Koronapandemian aikainen lainsäädäntö Suomessa oli hätäisesti valmisteltua, puutteellisesti perusteltua ja heikosti arvioitua. Tätä johtopäätöstä tukee tuore, Itä-Suomen yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkimus, joka käy läpi 17 hallituksen esitystä, joilla rajoitettiin suomalaisten perusoikeuksia vuosina 2020–2021.
Tutkijoiden mukaan ei ollut mahdollista osoittaa, että esitetyistä rajoituksista olisi ollut enemmän hyötyä kuin haittaa – eikä yksittäisten rajoitusten todellista tehokkuutta arvioitu jälkikätisesti lainkaan.
Lainsäädäntö kriisin keskellä – perustelut ontuivat
Väitöskirjatutkija Elina Lindström ja yliopistonlehtori Niko Vartiainen analysoivat pandemian aikaan säädettyjä lakeja, kuten koulujen sulkemisia, ravintolarajoituksia ja liikkumiskieltoja.
Heidän artikkelinsa “Lessons to Be Learned from Impact Assessments in Times of Crises” osoittaa, että yhdessäkään tarkastellussa hallituksen esityksessä ei pystytty uskottavasti todistamaan, että rajoitukset olisivat yhteiskunnallisesti nettomielessä hyödyllisiä.
“Esitysten perusteella ei ollut mahdollista päätellä, että ehdotettujen rajoitusten hyödyt ylittäisivät haitat,” tutkijat toteavat.
Paine ja epävarmuus johtivat tilanteeseen, jossa kiire korvasi analyysin ja poliittinen tarve “tehdä jotain” syrjäytti näyttöön perustuvan järjen.
Suomi rajoitti perusoikeuksia arvailujen varassa
Tutkimuksen perusteella suurin osa lakiesityksistä nojasi epätäydellisiin vaikutusarviointeihin. Vain viidessä 17:stä hallituksen esityksestä edes mainittiin vaihtoehto “ei toimenpiteitä”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hallitus sääti lakeja pohtimatta avoimesti, olisiko tekemättä jättäminen ollut järkevämpää.
Usein terveydellisiä vaikutuksia vain arvailtiin. Rajoitusten väitettiin “todennäköisesti vähentävän tartuntoja”, mutta laskelmia tai mitattavia suureita ei esitetty. Samalla taloudelliset ja sosiaaliset haitat – kuten yritysten sulkemiset ja oppilaiden hyvinvoinnin heikentyminen – jäivät vaille tasapuolista tarkastelua.
Esimerkiksi ravintoloiden sulkua perusteltiin yleisellä toteamuksella, että “riski on liian suuri”, ilman numeerista arviointia siitä, kuinka paljon sulku tosiasiallisesti ehkäisisi tartuntoja.
Jälkikäteen ei mitattu, mitä rajoituksista seurasi
Lindström ja Vartiainen osoittavat, että jälkiarviointeja (ex post‑arvioita) ei koskaan suunniteltu kunnolla.
12:sta lakiesityksestä mainitsi jonkinlaisen seurannan, mutta seuranta rajoittui pandemian yleiseen tilannekuvaan – ei yksittäisten toimenpiteiden vaikutuksiin.
Käytännössä Suomessa ei ole vieläkään tutkittu objektiivisesti, vähensivätkö esim. ravintolarajoitukset, koulujen sulut tai liikkumiskiellot todellisuudessa tartuntoja, sairastavuutta tai kuolleisuutta.
“Seuranta kohdistui lähinnä pandemiatilanteeseen, ei siihen, olivatko yksittäiset rajoitukset tehokkaita,” tutkimus toteaa.
Tämä on tutkijoiden mukaan vakava puute, koska ilman tällaista arviointia ei voida oppia tulevia kriisejä varten – eikä arvioida, olivatko massiiviset yhteiskunnalliset uhraukset todella tarpeen.
Esimerkkejä: koulusulut ja liikkumisrajoitukset
Koulut suljettiin Suomessa kahteen otteeseen, vaikka hallituksen omissa papereissa myönnettiin, että tartunnat kouluissa olivat vähäisiä ja että etäopetus heikensi lasten oppimistuloksia ja hyvinvointia.
Tästä huolimatta rajoitukset jatkettiin – ilman uutta hyöty–haitta‑laskelmaa.
Sama kaava meinasi toistua liikkumisrajoituksissa keväällä 2021. Lakiesitys HE 39/2021 oli poikkeuksellisen tarkasti mallinnettu ja sisälsi jopa skenaarioita eri vaihtoehdoista (ravintoloiden sulku, maskipakko, alueellinen liikkumiskielto). Silti perustuslakivaliokunta tyrmäsi esityksen suhteettomana ja välttämättömyyden vaatimuksen vastaisena.
“Olisi ollut mahdollista saavuttaa sama vaikutus lievemmillä keinoilla,” valiokunta linjasi.
Tutkijoiden johtopäätös: päätöksiä tehtiin toiveajattelun varassa
Artikkelin päätelmissä Lindström ja Vartiainen kiteyttävät seitsemän “oppia” tulevia kriisejä varten:
- Hätä ei oikeuta mielivaltaa: myös kriisissä päätökset pitää perustaa näyttöön ja vertailla vaihtoehtoja.
- Hyöty–haitta‑pohdinta on välttämätön, vaikka tietoa olisi vähän.
- Rajoitusten suhteellisuus ja välttämättömyys on todennettava numeerisesti.
- Kun rajoituksia jatketaan, arviot täytyy päivittää.
- Toteutuksen suunnittelu on aloitettava jo lainvalmistelussa.
- Tarvitaan riippumaton elin tekemään jälkiarviointeja.
- Jokaisen kriisilain vaikutukset on arvioitava yksilöllisesti, ei vain yhteisen “pandemiakaavion” kautta.
Päätöksiä ilman todellista tietopohjaa
Tutkimus käy läpi lakiteknisen prosessin, mutta sen rivien välistä välittyy laajempi kuva – Suomessa tehtiin laajoja, kansalaisvapauksia rajoittavia päätöksiä ilman todellista tietopohjaa, ja kriittinen arviointi lakaistiin maton alle.
Käytännössä hallitus ja viranomaiset toimivat vailla läpinäkyviä hyöty–haitta‑laskelmia, jotka ovat kaiken demokraattisen kriisinhallinnan perusta.
Samuel Gryning 3.3.2026
Väärät hallituksen valinnat näkyvät edelleen, mutta toisella tavalla. Nyt rajoitusten ja koulusulkujen tilalle on tullut asevarustelu ja kaupparajoitukset ja rajan sulku itään. Se on johtanut vielä suurempaan vahinkoon kuin rajoitukset liikkumisessa ja opiskelussa koronapandemian aikana. Talous on romahtamassa. Miksei Suomen hallitus osaa tehdä oikeita valintoja? Tekee vain valintansa arvailujen varassa, kun todellinen tieto täytyy hankkia ja ajatella syvästi.
Tarvitaanko vielä sota ennen kuin kansalaiset heräävät todelliseen maailmaan. Tätä heräämistä estää medioitten uutisointi, joten voi olla että siihen tarvitaan vielä kerran suuri sotatapahtuma tukkimaan valehteleva ja olettamuksiin perustuva kertominen uutisissa.
Korona uutisointi kyllästyttää, mutta on todella tärkeää, se pitää lopettaa vasta, kun rikolliset ovat saaneet tuomion. Kaikki tietää että, mitkä perustuslaki ja ruumiillisen koskemuslait ja lääkekokeisiin pakottamiset (erityisesti 12 vuotta täyttäneisiin lapsiin) tapahtui. Lapset vain piikitettiin, ei kerrottu lainmukaisia vaaroja. Jos herroja ei tuomita, niin rokottajat pitää tuomita ainakin, köyhiä työntekijöitä on helpompi heittää rekan alle ja he myös ansaitsevat tuomiot ”äkillisten kuolemien” osalta, vähintään kuolemantuottamuksesta, mikäli eivät kertoneet piikkien vaarasta kuolleille ja lapsille ei ainakaan kerrottu, piikki käsivarteen ja takaisin koulutunnille.
Iran on selvästi oppinut edellisestä ”neuvottelu”-kerrasta, että ei heti anna tuhota ilmapuolustustaan ja luota vihollisiensa sanaan. Ehkä kansakin oppi tuosta piikkipetoksesta ja ovat valmiita toimimaan, kun herrat seuraavan kerran yrittävät sulkea uudenmaan, jotta voivat levittää tautia kaikille siellä asuville tuomalla lentokonelasteittain tautisia maahan ilman karanteenia. Parempi kuolla isorokkoon, kuin hitaasti kärsien supersyövästä tai ei ehdi varautua äkilliseen sydänpysähdykseen ja tehdä testamenttia.
Länsimaisen sääntöihinperustuvan maailman mukaan, aikoinaan sotaa julistamatta tehty hyökkäys pearlharporiin oli raukkamaista, nykyään se on suurinta sankaruutta hyökätä ilman sodanjulistusta. Elokuva kannattaa katsoa ja olla tälläkertaa todellisten sankarien puolella, koska moraaliton käytös on sallittavampaa, kuin se että kuninkaat ja muut sodanaiheuttaneet rikkaat itse osallistuisivat sotiin. [pakina]