Gustave Le Bonin teos Joukkosielu (Psychologie des Foules, 1895) on yksi joukkopsykologian perusteksteistä. Le Bon, ranskalainen lääkäri, antropologi ja yhteiskuntatutkija, kirjoitti teoksen vallankumouksellisten tapahtumien, kuten Ranskan vallankumouksen ja Pariisin kommuunin, havaitsemisen pohjalta. Hän katsoi, että nopeasti muuttuvassa demokratisoituva yhteiskunnassa joukot – eli massat – olivat tulleet historian keskiöön ja hallitsemaan poliittista ja sosiaalista elämää.
Teoksen mukaan joukko ei ole vain yksilöiden summa, vaan siitä syntyy uusi psykologinen kokonaisuus: niin sanottu joukkosielu, jolla on omat ominaisuutensa. Tämä teos vaikutti merkittävästi 1900-luvun ajatteluun, mukaan lukien Sigmund Freudin, Edward Bernaysin ja José Ortega y Gassetin ajatukset, sekä totalitaaristen liikkeiden, kuten fasismi ja natsismi, propagandastrategioihin.
Joukkosielun syntymekanismi ja ominaisuudet
Joukkosielu syntyy, kun yksilöt kokoontuvat joukoksi. Tällöin yksilön itsetietoisuus ja itsenäinen ajattelu häviävät, ja hänen tunteensa ja ajatuksensa suuntautuvat yhdenmukaisesti muiden kanssa. Le Bon väittää, että tästä syntyvällä joukolla on ominaisuudet, jotka eivät löydy sen yksittäisistä jäsenistä.
Keskeinen käsite on henkinen tartunta: tunnetila tai ajatus leviää joukossa nopeasti kuin tartuntatauti. Joukossa yksilöt ovat erityisen alttiita harhahavainnoille, jotka muodostuvat yhdestä henkilön mielikuvasta ja leviävät koko joukkoon, lamauttaen kriittisen ajattelun. Tämän seurauksena joukko toimii usein irrationaalisesti ja äkillisesti, vaikka sen yksittäiset jäsenet olisivat rauhallisessa tilassa järkeviä ja sivistyneitä.
Joukkojen käyttäytymisen piirteet
Le Bon korostaa, että joukon älyllinen taso on aina alhaisempi kuin sen yksittäisten jäsenten. Joukossa hallitsevat tunteet, ei järki. Yksilöiden väliset erot tasoittuvat, ja vallalle nousee keskinkertaisuus. Tämä johtaa siihen, että joukot ovat alttiita yksinkertaisille viesteille, kiihotukselle ja väkivallalle.
Joukossa tunteet voimistuvat: mielipide voi muuttua sokeaksi ihailuksi tai vihaksi, ja yksilö voi uhrautua helposti yhteisen asian puolesta, jopa omasta elämästään tinkimällä. Le Bon vertaa joukkoa primitiiviseen olentoon, joka toimii vaistojensa mukaan – äkillisesti, väkivaltaisesti, mutta myös innostuneesti ja sankarillisesti.
Joukkojen johtajat ja vallankäyttö
Joukkoja ei voida hallita järjellä, vaan voimakkaiden, karismaattisten johtajien kautta, jotka käyttävät:
• Tunneperusteista retoriikkaa
• Toistoa (vahvistaa uskomuksia)
• Väkeviä mielikuvia ja symboliikkaa
Heidän on pystyttävä vakuuttamaan joukko yksinkertaisilla, tunteita herättävillä viesteillä, eivätkä he tarvitse loogista perustelua. Le Bon näkee tämän prosessin vaarallisena demokratialle, koska se mahdollistaa manipuloinnin ja totalitaarisen vallan nousun.
Joukkojen luokittelu ja yhteiskunnallinen vaikutus
Le Bon jakaa joukot eri tyyppeihin, kuten rikolliset joukot, eduskunnat ja uskonnolliset seurakunnat. Hän huomauttaa, että joukko ei tarkoita ainoastaan väkijoukkoa, vaan myös sellaisia ryhmiä kuin parlamentti tai tuomioistuin, jos niiden jäsenet toimivat joukkopsykologian lakeja noudattaen.
Hän korostaa, että joukkojen valta on historiallinen todellisuus, jota ei voi torjua. Sivilisaatiot syntyvät ja tuhoutuvat joukoista: alussa on hajanainen joukko, josta kehittyy kansa yhteisen ihanneen ympärille, mutta ajan myötä kansa palaa jälleen joukoksi, kun instituutiot heikkenevät ja yksilöt vaativat yhä enemmän valtion ohjausta.
Teoksen ajankohtaisuus
Joukkosielu on edelleen erittäin ajankohtainen, erityisesti sosiaalisen median aikakautena, jolloin tiedon leviäminen, kiihotus ja harhainformaatio ovat valtavaa. Le Bonin kuvaamat ilmiöt, kuten henkinen tartunta, kriittisen ajattelun puute ja manipulaatio, näkyvät selvästi nykypäivän poliittisessa ja digitaalisessa keskustelussa.
Niilo Sihvola 2.10.2025