Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloista tuli maailman johtava taloudellinen, sotilaallinen ja kulttuurinen suurvalta. Sen politiikkaa on perusteltu vapauden, demokratian ja turvallisuuden nimissä – mutta samalla sen toimet ovat muokanneet muiden maiden kohtaloita, usein kiistanalaisin seurauksin. Tässä artikkelissa tarkastelemme Yhdysvaltojen vallankäyttöä eri aikakausina: miten se on muovannut maailmanjärjestystä ja millaisia jännitteitä vallan ja vastuun välillä on syntynyt.
Kylmän sodan alku ja vallan perustukset
Vuoden 1945 jälkeen maailma jakaantui kahteen leiriin – Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon. Yhdysvallat rakensi uuden kansainvälisen järjestyksen, jonka kulmakiviksi tulivat vapaa markkinatalous, dollariin sidottu talousjärjestelmä ja poliittinen liittolaisuus länsimaiden kesken. Bretton Woodsin konferenssissa (1944) luotiin Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailmanpankki, joiden tehtäväksi määriteltiin taloudellinen vakautus. Käytännössä niistä tuli instrumentteja, joilla Yhdysvallat saattoi ohjata maailman taloutta omien arvojensa ja etujensa mukaisesti.
Samaan aikaan CIA ja Yhdysvaltain ulkoministeriö rakensivat tiedustelullisia ja poliittisia verkostoja, joiden avulla vaikutettiin liittolaismaihin ja estettiin kommunismin leviäminen. Tätä politiikkaa kutsuttiin “containmentiksi” – hillitsemiseksi – mutta sen seurauksena Yhdysvallat sekaantui useiden maiden sisäisiin asioihin, joskus suoraan vallankaappauksin.
Iran 1953 – Öljy, itsenäisyys ja vallanvaihto
Vuonna 1951 Iranin pääministeri Mohammad Mossadeq kansallisti maan öljyvarat, jotka olivat aiemmin brittien hallinnassa Anglo-Iranian Oil Companyn (nyk. BP) kautta. Tämä päätös herätti vastustusta Lontoossa ja Washingtonissa. CIA:n ja MI6:n yhteistyössä toteuttama operaatio “Ajax” johti Mossadeqin syrjäyttämiseen elokuussa 1953 ja shaahi Mohammad Reza Pahlavin palauttamiseen valtaan.
Yhdysvallat perusteli toimenpiteitä pelolla, että Iran liukuisi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin, mutta useiden historioitsijoiden mukaan todellinen syy oli taloudellinen: länsimaat halusivat varmistaa pääsyn Iranin öljyyn ja säilyttää strategisen jalansijan Lähi-idässä.
Shaahin hallinto pysyi Yhdysvaltojen uskollisena liittolaisena yli kaksi vuosikymmentä, mutta sen autoritaarinen hallintotapa ja korruptio johtivat laajoihin levottomuuksiin. Vuonna 1979 islamilainen vallankumous kaatoi shaahin – ja Yhdysvaltojen pitkäaikainen liittolainen muuttui sen viholliseksi.
Iranin tapaus osoittaa, miten lyhyen aikavälin strategiset intressit voivat horjuttaa pitkän aikavälin vakautta.
Guatemala 1954 – Banaaniyhtiön varjossa
Latinalaisessa Amerikassa Yhdysvaltojen vaikutusvalta kasvoi 1900-luvun puolivälissä. Yksi merkittävimmistä tapauksista oli Guatemalan vallankaappaus vuonna 1954, jossa CIA tuki sotilasoperaatiota demokraattisesti valittua presidentti Jacobo Árbenzia vastaan. Britannica
Árbenz oli aloittanut maareformin, jonka tarkoituksena oli jakaa käyttämättömiä maita köyhille maanviljelijöille – suuri osa niistä kuului amerikkalaiselle United Fruit Companylle. Yhtiöllä oli tiiviit suhteet Washingtoniin. Sen johtajat olivat työskennelleet Yhdysvaltain hallinnossa, ja sen etuja pidettiin osana kansallista strategiaa.
Vallankaappauksen jälkeen Guatemalassa alkoi 36 vuotta kestänyt sisällissota, jossa kuoli yli 200 000 ihmistä. Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat myöhemmin arvioineet, että CIA:n tuki sotilasjunnalle loi pohjan vuosikymmenten epävakaudelle ja köyhyydelle.
Chile 1973 – demokratian loppu ja Pinochetin aika
Etelä-Amerikassa 1970-luvun alku toi uuden kriisin. Chilen presidentti Salvador Allende oli valittu demokraattisesti vuonna 1970, mutta hänen sosialistinen ohjelmansa – mukaan lukien kaivosteollisuuden kansallistaminen – herätti huolta Washingtonissa.
Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon määräsi CIA:n “tekemään talouden huutamaan” Chilessä estääkseen Allenden hallituksen vakiintumisen. National Security Archive.
11. syyskuuta 1973 kenraali Augusto Pinochetin johtama sotilasvallankaappaus kaatoi Allenden hallinnon. Yhdysvallat kiisti osallistuneensa suoraan, mutta myöhemmin julkistetut asiakirjat osoittavat, että CIA rahoitti oppositioryhmiä ja vaikutti epäsuorasti tapahtumiin.
Pinochetin diktatuuri kesti lähes 20 vuotta. Tänä aikana yli 3 000 ihmistä katosi tai surmattiin, ja kymmenet tuhannet vangittiin. Yhdysvallat jatkoi hallinnon tukemista, koska se nähtiin “luotettavana liittolaisena” kylmässä sodassa.
Chile jäi esimerkkinä siitä, kuinka ideologinen vastakkainasettelu ohitti ihmisoikeudet ja demokratian puolustamisen.
Vietnam – sota ja dominoefekti
1950- ja 60-luvuilla Yhdysvallat sitoutui yhä syvemmälle Kaakkois-Aasian konfliktiin. Virallinen perustelu Vietnamin sodalle oli kommunismin leviämisen estäminen – ns. “domino-teoria”, jonka mukaan yhden valtion kaatuminen johtaisi muiden seuraukseen.
Etelä-Vietnamissa Yhdysvallat tuki Ngo Dinh Diemin hallintoa, joka oli heikosti suosittu ja syytetty autoritaarisuudesta. CIA:n ja sotilaallisen tuen avulla hallinto pysyi pystyssä, kunnes sisäiset kapinat ja väkivalta kasvoivat.
Sodan aikana Yhdysvallat käytti valtavia resursseja: yli 58 000 amerikkalaista ja arviolta 2–3 miljoonaa vietnamilaista menetti henkensä. Lopulta sota päättyi tappioon, ja kommunistinen Pohjois-Vietnam yhdisti maan.
Jälkikäteen monet yhdysvaltalaiset poliitikot ja tutkijat ovat todenneet, että sodan moraalinen ja poliittinen hinta oli liian korkea suhteessa sen tavoitteisiin. US National Archives
Vietnamista tuli symboli vallan rajoista: aseellinen voima ei pystynyt ratkaisemaan poliittisia ongelmia, eikä demokratiaa voinut rakentaa ulkoapäin.
Irak – lupaus vapaudesta
Vuoden 1991 Persianlahden sota oli monille merkki siitä, että Yhdysvallat oli jäänyt ainoaksi suurvallaksi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Saddam Husseinin Irakin hyökkäys Kuwaitiin johti kansainvälisen liittouman vastatoimiin, joissa Yhdysvallat oli johtavassa roolissa. Tuolloin sota pysyi rajattuna, ja tavoitteena oli palauttaa Kuwaitin itsenäisyys.
Vuonna 2003 tilanne oli kuitenkin toinen. Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin väittäen, että maalla oli hallussaan joukkotuhoaseita ja yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin. Nämä väitteet osoittautuivat myöhemmin virheellisiksi, mutta sota johti Saddam Husseinin hallinnon kaatumiseen ja pitkäaikaiseen epävakauteen.
Sodan jälkeinen jälleenrakennus jäi keskeneräiseksi – maan hallinto hajosi ja etnisten sekä uskonnollisten ryhmien välinen väkivalta kasvoi. Monet tutkijat ja diplomaatit ovat todenneet, että hyökkäys heikensi alueellista vakautta ja loi edellytykset äärijärjestö ISIS:n nousulle.
Yhdysvallat perusteli toimintaansa demokratian levittämisellä ja turvallisuuden vahvistamisella, mutta seuraukset osoittivat, että valta voi tuoda mukanaan vastuuta, jota on vaikea kantaa.
Afganistan – pisin sota ja vaikea perintö
Syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskut muuttivat Yhdysvaltojen ulkopolitiikan suuntaa. “Terrorismin vastainen sota” johti hyökkäykseen Afganistaniin, jossa Taliban-hallinto tarjosi suojaa al-Qaidalle. Kansainvälinen yhteisö tuki operaatiota aluksi laajasti ja YK hyväksyi sen itsepuolustuksena.
Sota kuitenkin venyi lähes kahden vuosikymmenen mittaiseksi. Yhdysvallat tuki uutta hallintoa ja pyrki rakentamaan demokraattisia instituutioita, mutta korruptio, sisäiset ristiriidat ja jatkuva väkivalta estivät pysyvän vakauden syntymisen. Kun amerikkalaiset joukot vetäytyivät vuonna 2021, Taliban nousi jälleen valtaan.
Afganistanin tapaus herätti kysymyksen siitä, voiko demokratiaa viedä ulkopuolelta, vai onko se prosessi, joka täytyy kasvaa sisältäpäin? Sodan lopputulos osoitti, kuinka vaikeaa on yhdistää sotilaalliset keinot ja yhteiskunnallinen rakentaminen toisiinsa.
Libya – arabikevään käännekohta
Vuonna 2011 arabikevät toi mukanaan laajoja mielenosoituksia Lähi-idässä. Libyassa Muammar Gaddafin pitkäaikainen hallinto kohtasi aseellista kapinaa. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman, joka oikeutti “siviilien suojelemiseen”. NATO, jossa Yhdysvalloilla on keskeinen rooli, käynnisti ilmaiskut Gaddafin joukkoja vastaan.
Operaatio johti hallinnon kaatumiseen, mutta sen jälkeen maa ajautui poliittiseen kaaokseen. Useat aseelliset ryhmät kilpailivat vallasta, ja Libyasta tuli yksi Välimeren alueen epävakauden keskuksista. Monet analyytikot pitivät operaatiota esimerkkinä tilanteesta, jossa “humanitaarinen interventio” muuttui hallinnonvaihdoksi ilman suunnitelmaa tulevaisuudesta.
Libya osoitti, että myös hyvää tarkoittavat toimet voivat johtaa arvaamattomiin seurauksiin, jos poliittinen jälkihoito jää puutteelliseksi.
Taloudellinen vaikutusvalta – dollarin ja instituutioiden valta
Yhdysvaltojen vaikutus ei ole rajoittunut sotilaalliseen voimaan. Dollari on toiminut maailmantalouden selkärankana toisen maailmansodan jälkeen. Kansainväliset kaupankäyntijärjestelmät, rahoituslaitokset ja öljymarkkinat ovat pitkälti sidoksissa Yhdysvaltain valuuttaan.
Tämä antaa Washingtonille poikkeuksellisen suuren vaikutusvallan. Kun maa asettaa talouspakotteita, niiden vaikutukset ulottuvat lähes kaikkialle – myös niihin maihin, jotka eivät ole suoraan osallisia sen politiikkaan. Esimerkiksi Iranin ja Venezuelan talouspakotteet ovat vaikuttaneet globaaleihin energiamarkkinoihin ja kansainväliseen pankkitoimintaan.
IMF ja Maailmanpankki ovat tarjonneet taloudellista tukea kehitysmaille, mutta niihin liittyy usein ehtoja, jotka edellyttävät talousuudistuksia ja markkinoiden avaamista. Monet kriitikot ovat todenneet, että tämä vahvistaa Yhdysvaltojen taloudellista asemaa ja rajoittaa kehitysmaiden omaa päätösvaltaa. Toisaalta näitä instituutioita pidetään myös vakautta edistävinä mekanismeina, jotka voivat estää kriisien syvenemisen.
Kulttuurinen ja teknologinen vaikutusvalta
Yhdysvallat on ollut kulttuurisen vaikutusvallan keskus jo vuosikymmeniä. Hollywood-elokuvat, teknologiajätit kuten Google, Apple ja Meta, sekä yhdysvaltalainen uutismedia ovat muokanneet globaalia julkista keskustelua. Tätä pehmeää valtaa on käytetty tehokkaasti. Se luo mielikuvia, arvoja ja kulutustottumuksia, jotka leviävät yli rajojen ilman sotilaallista voimaa.
Kulttuurisen vaikutusvallan vahvuus perustuu houkuttelevuuteen, ei pakottamiseen. Joseph Nyen lanseeraama termi “soft power” kuvaa tätä ilmiötä – valta perustuu siihen, että muut haluavat samaistua amerikkalaisiin arvoihin ja elämäntapaan.
Samalla on noussut kysymys tietosuojasta ja digitaalisesta vallasta. Suurten teknologiayritysten hallussa oleva data antaa niille ennennäkemättömän vaikutusvallan politiikkaan ja mielipiteisiin. Tämä on nostanut keskustelua siitä, missä määrin yksityinen ja valtiollinen valta yhdistyvät, ja miten sitä tulisi valvoa kansainvälisesti.
Vallan ja vastuun hankala dilemma
Yhdysvallat on kantanut toisen maailmansodan jälkeen roolia, jota yksikään toinen valtio ei ole ottanut. Se on johtanut liittoumia, tukenut jälleenrakennusta ja ollut mukana humanitaarisissa operaatioissa, mutta samalla sen päätökset ovat aiheuttaneet pitkiä konflikteja ja poliittisia jännitteitä.
Kriitikot näkevät, että suurvalta on enimmäkseen asettanut omat etunsa etusijalle, kun taas sen kannattajat korostavat, että ilman Yhdysvaltojen johtajuutta monet alueet olisivat jääneet autoritaaristen voimien armoille.
Yhdysvallat on ollut 1900- ja 2000-lukujen historian keskeisin toimija. Sen politiikka on vaikuttanut lähes jokaisen maan kehitykseen jollakin tavalla – hyvässä, mutta eritoten pahassa. Kriittinen tarkastelu ei tarkoita vihamielisyyttä, vaan ymmärrystä siitä, että valtaa käytetään usein väärin ja valta tuo aina mukanaan moraalisia kysymyksiä.
Samuel Gryning 6.11.2025
Lähteinä myös: Wikipedia, Britannica, PBS News, National Security Archive, Los Angeles Times
Hyvä lyhyt kuvaus Yhdysvaltojen sotaretkistä ja pimeästä puolesta. Mutta onko Yhdysvalloilla valoisaa puolta? Voisiko siitä saada myös kuvauksen.
Jutussahan oli, että ovat myös tehneet humanitaarisia operaatioita, mutta se politiikka on ollut pikemminkin sellaista, että ensin pommitetaan ja tuhotaan ja sitten vähän perunoita perään henkiin jääneille. Käytännössä se USA:n valoisa puoli on ollut tekopyhyyttä ja kaksi naamaisuutta.