Euroopan neuvoston alainen ECRI julkaisi raportin, jossa Suomea moititaan ”riittämättömistä toimista vihapuheen kitkemiseksi”. Komissio väittää, että vihapuhe on Suomessa ”saavuttanut kriittisen tason” ja kehottaa hallitusta laatimaan lainsäädäntöä, jolla puuttuttaisiin entistä ankarammin verkossa ja julkisuudessa esitettyihin mielipiteisiin.
Raportti kuulostaa ensisilmäyksellä viattomalta – kukapa ei haluaisi olla vihaa vastaan? Mutta tarkemmin luettuna kyse on paljon laajemmasta ja vaarallisemmasta ilmiöstä: yrityksestä kaventaa sananvapautta ja poliittista keskustelua kansainvälisen virkamieselimen suositusten varjolla.
ECRI suosittelee jopa ”erityisen työryhmän” perustamista, joka laatisi yksityiskohtaisen ohjelman ”vihapuheen vastaisista toimista”, mukaan lukien mahdolliset lakimuutokset. Toisin sanoen EU:n ja Euroopan neuvoston piirissä halutaan määritellä, mikä on sallittua puhetta suomalaisessa yhteiskunnassa – ja mikä ei.
Raportissa vihapuhetta ei määritellä tarkasti. Käsite ulottuu kaikkeen, mikä voidaan tulkita rasistiseksi, LGBTI-vastaiseksi tai muuten syrjiväksi. Käytännössä tämä antaa viranomaisille ja some-alustoille vapaat kädet sensuroida poliittisia mielipiteitä, erityisesti maahanmuutosta, sukupuolipolitiikasta ja uskonnosta käytävää kriittistä keskustelua. Sananvapaus ei tarkoita vain oikeutta sanoa miellyttäviä asioita – se tarkoittaa oikeutta sanoa myös epämiellyttäviä.
ECRI:n raportti toistaa tuttua kaavaa: poliittisesti arkoja aiheita käsittelevä puhe halutaan leimata ”vihapuheeksi”, jotta sen esittäjät voidaan vaientaa. Raportissa vaaditaan muun muassa viranomaisten aktiivisempaa toimintaa sosiaalisen median ”rasistisen ja LGBTI-vastaisen” sisällön poistamiseksi sekä poliittisten toimijoiden tarkempaa seurantaa. Tämä on vaarallinen tie – se avaa oven poliittiselle valvonnalle ja mielipidekontrollille.
Suomessa on jo nyt voimassa rikoslain pykälät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkauksesta. Niiden soveltaminen on laajentunut vuosi vuodelta ja jotkut toimittajat, poliitikot ja tavalliset kansalaiset ovat joutuneet rikostutkintaan mielipiteidensä vuoksi. ECRI:n suositukset vain kiihdyttäisivät tätä kehitystä, jossa rikosoikeudesta on tullut väline hallita keskustelua.
Tähän väliin on kysyttävä: Kuka määrittää, mikä on vihaa ja mikä on kritiikkiä? Kuka päättää, kenen tunteet painavat enemmän kuin toisen oikeus puhua? Sananvapaus on demokratian peruskivi – ilman sitä ei ole aitoa tasa-arvoa, ei vastuullista journalismia eikä rehellistä poliittista keskustelua.
Suomi ei tarvitse ulkopuolisia sensuurikomissioita ohjaamaan kansalaisiaan. Me tarvitsemme luottamusta siihen, että ihmiset osaavat keskustella vaikeistakin asioista avoimesti, ilman pelkoa rikossyytteistä. Vihapuhetta ei kitketä vaientamalla kansalaisia, vaan vahvistamalla avointa, rehellistä keskustelua.
Samuel Gryning 29.10.2025
”Vihapuhetta ei kitketä vaientamalla kansalaisia, vaan vahvistamalla avointa, rehellistä keskustelua.”
Valehtelu ja epämiellyttävien asioitten pois jättäminen tietotusvälineissä on juuri se, joka aiheuttaa vihapuhetta, jos tiukkaa parjaavaa kansanomaista puhetta vihapuheeksi voi edes sanoa.
Ukrainassa väitetään tällä hetkellä oleva yli 10000 sotilasta motissa, eikä Yle siitä mainitse mitään. Yle on yksi vihapuheen aiheuttaja Suomessa. Moni on keksinyt Ylelle nimityksen ”ylenanto”, sekin lienee vihapuhetta samoin kuin Iltasanomien nimitys ”iltapaska”.