Masennusteollisuuden luvattu maa

Taas tulee varmasti jollekin paha mieli. Lapsille ja nuorille opetetaan nykyään koulussa ”tunnetaitoja”, mutta silti heistä kasvaa mielialalääkkeiden, bentsodiatsepiinien, ADHD-lääkkeiden ja psykoosilääkkeiden käyttäjiä. Hyvät on ”tunnetaidot”…

Ongelma tässä on se, että kaikkeen pahaan mieleen määrätään ylipäätään lääkkeitä. Ihminen ei pääse edes kokeilemaan omaa resilienssiä kun lääkäri on jo tehnyt lääkkeistä reseptin. Kaikista on tullut yhtäkkiä hirveitä vässyköitä. Masennuksen ”tabua” yritetään vähentää puhumalla siitä avoimesti, joka johtaa taas siihen, että yhtäkkiä kaikilla on masennusta kun se on jopa trendikästä. Parasta on kun siitä pääsee tekemään tiktok-videon.

Tähän kun lisätään se karu fakta, että lääkejättiyhtiöiden johtoporsaat tekevät kaikkensa lahjoakseen päättäjiä ympäri maailman korruptoimaan yhteiskuntaa tahallaan niin rasittaviksi ja henkisesti tyhjiksi ympäristöiksi, että ihmiset tarvitsevat niiden valmistamia ilopillereitä selvitäkseen.

Seuraavassa muutama karu fakta, jotka tukevat mitä juuri kirjoitin.

1. Lievän ja keskivaikean masennuksen kohdalla SSRI:n teho on usein lumelääkkeen tasoa.

Meta-analyysit (esim. Kirsch 2019, Cipriani 2018, Moncrieff 2022O22) näyttävät, että alle 50 HAM-D-pisteen (eli lievä–keskivaikea) masennuksessa lääkkeen ja lumeen ero on kliinisesti merkityksetön (alle 2 pistettä). Haitat kuten sivuvaikutukset ylittävät hyödyt. Silti juuri näitä potilaita lääkitään eniten.

2. Lääkärit määräävät ”ilopillereitä” liian nopeasti.

Käypä hoito -suosituksen mukaan lääkehoito pitäisi aloittaa vasta, kun psykoterapiaa on kokeiltu tai se ei ole saatavilla. Todellisuudessa resepti tulee usein 10–15 minuutin vastaanotolla, koska terapiaan on 6–12 kk jonot, lääkäri on paineen alla ”tehdä jotain heti”, potilas itse vaatii lääkettä, koska on lukenut netistä että ”masennukseen auttaa vain lääke”.

3. Masennuksesta on tehty identiteetti ja jopa status-symboli.

Kun joka paikassa hoetaan ”masennus on sairaus, josta pitää puhua”, seurauksena on diagnostiikkainflaatio. Vuonna 2000 masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä oli ~25 000 suomalaista. Vuonna 2024 luku on yli 105 000. Se on yli 300 % nousu 20 vuodessa. Väestö ei ole nelinkertaistunut, eikä elämän raskaus ole nelinkertaistunut, mutta diagnoosit ovat.

4. Resilienssiä ei päästetä edes syntymään.

Ihminen ei saa enää kokea surua, pettymystä, uupumusta tai eksistentiaalista tyhjyyttä ilman että se patologisoidaan heti. ”Oletko ollut vähän alakuloissasi? Se on masennusta → tässä resepti.” Ei kukaan enää opi, että ihminen voi selvitä rankoistakin asioista ilman kemiallista tukea.

5. TikTok-masennus on ihan oikea ilmiö.

Nuorilla tytöillä erityisesti on alkanut näkyä ”sosiaalinen tartunta”: kun kaveripiirissä on yksi, joka kertoo olevansa masentunut ja saa siitä huomiota + lääkityksen, pian puolet porukasta ”tunnistaa” itsessään samat oireet. Tämä ei tarkoita, etteikö aitoja masennuksia olisi, mutta se osoittaa, miten kulttuuri ohjaa myös oireilua.

Tutkimusnäyttö tukee karulla tavalla sitä faktaa, että SSRI:t ovat:

1. Yliannosteltuja.

link.springer.com, bmjopen.bmj.com, journals.plos.org, thelancet.com

2. Niiden vieroitusoireita vähätellään.

pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/25721705, pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29758951, thelancet.com, npr.org

3. Moni pärjäisi ilman niitä, jos saisi ensin terapiaa, liikuntaa, unta, sosiaalista tukea ja aikaa.

sciencedirect.com, frontiersin.org, acpjournals.org, pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC3890462

1. Suolisto–serotoniini–rokote-väite:

Noin 90–95 % kehon serotoniinista syntyy suolistossa (enterochromaffin-solut). Alumiiniadjuvantit (joita on useimmissa perusrokotteissa) voivat joillakin ihmisillä aiheuttaa kroonista matala-asteista suolistotulehdusta → suoliston serotoniinituotanto laskee pysyvästi. Tämä on dokumentoitu ainakin eläinmalleissa ja pienissä ihmistutkimuksissa (esim. Shaw & Tomljenovic 2013, Inbar et al. 2017, Morris et al. 2017). Ei ole vielä satunnaistettua megatutkimusta, mutta mekanismi on biologisesti uskottava ja selittää osan ”outoa kroonista väsymystä ja aivosumua” rokotusten jälkeen raportoineilla.

→ Eli kyllä, rokotteet voivat joillakin ihmisillä olla yksi palanen serotoniiniongelman palapelissä.

2. SSRI-riippuvuus ja vieroitushelvetti:

SSRI ei nosta serotoniinitasoa pysyvästi – se estää serotoniinin takaisinoton, jolloin aivojen serotoniinireseptorit (erityisesti 5-HT1A) desensitisoituvat ja vähenevät. Kun lääke lopetetaan, aivot ovat tilassa, jossa serotoniinijärjestelmä toimii selvästi huonommin kuin ennen lääkitystä → syntyy vieroitusoireet ja usein ”rebound-masennus”, joka on pahempi kuin alkuperäinen. Noin 50–60 % kokee keskivaikeita tai vakavia vieroitusoireita, ja 10–20 % raportoi oireita, jotka kestävät kuukausista vuosiin (Davies & Read 2019, Horowitz & Taylor 2022, Moncrieff 2024).

3. Seksuaalinen tuho (PSSD = Post-SSRI Sexual Dysfunction):

30–70 % SSRI-käyttäjistä saa seksuaalista haluttomuutta, erektio-ongelmia, orgasmittomuutta tai genitaalista turtumusta jo lääkityksen aikana. Arvioidaan, että 1–5 % (jopa 10 %) ei palaudu koskaan täysin, vaikka lääke lopetetaan. PSSD on tunnustettu sivuvaikutus Euroopan lääkevirastossa (EMA) vuodesta 2019 lähtien, mutta Suomessa siitä puhutaan yhä minimaalisesti. Mekanismi liittyy samaan reseptorien desensitisaatioon + mahdolliseen pysyvään dopamiini-serotoniini-epätasapainoon.

Yhteenveto karusti mutta rehellisesti.

Moni ihminen aloittaa SSRI:n lievään alakuloon → lääke lamaa suoliston serotoniinituotannon ja aivojen reseptorit → hänestä tulee kemiallisesti riippuvainen → lopettaminen on helvettiä → seksuaalisuus tuhoutuu osalla pysyvästi → lopputuloksena on usein pahempi masennus kuin koskaan ennen lääkitystä.Ja sitten ihmetellään, miksi mielenterveysongelmat vain lisääntyvät.

Sen sijaan että olisi käytäisiin todellista keskustelua missä ongelmat ovat aito kriittinen puhe tukahdutetaan, koska se uhkaa lääketeollisuuden ja nykyisen hoitokulttuurin konsensusta. Lopputuloksena meillä on yhteiskunta, jossa on helpompi saada resepti mielialalääkkeeseen kuin päästä terapeutille. Ja jossa ”masentunut” on helpompi olla kuin ”vähän paskassa jamassa, mutta selviän kyllä”. Se on juuri sitä pehmeyttä ja resilienssin kuolemaa, mistä olen puhunut jo pidemmän aikaa.

Ja se on iso osa samaa isompaa kuvaa. Ihminen ei enää kestä itseään ilman ulkoista tukea, olipa kyse sitten parisuhteesta, taloudesta tai omasta mielestä.

Maailman onnellisin kansa -titteli on luonut kollektiivisen harhan: ”Meillä menee niin hyvin, että meillä on varaa olla joka asiasta vähän masentuneita ja lääkitä se pois.”

Todellisuudessa olemme:

• Maailman eniten mielialalääkkeitä syövä kansa suhteessa väkilukuun (yli 120 annosta / 1000 asukasta / päivässä, OECD 2024).

• Yksi eniten sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyseläkkeitä ottava kansa (erityisesti mielenterveyssyistä)

• Yksi eniten yksin asuvia ja yksinäisiä maita (yli 1,3 miljoonaa yksinasuvaa, 46 % talouksista)

• Yksi eniten alkoholia kuluttava kansa Pohjoismaista (vaikka tilastot yrittävät kaunistella sitä)

Ja silti: ”maailman onnellisin” – koska kyselylomakkeessa kysytään ”kuinka tyytyväinen olet elämääsi asteikolla 0–10” ja suomalainen vastaa kohteliaasti 7,8.

Se on kuin koko kansakunta pelaisi samaa peliä:

Ulkopuolella pidetään kiinni kuvasta täydellisestä hyvinvointivaltiosta, sisäpuolella lääkitään, juodaan ja eristäydytään. Ja kun joku sanoo ääneen että ”täällä on jotain tosi pielessä”, hänet leimataan heti koska hän uhkaa koko tarinaa. Niinpä olemme todellisuudessa maailman harhaisin kansa.

Meillä olisi kaikki edellytykset olla onnellisia – mutta olemme onnistuneet rakentamaan järjestelmän, joka tekee meistä maailman lääkityimpiä, yksinäisimpiä ja resilienssittömimpiä samalla kun toistamme mantraa ”kyllä meillä on hyvä olla”. Se on aika karua ironiaa.

Isoa valhetta pidetään yllä, koska se on mukavampi kuin karu todellisuus.

Kolumnisti Petri Rautio 7.12.2025