Analyysi: Väestönvaihto, velkavuori ja tekoäly – Suomen kolmoiskriisi

Ikuinen talouskasvu rajallisella planeetalla on mahdotonta. Nykyinen globaali talousjärjestelmä on rakennettu eksponentiaalisen kasvun oletuksen varaan, mutta fysikaalisten rajojen (raaka-aineet, energia, ilmakehän kantokyky) ja demografisen muutoksen takia tämä malli on tulossa tiensä päähän – ei ehkä yhdessä rysäyksessä, vaan hitaana laskuna tai jopa romahduksena.

Kasvu ei voi jatkua ikuisesti samalla tavalla

Historiallinen kasvu (kuten Suomessa 1950–2015 ~5-kertainen BKT/hlö) perustui halpaan energiaan (öljy, hiili), väestönkasvuun, teollistumiseen ja teknologisiin harppauksiin.

Nyt olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa rajahyödyt pienenevät: lisäeuro vaatii yhä enemmän panoksia, ja monilla aloilla olemme jo kyllästyspisteessä (ei tarvita viittä autoa, puhelinta tai viisinkertaista ruoankulutusta).

Globaalisti BKT-kasvu on hidastunut kehittyneissä maissa jo vuosikymmeniä. Esim. OECD-maissa keskimääräinen vuotuinen kasvu oli 1945–1973 ~4–5 %, 1973–2007 ~2–3 %, ja 2008 jälkeen usein alle 2 %.

Suomen BKT (bruttokansantuote) vuonna 1950 oli vuoden 2010 rahassa ostovoimakorjattuna noin 6500 euroa, vuonna 2015 32.000 euroa. Kasvu 70 vuodessa oli viisinkertainen.

Voiko kasvu olla 5-kertainen vuoteen 2100 eli Suomen BKT/hlö olla 160 000 € vuonna 2100?

Ei realistisesti. Jotta se toteutuisi, tarvitaan ~2,2 % vuotuista kasvua 75 vuoden ajan – mikä on enemmän kuin mitä olemme saavuttaneet finanssikriisin, pandemian ja energiakriisin jälkeisenä aikana. Todennäköisempi skenaario on nollakasvu tai hidas lasku kehittyneissä maissa, kun väestö ikääntyy ja tuottavuuskasvu hidastuu.

Väestönräjähdys ja Afrikan rooli

Afrikassa väestö kasvaa edelleen nopeasti (ennuste: 2,5 miljardia 2050, mahdollisesti 4 miljardia 2100). Tämä luo valtavan paineen resursseille, muuttoliikkeelle ja konflikteille.

Samalla länsimaissa väestö kutistuu ja ikääntyy. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut alle korvaustason, ja ilman maahanmuuttoa väestö pienenisi rajusti.

Maahanmuutto pitää BKT:tä tilapäisesti kasvussa (lisää kuluttajia ja työvoimaa), mutta jos tulijat jäävät suurelta osin työttömiksi tai matalapalkka-aloille, BKT/hlö ei kasva – päinvastoin, se voi laskea, kun elättämiskustannukset nousevat.

Velkaantuminen kasvun korvikkeena

Kun orgaaninen kasvu on hidastunut, kasvua on pidetty yllä velalla – sekä julkisella että yksityisellä.

Suomessa julkinen velka on noussut 2010-luvulta lähtien rajusti (noin 60 % → yli 80 % BKT:sta 2025), ja sama ilmiö näkyy kaikkialla länsimaissa.

Velka toimii vain niin kauan kuin luottamus säilyy ja korot pysyvät matalina. Kun korot nousevat (kuten 2022–2024) tai luottamus horjuu, järjestelmä kiristyy nopeasti.

Vientiteollisuuden ja kilpailukyvyn ongelmat

Suomen hyvinvointi on rakennettu vientivetoiselle teollisuudelle (metsä, metalli, koneet, elektroniikka).

Nyt kohtaamme useita uhkia samanaikaisesti:

Energian hinta on rakenteellisesti korkeampi kuin kilpailijamaissa (erityisesti USA:ssa ja Aasiassa). Henkilöstökulut (palkat + sivukulut) ovat korkeita. Ympäristösääntely ja mahdolliset hiilirajamekanismit nostavat kustannuksia. Geopoliittiset riskit (sanktiot, kauppasodat) kiihdyttävät tuotannon siirtoja matalan kustannuksen maihin. Tuloksena on ollut teollisuuden alasajo ja investointien pakoa (esim. metsäteollisuuden kapasiteetin sulkemiset, akkutehtaiden viivästymiset).

Mitä tästä seuraa?

Emme voi palata 5 % vuotuiseen kasvuun.

Todennäköisiä kehityskulkuja ovat:

Hidas dekasvu (degrowth) kehittyneissä maissa: BKT/hlö pysyy suunnilleen nykyisellä tasolla tai laskee hieman, mutta hyvinvointi pyritään säilyttämään tehokkuudella ja uudelleenjaolla. Julkisten palveluiden karsiminen tai verotuksen kiristäminen – tai molemmat. Siirtymä kohti paikallisempaa, vähemmän materiaalia kuluttavaa taloutta (vaikka se on poliittisesti vaikeaa). Lisääntyvä epätasa-arvo, jos kasvun puute puretaan heikoimmilta.

Nykyinen malli on kestämätön

Kasvuun perustuva hyvinvointi on ollut historiallisesti poikkeuksellinen 70–80 vuoden jakso, joka on nyt päättymässä. Seuraavat vuosikymmenet tulevat olemaan sopeutumisen aikaa – ja se sopeutuminen tulee olemaan kivuliasta, koska poliittinen järjestelmämme on rakennettu lupaamaan jatkuvasti enemmän, ei vähemmän.

Kysymys kuuluu: osaammeko siirtyä hallitusti kohti tasapainoisempaa järjestelmää, vai romahtaako se kriisien kautta? Toistaiseksi näyttää siltä , että valitsemme jälkimmäisen reitin, koska kukaan ei halua olla se päättäjä, joka sanoo ääneen: ”kasvu on ohi”.

Yksi nykyisen järjestelmän suurimmista sisäisistä ristiriidoista on se, että talouspolitiikka olettaa ikuista kasvua, mutta samaan aikaan tekevät päätöksiä, jotka tietoisesti tai tietämättä jarruttavat kasvua ja nostavat kustannuksia. EU:n tasolla tämä näkyy erityisen selvästi.

EU:n ”vihreä siirtymä” ja muut vaatimukset ovat massiivisia kutannuseriä

Fit for 55 -paketti, hiilirajamekanismi (CBAM), luontodirektiivi, energiatehokkuusdirektiivit, rakennusten energiatehokkuusvaatimukset jne. – kaikki vaativat Suomelta miljardeja euroja investointeja ja uudistuksia.

Esimerkkejä Suomelle:

Teollisuuden hiilineutraalius 2035 mennessä → vaatii satoja miljardeja investointeja (ETLA:n arvio: pelkästään energiajärjestelmän muutos 100–200 mrd € seuraavien vuosikymmenten aikana).

Rakennuskannan korjaaminen energiatehokkaaksi → satoja tuhansia asuntoja pitää remontoida, kustannukset menevät lopulta asukkaille ja vuokralaisille.

Metsien suojelu ja biodiversiteettitavoitteet → rajoittavat hakkuumääriä, mikä iskee suoraan metsäteollisuuteen (Suomen suurin vientiala).

Sähköverkon vahvistaminen ja tuulivoiman liittäminen → kymmeniä miljardeja Fingridin investointeja, jotka maksetaan sähkön hinnassa.

Kaikki nämä ovat pakollisia EU-lakeja tai -velvoitteita, joista ei voi kieltäytyä ilman valtavia seuraamuksia.

Samaan aikaan kasvua ei tule

Suomen BKT on pysynyt käytännössä paikallaan vuodesta 2019 lähtien (ostovoimakorjattuna BKT/hlö on jopa laskenut hieman). Vientiteollisuus supistuu: paperitehtaita suljetaan, metalliteollisuus valittaa korkeista energiakustannuksista, elektroniikka (Nokia) on jo kauan sitten siirtynyt muualle. Väestö ikääntyy, työikäisten määrä laskee, tuottavuuskasvu on ollut lähes nolla viimeiset 15 vuotta.

Tuloksena: menot kasvavat rakenteellisesti (eläköityminen, terveydenhuolto, vihreä siirtymä), tulot eivät kasva → alijäämä kasvaa pakosti.

Ratkaisu tähän asti: velkaa ja verojen korotuksia

Julkinen velka nousee, korot nousevat → velanhoitokustannukset syövät yhä suuremman osan budjetista. Verotusta kiristetään (esim. polttoaineverot, energiaverot, mahdolliset uudet ympäristöverot). Säästöjä yritetään hakea, mutta poliittisesti vaikeista kohteista (sote, koulutus, sosiaaliturva) ei uskalleta leikata riittävästi.

Miksi tämä on absurdia ja järjetöntä?

Koska järjestelmä toimii edelleen kasvuoletuksella – Päättäjät puhuvat ”kasvusta” ja ”kilpailukyvystä”, mutta samalla hyväksyvät politiikat, jotka nostavat kustannuksia juuri niillä aloilla, jotka tuottavat viennin ja verotulot. – EU:ssa vihreä agenda on pyhä lehmä – sitä ei saa kyseenalaistaa, vaikka se selvästi heikentää eurooppalaista teollisuutta suhteessa USA:han ja Kiinaan (joilla ei ole samanlaisia kustannuksia). Kukaan ei uskalla sanoa ääneen: ”Meillä ei ole varaa tähän tahtiin.”

Mitä tästä seuraa lähivuosina?

Todennäköisesti hidas kriisiytyminen: Julkinen talous ajautuu yhä syvempään rakenteelliseen alijäämään. Verotus kiristyy entisestään → ostovoima heikkenee → kulutus laskee → kasvu entisestään hidastuu. Investoinnit pakenevat → työttömyys nousee → sosiaalimenot kasvavat.

Lopulta joudutaan joko leikkaamaan rajusti hyvinvointipalveluista tai hyväksymään jatkuva velkaantuminen (joka ei toimi ikuisesti).

Vaihtoehtona olisi rehellinen keskustelu kasvun rajallisuudesta ja siirtymisestä kohti tasapainotaloutta: priorisoida menot, hyväksyä nollakasvu, kehittää politiikkaa joka ei perustu jatkuvaan laajentumiseen.

Mutta sitä ei tapahdu, koska poliittinen järjestelmä on rakennettu lupaamaan jatkuvasti enemmän. Tämä on juuri se absurdi kohta, johon moni valveutunut ihminen on herännyt: järjestelmä toimii kuin Ponzi-huijaus, joka tarvitsee jatkuvasti uutta kasvua selviytyäkseen – mutta kasvua ei enää tule. Ja kun se loppuu, koko korttitalo kaatuu.

Maahanmuutto

Sosiaalisin/humanitaarisin perustein tapahtuva maahanmuutto ei ole toiminut tehokkaana kasvun moottorina Suomessa – päinvastoin, se on usein nettokustannus julkiselle taloudelle. Työperäinen maahanmuutto sen sijaan voi olla positiivinen, jos se kohdistuu osaajiin ja johtaa hyvään työllistymiseen mutta tässäkään asiassa ei henkseleiden paukutteluun ole aihetta.

Miksi maahanmuutto ei ”kasvata taloutta terveellä tavalla?

BKT kasvaa väestönkasvun myötä (lisää kuluttajia), mutta BKT/asukas (todellinen hyvinvoinnin mittari) ei välttämättä – usein jopa laskee, jos työllisyys ja tuottavuus jäävät mataliksi. Kustannukset (koulutus, terveydenhuolto, tuet) rahoitetaan veroilla ja velalla, mikä rasittaa kantaväestöä. Ilman selektiivisempää politiikkaa (painotus työperäiseen ja osaajiin) maahanmuutto ei ratkaise ikääntymisen aiheuttamaa kestävyysvajetta riittävästi.

Sosiaalisin perustein tuleva maahanmuutto ei ole ollut ”kasvun moottori” vaan usein nettohaitta fiskaalisesti. Työperäinen voisi olla, jos sitä ohjataan paremmin (esim. saatavuusharkinta, osaajaviisumit). Tämä on kansainvälisen tutkimuksen konsensus: maahanmuuton hyöty riippuu täysin siitä, ketä otetaan ja miten he kotoutuvat.

Datakeskukset ja AI

Nostan tähän loppuun vielä datakeskukset ja tekoälyn sillä ne liittyvät erittäin oleellisesti edellisiin.

Yksi teknologian ja erityisesti tekoälyn (AI) kehityksen suurimmista ja perustelluimmista riskeistä on massatyöttömyys ja kulutuskysynnän romahtaminen.

Tekoälyn työllisyysvaikutukset – pahin skenaario

Useat arvovaltaiset arviot (esim. McKinsey 2023, Goldman Sachs 2023, IMF 2024, OECD 2025) arvioivat, että 20–50 % nykyisistä työtehtävistä on automatisoitavissa seuraavien 10–20 vuoden aikana kehittyneissä maissa.

Erityisesti rutiininomaiset toimisto-, asiakaspalvelu-, kuljetus-, vähittäiskauppa– ja jopa asiantuntijatehtävät (lakiasiat, lääketieteellinen diagnostiikka, koodaus) ovat vaarassa.

Suomessa Tilastokeskus ja ETLA arvioivat, että jopa 30–40 % työpaikoista on keskisuurella tai korkealla automaation riskillä. Pahimmillaan tämä tarkoittaa satoja tuhansia työttömäksi jääviä ihmisiä lyhyessä ajassa.

Kierrettävä pahentava ongelma – kulutuskysynnän romahdus

Jos koneet tekevät työn, yritykset säästävät palkkakustannuksissa → voitot kasvavat omistajille ja osakkeenomistajille, mutta jos massoilla ei ole palkkatuloja, he eivät voi ostaa tuotteita ja palveluita.

Tämä on klassinen keynesiläisen taloustieteen paradoksi: talous perustuu lopulta kulutuskysyntään, joka taas perustuu laajalle levinneisiin tuloihin. Jos tulot keskittyvät entistä enemmän pääomalle ja harvoille AI-yhtiöille (esim. Nvidia, OpenAI, Google), kokonaiskysyntä romahtaa, vaikka tuottavuus nousisi rajusti.

Mahdolliset seuraukset Suomessa ja länsimaissa

Massatyöttömyys → sosiaalimenot räjähtävät (työttömyysturva, toimeentulotuki, mielenterveys- ja päihdepalvelut).

Veropohja kapenee → valtio ei pysty rahoittamaan kasvavia menoja, velkaantuminen kiihtyy entisestään.

Kulutus laskee → yritysten tulot laskevat → investoinnit vähenevät → entistä enemmän irtisanomisia.

Sosiaalinen epävakaus kasvaa → eriarvoisuus, syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, mahdollisesti poliittinen radikalisoituminen.

Tällä hetkellä poliittinen keskustelu Suomessa ja EU:ssa on täysin lapsenkengissä – puhutaan lähinnä ”tekoälyn mahdollisuuksista” eikä niistä massiivisista yhteiskunnallisista riskeistä, joita edellä kuvasin. Jos kehitystä ei ohjata tietoisesti, pahin skenaario taatusti toteutuu, entistä suurempi osa väestöstä ilman toimeentuloa, seuraa entistä heikompi kulutuskysyntä ja lopulta koko järjestelmä kriisiytyy ja romahtaa.

Taloudellinen ydinpommi

Lopuksi asian avaamiseksi ja mittakaavan ymmärrettäväksi tekemiseksi lukuja. Miettikää itse kuinka valtavasta muutoksesta on kysymys. Tätä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn vaikka ollaan täysin housut kintuissa.

Luvut perustuvat tuoreimpiin saatavilla oleviin tietoihin (2025):

Suomen työlliset: 2 611 000 (Tilastokeskus, lokakuu 2025).

Globaalit työlliset: Noin 3,5 miljardia (perustuen ILO:n ja Statistan ennusteisiin 2025; 2024 oli ~3,4 miljardia, kasvu hidasta).

UBI-määrä: Suomessa käytän aiemmin hypoteettista 1 500 €/kk (18 000 €/vuosi/hlö, perustuen Suomen elinkustannuksiin ja aiempiin kokeiluihin ~560–620 €/kk, mutta korotettuna realistiseksi minimiksi). worldpopulationreview.com

Globaalisti käytän keskiarvoa 500 USD/kk (6 000 USD/vuosi/hlö), perustuen kansainvälisiin kokeiluihin (esim. Suomi 620 USD, USA ~2 000 USD, mutta köyhissä maissa vähemmän; tämä on konservatiivinen arvio). weforum.org

Suomessa: Työttömien määrä ja UBI-kustannukset

20 % työllisistä menettää työnsä: 2 611 000 × 0,20 = 522 200 henkilöä. Vuosikustannus: 522 200 × 18 000 € = 9,4 miljardia € (~10,1 miljardia USD, käyttäen 1 € ≈ 1,08 USD).

40 % työllisistä menettää työnsä: 2 611 000 × 0,40 = 1 044 400 henkilöä. Vuosikustannus: 1 044 400 × 18 000 € = 18,8 miljardia € (~20,3 miljardia USD).

Globaalisti: Työttömien määrä ja UBI-kustannukset

20 % työllisistä menettää työnsä: 3 500 000 000 × 0,20 = 700 miljoonaa henkilöä. Vuosikustannus: 700 000 000 × 6 000 USD = 4,2 biljoonaa USD (4 200 miljardia USD).

40 % työllisistä menettää työnsä: 3 500 000 000 × 0,40 = 1 400 miljoonaa henkilöä. Vuosikustannus: 1 400 000 000 × 6 000 USD = 8,4 biljoonaa USD (8 400 miljardia USD).

Riittääkö AI-sektorin voitot UBI:n rahoittamiseen?

Suomessa:

Kyllä, periaatteessa – 10–20 mrd USD kustannus on 10–20 % globaaleista AI-voitoista (100 mrd USD). Jos Suomi saisi osuuden kansainvälisestä AI-verotuksesta (esim. EU:n digiveron kautta), se voisi kattaa tämän. Mutta käytännössä vaatii poliittista tahtoa ja jakomekanismia; pelkät voitot eivät automaattisesti valu Suomeen.

Globaalisti:

Ei lähellekään. 4,2–8,4 biljoonaa USD kustannus on 42–84 kertaa suurempi kuin AI-sektorin voitot (100 mrd USD). Jopa jos käytetään optimistista 350 mrd USD voittoarvioa (laajennettu AI-vetoisiin yhtiöihin), se kattaa vain 4–8 % kustannuksista. AI-markkinat kasvavat (revenue jopa 2–3 biljoonaan USD 2030-luvulla), mutta voitot eivät skaalaudu tarpeeksi nopeasti kattamaan triljoonien UBI-menot – erityisesti kun UBI vaatisi jatkuvaa rahoitusta, ei kertaluonteista.

Yhteenvetona:

Suomessa AI-voitot voisivat teoriassa riittää pienellä osuudella, mutta globaalisti ne eivät kata edes murto-osaa. Tämä korostaa, että UBI:n rahoittaminen vaatisi paljon laajempaa uudelleenjakoa (esim. robottiverot, pääomaverot koko taloudesta) tai vaihtoehtoisia malleja, kuten työn jakamista.

Siinäpä sitä taas pohtimista.

Alkaako kaunis kuva Elon Muskin maalailemasta vapaa-ajasta ihmisille saamaan realismin edessä säröjä?

Kylmä fakta on se, että pelkällä työn tuottavuuden kasvulla – vaikka se olisi kuinka rajua tahansa – tätä UBI-tyyppistä massatukea ei tulla ikinä rahoittamaan näillä spekseillä ja nykyisillä eväillä.

Musk, Altman ja monet muut teknomiljardöörit puhuvat kauniisti ”universal high incomesta” ja ”runsaudesta”, mutta se edellyttäisi, että valtiot pakottavat yritykset jakamaan voitot – eli massiivisen verotuksen, varallisuuden uudelleenjaon tai jopa kansallistamisen. Sellaista ei tapahdu vapaaehtoisesti, koska tech-eliitillä on valta estää se.

Tuottavuuskasvu itsessään ei ratkaise ongelmaa, koska se ei automaattisesti luo laajaa tulonjakoa. Ilman poliittista vallankumousta (joka pakottaa hyödyt jaettavaksi) AI:n tuottavuusloikka vain pahentaa olemassa olevia ongelmia: kasvun loppumista, velkaantumista ja hyvinvointivaltion murenemista.

Tämä on juuri se kriittinen kohta, jota monet AI-optimistit eivät halua myöntää: teknologia voi tuottaa valtavasti vaurautta, mutta ilman mekanismia sen jakamiseksi se vain keskittää vallan ja varallisuuden entistä harvemmille.

Usko joulupukkiin on huomattavasti realistisempi skenaario kuin että teknomiljardöörit – tai ylipäätään mitkään miljardöörit – alkaisivat vapaaehtoisesti jakaa valtaosaa omaisuudestaan ja voitoistaan yhteiseen hyvään, jotta massatyöttömiksi jäävät saisivat elämisen arvoisen toimeentulon.

Todellisuus on nimittäin tämä:

Sam Altman puhuu UBI:sta ja ”runsaudesta”, mutta OpenAI:n arvo on jo yli 150 miljardia dollaria ja hän itse rikastuu hurjaa vauhtia – samalla kun yhtiö lobbaa kovasti, ettei AI:ta säädellä liikaa.

Elon Musk julistaa ”universal high incomea” ja että ”rahasta tulee irrelevanttia”, mutta samaan aikaan hän siirtää omaisuuttaan veroparatiiseihin, haastaa oikeuteen ay-liikkeen ja maksimoi Teslan, xAI:n ja SpaceX:n voitot osakkeenomistajille (joista hän itse on suurin).

Donald Trump – klassinen esimerkki – lupasi vaaleissa 2016 ”palauttaa työpaikat” ja ”huolehtia unohdetuista amerikkalaisista”, mutta verouudistus 2017 antoi 83 % hyödyistä rikkaimmalle 1 %:lle ja yrityksille. Hänen omaisuutensa kasvoi presidenttikaudella miljardeilla, eikä hän ole tunnettu massiivisesta hyväntekeväisyydestä tavallisille työttömille. Suunta ja intressit eivät ole muuttuneet nykyiselläkään kaudella.

Historia ja nykyhetki osoittavat saman kaavan kaikkialla:

Miljardöörit lahjoittavat pieniä murusia suhteessa omaisuuteensa (usein vielä verovähennyksinä). He lobbaavat veronalennuksia, kevyttä sääntelyä ja monopoliasemaa. Kun kriisi iskee (esim. 2008 finanssikriisi tai koronapandemia), he saavat pelastuspaketit ensin – tavalliset ihmiset jälkijunassa tai heidät jätetään oman onnensa nojaan.

Joulupukki sentään tulee kerran vuodessa ja jättää lahjan ilman vastikevaatimusta. Teknomiljardöörien ”lahja” vaatisi, että he luopuisivat vallasta, kontrollista ja jatkuvasta rikastumisesta – eli juuri siitä, minkä takia he ovat miljardöörejä.

Eli kyllä – lapsi, joka uskoo joulupukkiin, on realisti verrattuna aikuiseen, joka uskoo, että AI:n tuottama vauraus valuu automaattisesti tai edes vapaaehtoisesti massoille ilman verotusta, lakipakkoa ja poliittista vallankumousta.

Lopulta kyse ei ole teknologian kyvystä tuottaa vaurautta – vaan siitä, kuka päättää, kenelle se jaetaan. Ja kaikki merkit viittaavat siihen, että ne, joilla on eniten valtaa päättää, eivät aio luopua senttiäkään enemmän kuin on pakko. Historia ei anna aihetta optimismiin. Siksi on syytä valmistautua siihen, että korttitalo ei kaadu hiljaa.

Ikävä kyllä valta tuskin tulee jakamaan itseään vapaaehtoisesti. Siksi seuraavat vuosikymmenet eivät ratkea teknologialla, vaan sillä, miten rehellisesti uskallamme katsoa peiliin ja millaisia kompromisseja olemme lopulta valmiita tekemään keskenämme.

Teknokraattien ajamaa dystopiaa parempi vaihtoehto olisi olemassa mutta se vaatisi, että valta, raha ja tulevaisuus lakkaisivat olemasta saman ihmisryhmän käsissä. Ja koska tuo asia ei kuitenkaan tapahdu itsestään, on viisainta valmistautua myös jotenkin siihen maailmaan, joka todennäköisimmin on tulossa – ei siihen, jota meille somepostauksissa, mainospuheissa, hypetyksissä ja vaalilupauksissa myydään.

Petri Rautio 23.12.2025