Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut neljä Lahden kaupunki tekemää päätöstä, jotka liittyvät kaupungin tapahtumayhtiöiden järjestelyihin. Oikeuden mukaan kaupunki ei pystynyt riittävästi osoittamaan, että päätökset olisi tehty markkinaehtoisesti, kuten EU:n valtiontukisäännöt edellyttävät.
Päätöksiin sisältyi merkittäviä taloudellisia järjestelyjä. Niihin kuului muun muassa noin seitsemän miljoonan euron saatavista luopuminen, 2,8 miljoonan euron sijoitus uuteen tapahtumayhtiöön, noin kahden miljoonan euron saatavien siirto kaupungille sekä lähes 20 miljoonan euron messu- ja urheiluhallikauppa kaupungin ja sen omistaman yhtiön välillä.
Hallinto-oikeuden mukaan päätöksenteon asiakirjoista ei käynyt riittävän selvästi ilmi, että vastaavat ratkaisut olisivat olleet yksityisen toimijan näkökulmasta markkinaehtoisia. EU-oikeudessa tätä arvioidaan niin sanotun yksityisen sijoittajan periaatteen kautta. Jos julkinen toimija toimii tavalla, jota yksityinen sijoittaja ei tekisi, päätöstä voidaan pitää kiellettynä valtiontukena.
Päätökset jo toteutettu käytännössä
Tilannetta tekee poikkeukselliseksi se, että monet päätöksistä on jo toteutettu käytännössä. Tapahtumayhtiöiden rakenteita on muutettu, velkoja on annettu anteeksi ja hallikauppa on tehty. Hallinto-oikeuden ratkaisut merkitsevät näin ollen sitä, että päätökset todettiin jälkikäteen lainvastaisiksi.
Valitukset valtuutetuilta
Hallinto-oikeuteen tehdyt valitukset tekivät kaksi Pro Lahden kaupunginvaltuutettua, Juha Tapiola ja Seppo Korhonen.

Myös Kalle Aaltonen (Pro Lahti) kommentoi asiaa Facebook-kirjoituksessaan. Aaltosen mukaan tapahtumayhtiöihin liittyvä kokonaisuus juontaa juurensa pitkälti KymiRing -hankkeeseen, johon Lahti osallistui aiemmin merkittävällä rahoituksella. Aaltonen arvioi kirjoituksessaan, että epäonnistunut hanke johti myöhemmin taloudellisiin järjestelyihin, joiden seuraukset ovat hänen mukaansa lopulta päätyneet kaupungin vastuulle.
Kritiikkiä myös paikalliselle medialle
Aaltonen arvostelee kirjoituksessaan myös paikallista uutisointia. Hänen mukaansa hallinto-oikeuden ratkaisuista uutisoitaessa ei kaikissa tapauksissa mainittu niitä henkilöitä, jotka olivat tehneet valitukset.
Aaltonen viittaa samalla aiempaan Julkisen sanan neuvoston päätökseen, jossa neuvosto antoi langettavan ratkaisun sekä Etelä-Suomen Sanomille, että Ylelle Aaltosen tekemän kantelun perusteella.
Aaltosen mukaan kymmenien miljoonien eurojen kokonaisuus edellyttäisi hänen mielestään perusteellisempaa julkista käsittelyä. Hän arvioi myös, että tapahtumayhtiöihin ja Kymiringiin liittyvä kokonaisuus voi nousta Lahdessa vielä tämä kevään aikana laajempaan tarkasteluun.
Markanmedia toimitus 7.3.2026
Lähteet: Etelä-Suomen Sanomat, Kalle Aaltonen Facebook


Hyvät veljet vapaamuurarit sumplii keskenään KAIKKI projektit Lahdessa aina teiden ja katujen aurauksista lähtien. Ja sama meno se on ympäri Suomea -jos et kuulu sisäpiiriin niin mistään vähänkään kannattavasta toiminnasta on turha haaveilla.