivistää Stubbin näkemyksen logiikan.

Ilman globalistista uhkaa jäsenvaltiot pitävät kiinni suvereniteetistaan. Vasta äärimmäinen kriisi – oli se sitten sotilaallinen hyökkäys, massiivinen taloudellinen romahdus tai ekologinen katastrofi – voisi murtaa tämän pidäkkeen ja pakottaa EU-maat yhteen liittovaltion kaltaiseksi kokonaisuudeksi.

Tästä syntyy absurdi ja kylmäävä kuva: Suomen itsenäisyys ei tällöin olisi arvo sinänsä, vaan neuvottelupätevyys, jonka kohtalo riippuu kansainvälisen tilanteen paineista. Se olisi kortti, joka nostetaan pöydälle vain silloin, kun kriisi on tarpeeksi suuri – ja jonka mukana voisi mennä koko ajatus itsenäisestä Suomesta.

Mitä Stubb todella haluaa?

Stubbin akateeminen työ ei ole suora poliittinen ohjelma, mutta sen johtopäätökset ovat selkeitä. Jos hän uskoo omaan tutkimukseensa – ja hänen julkisista kommenteistaan päätellen hän uskoo – EU:n liittovaltio syntyy vain kriisin kautta. Se tarkoittaa, että presidentin unelma Euroopan yhdistymisestä on kytketty väistämättä johonkin synkkään ja pakottavaan.

Samuel Gryning 7.9.2025

Lähteenä myös: Wikipedia