Jos se toimii, ei sitä kannata korjata. Sun Tzun oppien mukaisesti armeija taistelee tehokkaimmin, kun sillä ei ole pakokeinoa ja juuri tätä oppia näytetään käytettävän varsin monessa tilanteessa nykypäivänäkin – niin perinteisessä sodankäynnissä kuin kulttuurisodassa ja massojen ohjauksessa.
Nurkkaan ajettu eläin on usein vaarallinen ja siksi minkä tahansa ryhmän ajaminen tilanteeseen, jossa sen on pakko taistella selviytyäkseen antaa sille yllättävät voimavarat. Samalla logiikalla vastustajan ajaminen sinne nurkkaan on siis mahdollisesti huono strategia, tosin ylivoimainen taho saattaa pyrkiä ajamaan heikomman vastustajan nurkkaan lopettaakseen sen. Perinteisessä sodankäynnissä se nurkkaan ahdistaminen saattaa siis olla toimiva strategia, mutta kulttuurisodassa missä sitä vastapuolta ei voida ”lopettaa” taktiikka ei yleensä toimi niinkään hyvin.
Se ”joki”, ylitsepääsemätön este, kun tuppaa usein olemaan kuvitteellinen, ei mikään todellinen seinä vastassa josta ei pääse yli ei ympäri. Ihmisten mielikuvissa se saattaa toki siltä vaikuttaa, kun heille tarjotaan ulkoa ne sallitut vaihtoehdot ja omat aivot on laitettu narikkaan pelon seurauksena. Siksi tämä taktiikka onkin niin yleisesti käytössä, koska on niin naurettavan helppoa luoda se iso paha mörkö ja seinä jota ei voi välttää. Jaa niin kuinka? Medialla…
Suomessa tämä on varsin selvästi nähtävissä Venäjän suhteen – meillä on iso paha vihollinen joka pakottaa meidät pelkäämään ja joskus tulevaisuudessa taistelemaan henkemme edestä. Mielikuvilla luotu tilanne jota toistetaan päivästä toiseen, joten täytyyhän sen olla totta, eikös, koska eiväthän ne nyt valehtelisi moisista asioista? Pienemmässä mittakaavassa sama malli on käytössä niin ”woke”-piireissä, kuin myös sitä vastustavissa ryhmissä. Isot pahat konservatiivit haluavat kieltää woketuksen ja sen ollessa elämän ja kuoleman kysymys, ollaankin selkä seinää vastaan. Aivan samoin kuin että kansa taistelee selviytymisestään koska maahanmuuttajat hyökkäävät ja kansamme katoaa! Osin siis todellisia pelkoja, osin kuvitteellisia ja vaihtoehdot annetaan ulkoa sen sijaan että asiaa edes yritettäisiin ratkaista jollain muulla tavalla.
Toinen malliesimerkki on tämä Israel/Gaza tilanne. Molemmat osapuolet kertovat taistelevansa varmaa tuhoutumista vastaan ja tilannetta pyritään laajentamaan kaikkialla maailmassa, että se ”meidän” puoli tarttuisi aseisiin ja alkaisi henkensä uhalla taistelemaan sen ”oikean” puolen riveissä. Vastapuoli demonisoidaan kaikin keinoin, oma puoli tekee kaiken oikein ja sivustakatsojia ei sallita – sinun on pakko valita puolesi tai muutoin mahdollistat kansanmurhan! Kun molemmat osapuolet kertovat samaa tarinaa omalta kannalta, pitäisi hälytyskellojen soida korvien välissä, mutta ei, koska ME olemme hyvän ja oikeudenmukaisuuden puolella ja vastapuoli on paha.
Nämä esimerkit riittänee osoittamaan miten temppu tehdään ja miten sitä on naurettavan helppoa käyttää kansaa vastaan. Suurin osa ihmisistä ajattelee tunteillaan ja tunteisiin vetoava viestintä on hanskattu pitkään ja viilattu lähes täydelliseksi nykypäivänä. Tämä siis silloin, kun halutaan se jokin ryhmä taistelemaan henkensä edessä. Mutta mitä jos jokin ryhmä on ajettu selkä jokea vasten ja he ovat valmiita taistelemaan silloin kun se ulkopuolinen taho ei sitä halua?
Helppo homma, annetaan pakokeino sallitun varoventtiilin kautta! Nyt seuraavissa vaaleissa se just tämä puolue pelastaa sinut ja päästää sinut ahdingosta! Ai vaaditaan toimia ennen vaaleja? Pidetään komeita puheita ja luvataan tehdä asialle jotain, joka kuulostaa hyvältä pintapuolisesti mutta ei tule koskaan toimimaan tai menemään läpi! Ehkäpä äärimmäisissä tapauksissa annetaan jokin myönnytys muuttamalla jotain lakia tai säännöstä, joka sitten antaa sen kuvan, että suunta on parempaan. Taistelua ei enempää tarvittu, saatiin selvä erävoitto ja kaikki on nyt riittävän hyvin – vastarinta lopahti saman tien kun osa korona-rajoitteista poistettiin.
Ikävä kyllä tämä selkä jokea vastaan ajaminen on niitä harvoja asioita, joka saa suuret joukot puhaltamaan yhteen hiileen riittävällä teholla. Massojen ohjaus on osattu jo niin pitkään, että tilanne kuin tilanne voidaan kääntää lähes aina vallanpitäjien hyödyksi tai ainakin se jännitys laukeamaan niin että varoventtiili pitää tilanteen kurissa. Ehkäpä niitä ”onnistuneita” kansan voittoja historiasta löytyy, mutta en nyt kyllä saa yhtä ainoaa tapausta päähäni joka olisi aiheuttanut pysyvän positiivisen muutoksen. Lyhytaikaisia, toki, joten onko siihen tyytyminen jos haluaa lähteä pelaamaan valtapeliä massoja käyttämällä? Parempi kuin ei mitään saada pieni lyhytaikainen muutos, vai tulisiko sihdata korkeammalle?
Jukka Ojala
Kirjoitus julkaistu alunperin blogissa Hajatuskuplia. Jukka Ojalan Blogit Hajatuskuplia ja Funtsittavaa
Suomalaisia on niin valtavan helppoa kusettaa uudestaan ja uudestaan.. eikä ne koskaan opi. Tämä taannoinen kokeellinen geeniterapiapiikki oli hyvä esimerkki älykkyyskokeesta jolla kansaa testattiin.. Valtaosa ei läpäissyt ko älykkyystestiä.
Tämä on juuri sitä mistä olen toitottanut yli 30 vuotta: Mitä hyvää eduskuntapuolueet ovat tehneet työtä tekevän kansan hyväksi? Itselle ei tule mieleen montaakaan ihmettä. Väittäisin että ei yhtään. Kaikki on mennyt huonommaksi ja huonommaksi koko ajan. Miksi siis äänestää nykyisiä eduskuntapuolueita?
Suomessa on monella alalla päästy tilanteeseen jossa nostetaan palkkaa tekemättä töitä. Enkä nyt tarkoita politikkoja, vaan niitä virkamiehiä ja viranhaltioijoita joiden palkat maksetaan meidän veroistamme. Otan muutaman omakohtaisen esimerkin:
Käyn verikokeissa viikottain. Olen seurannut sitä miten terveyskeskuksemme aulassa ei koskaan tunnu olevan potilaita odottamassa lääkärille pääsyä eikä huoneista tule ketään pois. Eräänä päivänä jäin verikokeen jälkeen maleksimaan aulaan. Ja koska asiakaspalvelu luukku menee klo 12 kiinni, laahustin luukulle ja kyselin pääsisinkö lääkärin vastaanotolle. Hoitaja katsoi minua ja sanoi:”Tänne pitää ilmoittautua ennen yhdeksää. Lääkärit ovat lähteneet kotiin jo”. Tämä lipsaus taisi tulla vahingossa. Tiedän että torstaisin on ”toripäivät” jollaoin lääkärit menevät ”koulutukseen”. Sielä klo 14:sta eteenpäin lääke-esittelijät kertovat uusista lääkkeistään ja syöttävät ja juottavat lääkäreitä. Mutta kyseinen päivä ei ollut torstai…
Toinen esimerkki: hammashoito. Tilasin hammaslääkärin ja sain sen kolmen viikon päähän. Menin taas tuntia etuajassa maleksimaan terveyskeskuksen aulaan. Seurasin montako ”20 min” potilasta tulee ja menee ennen minua kyseiseen kahteen huoneeseen. Arvaatteko? Nolla kappaletta!!! Huoneet olivat juoruhuoneita monta tuntia sinä päivänä, Ja kun oma aikani koitti niin ensimmäinen kommentti oli ”Olemme tänään vähän myöhässä” Mitä ?? Pitääkö ne etä-vastaanottoja?? No, tapani mukaan jäin maleksimaan aulaan tunniksi ja katselin montako tuli ja meni… ei taaskaan ketään minun jälkeeni.
No, keskusterveysasemalla sitten paikattii yksi hammas. Istuskelin sielä tuolilla puolisen tuntia ennkuin tuli vuoroni. KUUDESSA huoneessa paloi punaiset valot. Mutta niistä ei kuulunut puhetta, ei poraamisen ääniä, kukaan ei tullut eikä mennyt niihin… Ja kun tuli pois, niin minun jälkeeni oli yksi mummu tullut jonottamaan seuraavaa aikaa. Katselin että nyt on laiskuus kohdallaan… Ja puhelin keskus sanoi että ”hammaslääkäreillä alkaa klo 14 toimistotyöt”. Mitkä toimistotyöt? Ne kun naputtelee koneelle kaiken siinä hoidon lomassa!! Kai nekin lähtee kahdelta yksityisvastaanotoille niinkuin lääkäritkin.
No, sitten kolmas: auton katsastus. Raskaille ajoneuvoille ei ole kovin montaa katsastuskonttoria. Siksi valtion konttori on yhä tuttu. Viime tippaan epähuomiossa jätetty katsastus uhkasi vanheta viikonloppuna. No, minä nettiin ja aikaa varaamaan. Mutta, kaikki sen päivän ajat olivat punaista. Sivuilla luki että jos tarvitset ajan, soita numeroon xxx…. Minä soitin… Puhelin neiti pahoitteli ja sanoi että kaikki sen päivän ajat ovat varattuja. Että seuraavan viikon loppupuolella olisi aikoja. No, minä tulistuneena ajoin konttorin pihaan ja yllätyin. Pihassa ei ollut yhtään ainoaa autoa. Ei henkilöautoa, ei traileria, ei asuntovaunua, ei bussia eikä kuorma-autoa saati yhdistelmää. Katsoin suu auki pihaa kun marssin tiskille. ”Teillä on tänään kuulemma kova ruuhka mutta mahtuisiko tuo auto johonkin väliin?”. Tiskin nainen katsoi epäuskoisensa ja sanoi:”No meillä on vähän ruuhkaa mutta eiköhän se voida otta kohta”. Ja niin kävi… katsastaja pyysi mukaan auttamaan katsastuksessa. Anturit paikoilleen ja muut esivalmistelut ja 20min päästä oli leima paperissa.
Meille sanotaan aina että yhteiskunnan hoito ja pyöritys maksaa paljon enemmän kuin yksityisellä puolella. Mutta kyllä tosiasia on että jos me kansana pistetään yhteiskunnan rattaat pyörimään niin halvemmalla syntyy tulosta kuin yksityisellä puolella. Meidän tulee käyttää verovaroista maksettuja julkisia palveluita. Ja jos hammaslääkäri antaa ajan kuuden viikon päähän niin odotetaan. Tai jos terveyskekuksesta saa ajan flunssaan kahden viikon päähän, niin otetaan se ja käydään hakemassa se sairaslomatodistus silloin.
Yhteiskunnan rattaat eivät lähde pyörimään jollemme ahdista laiskoja sokeritoukkiamme. Joko jokeen tai virasta pois.
Itse olen ollut ulkomailla suurimman osan viimeisestä 20 vuodesta
Naurattaa ja hymyilyttää kuinka suomalaiset on niin aivopestyjä.
Uskon että kun samaa paskaa jauhetaan mediassa tarpeeksi kauan, niin porukka uskoo kaiken paskan.
Sitä voi vauhdittaa sillä että ”asiantuntijat” mediassa puhuvat sitä paskaa.