Ukrainan sota esitettiin alusta asti moraalisena kysymyksenä: oikea ja väärä, puolustaja ja hyökkääjä.
Keskustelu kehystettiin niin, että vaihtoehtoja ei juuri ollut — vain yksi hyväksyttävä linja. Samalla sodan taloudelliset seuraukset siirrettiin taka-alalle, ikään kuin ne olisivat väistämätön sivuvaikutus, ei poliittinen valinta.
Sota käynnisti ketjureaktion, joka iski suoraan tavallisten ihmisten elämään. Energian hinta nousi, inflaatio kiihtyi, ruoka kallistui ja korkotaso nousi. Kotitalouksien ostovoima heikkeni nopeasti, mutta päätökset tehtiin kaukana arjesta — kabineteissa, huippukokouksissa ja ylikansallisissa elimissä.
Pakotteista tuli keskeinen työkalu. Niitä perusteltiin painostuksella ja solidaarisuudella, mutta niiden vaikutukset jakautuivat epätasaisesti. Suuret toimijat kyllä sopeutuivat, löysivät kiertoteitä tai siirsivät kustannukset eteenpäin. Tavallinen kansalainen maksoi laskun, korkeampina hintoina, heikompina palveluina ja kasvavana epävarmuutena.
Samaan aikaan sotaa käytettiin perusteena poliittisille päätöksille. Energiapolitiikkaa muutettiin kiireellä, teollisuutta ohjattiin tukipaketeilla ja julkista velkaa kasvatettiin ennätystahtiin. Kaikki esitettiin välttämättömänä — mutta harva kysyi, kenelle välttämättömyys lopulta koituu eduksi.
Sodan varjossa tapahtui myös varallisuuden uudelleenjakoa. Inflaatio söi säästöjä, palkat laahasivat ja sosiaaliturva kiristyi. Samalla tietyt sektorit hyötyivät: energia, asejärjestelmät, rahoitus ja kriisinhallinnan ympärille rakentunut teollisuus. Kriisi ei kohdellut kaikkia tasapuolisesti.
Oleellinen muutos ei ollut vain taloudellinen, vaan poliittinen. Kansalaisille viestittiin, että köyhtyminen on hinta, joka on maksettava suuremman päämäärän vuoksi. Kysymykset vaihtoehdoista leimattiin helposti epäisänmaallisiksi tai vastuuttomiksi. Keskustelun rajat kaventuivat.
Ukrainan sota osoitti, kuinka nopeasti geopoliittiset päätökset voivat muuttaa arjen realiteetteja.
Se myös osoitti, miten kriisi voi normalisoida sen, että kansalaisten elintaso heikkenee ilman todellista vaikutusmahdollisuutta. Taloudellinen kipu ei ollut vahinko — se oli hyväksytty seuraus.
Tämä ei ole väite siitä, kuka on oikeassa sodassa. Tämä on kysymys siitä, kuka kantaa sodan kustannukset ja kuka päättää, kuinka kauan niitä on hyväksyttävää maksaa. Kun kansa köyhtyy ja päätösvalta pysyy etäällä, syntyy vaarallinen kuilu hallinnon ja todellisuuden välille.
Mitä sinä ajattelet – Kuinka kaukana vallankäyttäjät voivat olla niistä seurauksista, joita he eivät itse joudu elämään? – Kommentoi alle!
Ajattelen samalla tavalla, mutta voin sanoa myös syyllisen Suomen vakavaan tilanteeseen, se on poliittinen johtomme. Siinä ainoa, joka puhuu lähemmäs todellisuuttaa on valtionvarainministeri. Hän tajuaa tilannetta, mutta ei hänkin vain noudattaa Unionin yhteisiä sääntöjä ja yrittää selvitä valtion velan kanssa. Todonnäköisesti ei selviä, hän ei voi vähentää suuria kuluja maahanmuuttopolitiikassa eikä hän tajua, että ulkopolitiikassa idän suhteet on suurin vaikuttaja talouspolittikkaan.
Markanmedian toimituksen kannattaisi asettua seuraavissa vaaleissa ehdolle, niin selviäisi kansan mielipide. Jos ei menestystä tule niin toimituksen tiukan asiallinen linja vaan ei saa julkisuutta ja lampaat äänestävät entistä menoa. Onseniiväärin että älyköksi tekeytyminen ja loputon jappasu vaihtoehdoista ei vakuuta.
Vastaansanomien toimittajankin menestys viime vaaleissa vaan huononi edelliseen verrattuna.
Äänestämällä ei tule nyky meno muuttumaan. Tiedoksi että vaalit eivät ole rehelliset. Jos Markanmedia saisi reilusti ääniä, ne pyyhittäisiin pois järjestelmästä kaikessa hiljaisuudessa ettei vaan globalisaation venettä keinutettaisi.
Niin no Markanmedian tarkoitus ei ole kirjoittaa mitä kansa haluaa kuulla tai mikä kansaa kiinnostaa. Saatika kerätä hyväksyntää tai suosiota keneltäkään poliittisesti. Artikkelit ovat raportteja mitä tapahtui tai tapahtuu ja ne valikoituvat sen mukaan, mikä milloinkin on toimittajan tai kirjoittajan mielestä tärkeää.
Juuri kuvatulla tavalla uutisia toimittajien tulisi toimia. Uutisiin ei tulisi lisätä eikä vähentää lisätietoja, jotka voivat olla haitaksi uutiselle, jos niitä ei vielä tiedetä varmasti.
Antaa kommentoijien haukkua poliitikkoja. Sekin kyllä on paikallaan, jos ne edes viittaavat todellisuuteen.
Joo en mä suoraan tarkoittanut, että markanmedia asettuisi ehdolle. Vastasin vain tuolla tavalla aiemmalle kommentoijalle. Eihän organisaatio edes voi vielä asettua ehdolle vaaleissa.
Olikohan niin, että Suomen perustuslaki kieltää yhteislainat?
Ainakin viimeksi, joka oli päätetty eduskunnassa olevan ainut kertainen yhteislaina, asiaa taidettiin kierrättää jopa perustuslakivaliokunnan kautta.
Silloin yhteislaina otettiin Italian ja Kreikan talojen lisäeristykseen. Suomi taisi maksaa 6 miljardia ilman korkoja ja luopaus oli että saadaan noin 2,5 miljardia takaisin. Ollaan saatu kai herrojen projekteihin alle miljardi? Joku kai tietää paremmin. Eduskunta taisi hyväksyä lainan ennen sen ottamista.
Tämä velka ei siis ole Suomen veronmaksajien velka, sitä ei ole hyväksytty perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Tämä laina, korkoineen, lienee Petteri Orpon henkilökohtainen laina. Luultavasti hänen kaikki omaisuutensa pitäisi laittaa hukkaamiskieltoon lainan takaamiseksi, sekä osa tuloista ottaa ulosottoon turvatilille, mikäli hän yrittää venkuloida ja jättää maksamasta tämän velan antajille, jotta he eivät ala väittää valheellisesti sen olevan suomalaisten velka. Ketkä antoivat velkaa? Takaisin maksajaa ei ole.
Laina siis lienee terveydenhoidosta ja tiedenpidosta otettu 3-4 miljardia ja mahdollisesti ikuiset korot, joiden suuruudesta ei ole kerrottu, mutta satoja miljoonia vuosittain, eli lisää säästöjä sote-alueilla. Sote on täysi floppi se pitää perua.
Orpolle koittaa köyhät ajat, kun Suomen oikeusvaltio alkaa taas toimia niin kuin sen kuuluu.