Kyllä on hienoa aikaa elää, kun hallitus vihdoin kaavailee poistavansa ydinaseiden rajoitukset. Pitkäänhän sitä on odotettukin: että saisimme viimein vaihtaa kansallisen turvallisuutemme viimeisiin rippeisiin kuuluvan moraalisen selkärangan – johonkin ulkoiseen kiiltoon, joka näyttää kansainväliseltä “uskottavuudelta”.
Sillä mikäpä olisi uskottavampaa kuin maa, joka on ensin luopunut omasta päätösvallastaan sotilaspolitiikassa ja sitten vielä juhlii sitä, että sen maaperällä voisi pian lojua toisten maiden ydinkärkiä? Onhan se nyt aivan eri tasoa itsenäisyyttä!
“Turvatakuut” – vai takuulla turvaton?
Kun poliitikot puhuvat “ydinpelotteesta”, he tarkoittavat käytännössä uuden uskonsuunnan hyväksymistä. “Me uskomme Natoon ja Yhdysvaltoihin.”
Ja mikä parasta, kotimainen mediakin lausuu asiansa suoraselkäisesti – toistamalla Washingtonin lehdistötiedotteet sellaisenaan. Olemme siis saavuttaneet täydellisen median objektiivisuuden: ei mitään omaa mielipidettä.
“Vapauttajat” molemmin puolin
Ironia on siinä, että juuri kun Suomen johtajat vakuuttavat, ettei meidän tarvitse pelätä mitään, Venäjän mediassa jo kuiskitaan siitä, kuinka Moskova saattaa ”vapauttaa” meidät tästä samaisesta ydinuhasta – tietenkin vain oman turvallisuutensa nimissä. Täsmälleen sama logiikka, jolla USA hyökkäsi Iraniin, “koska siellä voisi olla ase, joskus.”
Jos siis venäläinen panssarivaunu joskus lähtee rajan yli, sekin voidaan nykyään selittää “ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi”. Suuret imperiumit vain vaihtavat retoriikkaa keskenään ja pieni Suomi selittää yhä itselleen, että tämä on “kumppanuutta”.
Kun riippuvuus myydään vapautena
Kaavailu ydinrajoitteiden poistamisesta ei ole turvallisuuspolitiikkaa – se on itsenäisyyden likvidointia.
Se on yritys näyttää “kovalta kumppanilta” olemalla juuri niin kuuliainen, että meistä tulee merkityksettömiä.
Sillä ei Suomi saa ydinasetta edes omiin käsiinsä. Me saamme vain tyhjän lähtöalustan – ja vastavuoroisesti mahdollisen ensimmäisen iskun koordinaatit, jos kriisi syttyy.
Kansa, joka vaihtaa ydinaseettomuuden vieraan vallan “turvatakuisiin”, vaihtaa pian myös rauhan omanarvontunteeseen.
Ja siinä vaiheessa ei enää ole merkitystä, onko ydinkärki tuleva idästä vai lännestä –
koska molemmissa tapauksissa se putoaa meidän päällemme.
Päätoimittaja Samuel Gryning 6.3.2026

Mielestäni päätöksenteko prosessi ollut jörkyttävä. Iso päätös ilman kuulematta kunnolla oppositiota.SDP on todennäköinen pääministeri puolue vuoden päästä, ja se vastustaa.
Lisöksi kun ottaa huomioon tämän:
Suomen presidentinvaalit oli laittomat.
Suomessa kukaan ei tiennyt oikeaa päivämäärää jolloin 20 000 vaalikorttia olisi voinut vielä palauttaa.
Lainvastaiset presidentinvaalit 2024? Perustelut vaalien mitätöimiselle on olemassa
https://markanmedia.fi/lainvastaiset-presidentinvaalit-2024-perustelut-vaalien-mitatoimiselle-on-olemassa/
Tutkiva: Suomen vuoden 2024 presidentinvaalit olivat laittomat?
https://mvlehti.net/2025/12/08/tutkiva-suomen-vuoden-2023-presidentinvaalit-olivat-laittomat/
Presidenttinä esiintyvä, väitetty kaksoiskansalainen, taisi aikaisemmin vihjata Suomen olevan sodassa Ukrainan takia. Nyt sanotaan, että normaali tilassa ei tulisi joukkotuhoaseita. Vähän valheellisia, toisiaan kumovia väitteitä.
Kokoomuksen sotalietsoja, totesi saman kuin Lipponen aikoinaan Eu/euro asiaan. Siis kun liityimme natoon, sovimme myös tehdä kaiken mitä vaaditaan ja siinä yhteydessä muka sovittiin myös omasta rahasta luopuminen, vaikka kansa äänesti ainoastaan talousliitosta.
Jos mietittäisiin Suomen kansan selviytymistä mahdollisien suursodan kohdalla, silloin ei kansalaisia ja luontoamme maalitettaisiin täydelliseen ydintuhoon. Maanpetolliset eivät itse ole perheineen Suomessa, kun nämä salaiset suunnitelmat aijotaan käynnistää.
Ei lisää yhtään pelotetta lisää, että Suomessamme aletaan pitää ydinpommeja. Niitä luultavasti on jo ja Supon pitäisikin tutkia kaikki mahdolliset piilopaikat ja syyttäjän laittaa ydinrikolliset vankilaan. Kaikki on niin salaista, ettei kansalle kerrota mitään.
Kaikki puolueet sitoutuivat ylivaalien sopimukseen, jossa leikkaukset ja kurjistaminen yhteisesti sovittiin. Nyt ei muka tarvita kuin parin eduskuntaryhmän pomojen käskyt ja kansanedustajat äänestävät mitä käsketää, ettei vaan eroteta eduskunta ryhmästä. NYT OLISI AIKA KANSANEDUSTAJIEN EDUSTAA KANSAA JA LAPSIAMME. Pitää sanoa ei ydinaseille, se sota tuhoaa kaiken ja tällaisen pikkumaan hetkessä, Venäjä ampuu minuuteissa koko maan paskaksi, lähimmät ydiasevaltiot tuhotaan ensimmäisinä. Suomen herrat ostaa perheilleen lippuja kalliovuorten turvapaikkaan.
Käskyt tulevat Suomen ulkopuolelta ja kiristyksen tai lahjonnan alla olevat maanpetolliset pitää laittaa tutkintaan. Mitä he ovat tehneet, että heitä voidaan kiristää näin vakavalla asialla, koko kansan murhaamisella?
Tällainen terroristivaltioiden joukkoon liittyminen ei pitäisi olla mahdollista. Pitäisi olla ainakin vaalit välissä ja perustuslainsäätämisjärjestys, oikeasti, ei niinkuin eu-sopimuksessa.
Kansalta pitää kysyä ja vaalien pääaihe on ydinsotahalukkaat vastaan uusi puolue nimeltä tervejärkiset.
Jo pelkkä salamyhkäisyys ja täydellinen valehtelupropaganda kertoo kaiken. Ovat jo tehneet sopimuksen alkaa sotaan ja nyt pitää vain uhrata Suomineitomme, jotta epstein-verkosto ei joutuisi vastuusiin teoistaan ihmisyyttä vastaan. Missä on oikeusoppineiden lausunnot maanpetosrikoksista?
Ydinsulkusopiksuksesta irtautuminen on taas yksi esimerkki tiettyjen henkilöiden moraalista ja valehtelun kulttuurista.
Rauhaa ja rakkautta! Toivottavasti järki ja lahjomattomat voittaa.
Ei tarvitse olla valheenpaljastuskone, jotta huomaa ydinpommin sallimista ajavien sanansaattajien valehtelevan.
Valheelliset argumentit, kuten: Pohjoismainen linja, vain puolustukseen, erittäin salaista niin eivoida kertoa, sovittiin jo Natoon liittyessä. Kaikki emävalheita.
Herrat ja rouvat ministerit ja kansanedustajat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta äänestäneet tai vaienneet kaikista kunnialisista kansanvälisistä sopimuksista ja suostuneet raukkamaisen valehtelijan tavoin rikkomaan -ennen niin kunnioitun- Suomemme maineen luotettavana rauhan valtiona ja sopija puolena.
Muutamia: Poliittiset lakot kiellettiin. Taistellut työläisten ansiosidonnainen tuhottiin, Toisen maailmansopimuksen päättänyt Pariisinrauhansopimus rikottiin, maamiinakieltosopimus rikottiin, joskin erottiin sääntöjen mukaan , nyt pisteenä Iin päälle olemme rikkomassa ydinsulkusopimuksen. Ihmisoikeusjulistusta on rikottu virkamiesten ja lainsäätäjien toimesta. Perustuslakia on rikottu. Ihmisten lääkekokeellista ruumiillista koskemuutta on rikottu. Tasa-arvo tuhottiin ”positiivisella” syrjinnällä. Tässä länsimaiset- sääntöihinperustuva moraali Suomemme historian paskimpien herrojen muutamia päätösiä ja siis heidän tekojaan. Suomi ei ole tehnyt, eikä ole kansa tehnyt, johtavat henkilöt ovat tehneet ja tekevät aktiivisesti. Suomen alueiden luovuttamista vieraanvallan sotavoimien alle.
Jos nuo eivät ole sota valmisteluja ja sotaanyllyttämistä ja Suomen alueiden luovuttamista, niin mikä on?
Ydinpommeja Suomeen kansamme vihollisten toimesta, mitä vittua? Kysyy epätietoinen.
Lisää veroja verojen päälle ja tuhottu hyvinvointivaltio, nyt vielä tapatetaan kansa, kun on ensin varastettu kansallisomaisuus.
Niin kuin olen niin monesti sanonut niin suomalaiset ovat täysin eksytettyjä ja sekasin kuin seinäkellot. 70 %lla väestöstä on mielenterveys probleemaa ihan Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan, vaikka välillä näyttäisi ko prosenttiosuudet huomattavasti suuremmilta. No yli 70 % otti vapaaehtoisen kokeellisen geeniterapian, joten sitä suuruusluokkaa on vaarallisten itsetuhoisten hullujen osuus maassamme. Tosin äänestyskäytöksen mukaan 99%a kansasta on itsetuhoista sekopää porukkaa, joten.. be careful out there..
Tuli mieleen. Fingerporilainen hölmöläistarina.
Hetki sitten Ranskan hyvinepäsuosittu presidentti, joka jouluu luopumaan vallastaan seuraavissa vaaleissa, jotka järjestetään kohta, jos sotaa ei tule, ilmoitti ottavansa ydinaseet taas uudelleen käyttöön aktiivisesti.
Kenraalit ja asiasta perillä olevat ydinfyysikot varoittivat häntä koskemasta näihin iänikuisiin ydinjätteisiin. Siiden aktivointiyritys voisi olla katastrooffista ja koko Ranska voisi saastua.
Presidentti raaputti päätään ja muisti lapsena kuullensa satuja hölmöläisistä, jotka asuvat naton harvaanasutuimmassa maassa. Hän muisti myös että siellähän on vielä kukistamaton euroopan viimeinen alkuperäiskansa, joka on tottunut Tsaari pomminkin räjähdykseen ja siitä seuranneeseen ydinlaskeumaan.
Eikun soitto maan johtoon ja ehdotus vanhan museopommin kuljettamisesta uudelleen aktivointiin, koska kuulemma myös yksi syvä sisäänkäynti ontonmaapallon sisään kulki siellä pohjoisessa.
Hän kuuli, että maan lait kieltävät ydinpommien tuomista maahan. Soitto isompien maiden kavereille ja he pyysivät kauniisti salkut täynnä painavaa paperia muutamalta hölmölän johtajalta voisivatko he vaihtaa lakia. Huomauttivat, että asian niin arkaluontoisen salainen, että ei saa kertoa siitä mitään, ei edes kansanedustajille, ainoastaan ryhmien johtajille, joilla on näpeissään salainen valta nimeltä puoluekuri.
Loput varmaan arvaattekin. Jäljelle jäi puolivaltakuntaa ja sekin loisti vihreänä pimeässä.
En siis väitä, että Ranskan ydinasedoktriinin muutos ja parin suomessa hengailevan herran nopea halu tuoda maahamme ydinaseita liittyvät mitenkään toisiinsa. Ihan sattumaa. Siitä ei kukaan muu tiedä mitään, kuin ńoin viisi Suomen kansalaista vain 101 pitää äänestää kyllä ydinaseille Suomessamme. Saamme varmasti Ranskalaista laatutyötä ydintekniikan osalta. Pommeja ranskalaiset osaavat tehdä, siviiliydinlaitoksien laatu on vähän huonompaa, pommit heillä toimivat eivätkä petä, niissä ei ole kuukausittain rikkoutuvia osia, ne ovat laatutyötä vuosikymmenien takaa.
Jenkit ei varmaan tässä poliittisessa ilmapiirissä ole tuomassa omia pommejaan tänne.