Todistammeko Suomessa valtiopetosrypästä?

Suomen rikoslaki määrittelee valtiopetoksen yhdeksi vakavimmista rikoksista. Kyse on teoista, jotka voivat horjuttaa valtion itsenäisyyttä, syrjäyttää perustuslaillisen järjestyksen tai alistaa maan vieraan vallan alaisuuteen. Yksittäinen teko voi olla yhden henkilön rikos, mutta jos tapahtuu useita samansuuntaisia tekoja, voidaan puhua jo ilmiöstä – valtionpetosrypäästä. Onko Suomessa tällä hetkellä nähtävissä tällaisia merkkejä?

Kuvitteellisia valtionpetos tapahtumia

Käydään aluksi läpi joitakin kuvitteellisia tapahtumia, joiden mahdollista toteutumista voi jokainen pitää silmällä. Onko maassamme kenties jokin näistä jo toteutettu?

Salainen sopimus vieraan vallan kanssa voi johtaa tilanteeseen, jossa kansanedustaja luovuttaa maan aluetta ulkomaiselle suurvallalle henkilökohtaista hyötyä vastaan. Tällainen toiminta ei ole enää pelkkää poliittista kompromissia, vaan se voi horjuttaa valtion itsenäisyyttä ja asettaa koko kansan turvallisuuden vaakalaudalle.

Hallitus voidaan myös kaapata sisältäpäin. Sotatilan varjolla eduskunta voidaan hajottaa, ja kansalaisten oikeuksia voidaan rajoittaa pysyvästi ilman perustuslain tarjoamia takeita. Tämä ei ole teoreettinen uhka, sillä historian saatossa vastaavia mekanismeja on käytetty eri maissa vallan keskittämiseen ja kansalaisten perusoikeuksien kaventamiseen.

Korkeassa asemassa oleva päättäjä voi lisäksi vuotaa tiedustelutietoja viholliselle. Puolustussuunnitelmien ja kriittisen infrastruktuuritiedon luovuttaminen ulkomaille vaarantaa kansallisen turvallisuuden ja tekee Suomesta potentiaalisen kohteen ulkopuolisen painostuksen ja hyökkäyksen edessä.

Perustuslain kumoaminen vieraan vallan painostuksesta on toinen mahdollinen uhka. Presidentti tai hallitus voi alistua ulkomaisen vallan vaatimuksiin tavalla, joka heikentää Suomen itsemääräämisoikeutta. Tällaiset päätökset voivat muuttaa perustuslain henkeä ja kaventaa kansalaisten oikeuksia ilman, että siitä syntyy julkista keskustelua.

Kansanäänestyksen väärentäminen on ehkä kaikkein suora esimerkki siitä, kuinka kansan tahto voidaan ohittaa. Poliittinen johto voi manipuloida tuloksia ja ilmoittaa valheellisesti kansan tahtona sen, mitä todellisuudessa ei ole päätetty. Tämä ei ainoastaan riko demokratian periaatteita, vaan saattaa muuttaa koko kansakunnan tulevaisuuden perusteita ilman todellista lupaa kansalta.

Nato-jäsenyys ilman kansanäänestystä

Suomi liittyi Natoon ilman kansanäänestystä. Kansalaisaloite, joka vaati neuvoa-antavaa kansanäänestystä, keräsi yli 50 000 kannatusilmoitusta ja luovutettiin eduskunnalle vuonna 2022. Kuitenkin eduskunta päätti olla järjestämättä kansanäänestystä. Tämä herätti kysymyksiä siitä, onko näin merkittävä turvallisuuspolitiikan muutos ilman kansan suostumusta perustuslain mukaista.

Presidentti Sauli Niinistö oli vielä vuoden 2021 lopussa sitä mieltä, että kansanäänestys olisi tarpeen. Hän arvioi, että nyt eduskunnassa syntyisi kahden kolmasosan enemmistö ilman kansanäänestyksen Nato-jäsenyyden hyväksyvää tulostakin. Tämä muutos presidentin kannassa herätti huolta siitä, että kansanvaltaista päätöksentekoa saatettiin ohittaa kiireellisyyden tai poliittisen paineen vuoksi.

DCA-sopimus – Suomen maa vieraan vallan käytössä

Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat puolustusyhteistyösopimuksen (DCA) vuonna 2025. Sopimus mahdollistaa Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon Suomessa ja säätelee muun muassa joukkojen maahantuloa, puolustusmateriaalin varastointia, rikosoikeudellista toimivaltaa ja verotusta. Tämä herättää huolta siitä, että Suomi luopuu osasta suvereniteettiaan ja antaa ulkovallalle oikeuksia, joita ei ole aiemmin sallittu.

DCA-sopimus on Suomea sitova kansainvälinen sopimus, joka luo ajantasaiset puitteet yhteistyölle Yhdysvaltojen kanssa. Sopimuksen sanotaan selkeyttävän yhteistyön pelisääntöjä ja mahdollistaa sen syventämisen kaikissa turvallisuustilanteissa.

Liittovaltiokehitys – Stubbin ja Valtosen linjaukset

Presidentti Alexander Stubb on toistuvasti esittänyt kannattavansa Euroopan liittovaltiokehitystä. Ulkoministeri Elina Valtonen on samansuuntaisesti tuonut esiin integraation syventämisen välttämättömyytenä. Kysymys kuuluu: missä vaiheessa syvenevä integraatio lakkaa olemasta kansainvälistä yhteistyötä ja muuttuu Suomen valtiollisen itsenäisyyden menettämiseksi? Jos maa liitetään osaksi liittovaltiota ilman kansanäänestystä, onko kyse enää muusta kuin valtionpetoksesta?

Elina Valtonen on todennut, että:

EU ei ole liittovaltio, mutta liittovaltiokehitys hyödyttäisi pieniä maita.

Hän on myös esittänyt, että EU:n tulisi olla enemmän ihmisten liittovaltio ja vähemmän keskitetty instituutio. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka pitkälle Suomen tulisi mennä liittovaltiokehityksessä ja kuinka paljon kansallista itsenäisyyttä ollaan valmiita luovuttamaan.

Niinistön rooli – turvatakuut vai vaarallinen tie?

Entinen presidentti Sauli Niinistö esitettiin kansalaisille turvallisuuspolitiikan vakaana johtajana, mutta hänen kautensa aikana Suomi siirrettiin Naton jäseneksi, DCA-sopimus allekirjoitettiin ja kansanäänestys sivuutettiin. Kansalaisten näkökulmasta voi kysyä: oliko Niinistön linja valtioviisautta vai valtiollisen itsemääräämisoikeuden kaventamista?

Natoon liittyminen ja DCA-sopimuksen toteutuksen kiireellinen aikajana herättää kysymyksiä siitä, oliko päätöksenteko tarkoituksellisesti liian nopeaa ja oliko kansan mielipiteellä mitään painoarvoa.

Valtionpetosrypästä vai normaalia politiikkaa?

On selvää, että kaikki edellä mainitut päätökset voidaan selittää poliittisella tarkoituksenmukaisuudella. Nato-jäsenyys toi turvaa, DCA-sopimus syvensi liittolaisuutta, liittovaltiokehitys nähdään taloudellisena ja poliittisena välttämättömyytenä. Mutta kun näitä päätöksiä tarkastellaan yhdessä, syntyy huolestuttava kuva:

Suomi luopuu askel askeleelta itsemääräämisoikeudestaan, päätöksiä tehdään ilman kansanäänestystä ja vieraan vallan vaikutusvalta maan maaperällä ja politiikassa kasvaa. Tämä on juuri se rypäsilmiö, joka voi täyttää valtiopetoksen tunnusmerkistön.

Todistammeko Suomessa valtiopetosrypästä? Vastaus jää jokaisen kansalaisen arvioitavaksi. Mutta jos kansalta viedään mahdollisuus päättää kansallisista kohtalonkysymyksistä, jos ulkovallalle annetaan vapauksia Suomen maaperällä ja politiikassa ja jos poliittinen johto ajaa integraatiota ilman kansanvaltaista mandaattia – kysymys ei ole enää vain politiikasta. Se on perustuslaillinen kriisi.

Esimerkkejä on lukuisia muitakin, kuin tässä artikkelissa esitetyt ja siitä syystä Markanmedia jatkaa aiheen tutkimista ja seuraa kehitystä tiiviisti.

Samuel Gryning 2.10.2025

Lähteet: Kansalaisaloite, Ulkoministeriö DCA-sopimus, Wikipedia Alexander Stubb, Ulkoministeriö Elina Valtonen, Presidentti.fi