Herännäisvasemmisto globalistien juoksupoikina

Altavastaajana perinteisesti esiintynyt vasemmisto on etenkin woke-kulttuurin omaksuttuaan yhä enemmän symbioosissa näennäisesti vastustamansa eliitin kanssa. Patriarkaaliset valkoisten setämiesten miehittämät instituutiot toimivat tukipilareina feminismiä ja tasa-arvoa ajaville liikkeille, ja vasemmiston tavoitteet ovat yhteneviä globalistien tavoitteiden kanssa.

Vaihtoehtoisessa mediassa on jo vuosikausia/kymmeniä puhuttu siitä, että oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelu on eräänlainen ”valheellinen paradigma”; todellisuudessa vasemmisto ja oikeisto eivät eroa toisistaan niin paljon kuin mitä poliittinen teatteri antaa ymmärtää. Tämän on voinut Suomessakin havaita etenkin maatamme koskevissa suuremmissa päätöksissä.

Niin oikeisto kuin vasemmisto olivat lopulta viemässä Suomea Natoon, ja esimerkiksi Kreikan tukipakettia 2010-luvulla olivat sorvaamassa Kokoomusta edustanut silloinen pääministeri Jyrki Katainen sekä SDP:tä edustanut valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Vaikka joitain erimielisyyksiä oli ja toiset olivat kriittisempiä kuin toiset, niin lopulta Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki suuret puolueet Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon kannattivat tukipakettia tavalla tai toisella. Kriittiset äänet ovat välillä todenneetkin Kokoomuksen olevan Suomen eniten oikealla oleva vasemmistopuolue, ja pohjimmiltaan vasemmistolaisempi kuin vaikkapa Yhdysvaltain demokraattipuolue.

Kuitenkin poliittinen kahtiajako on viimeisen vuosikymmenen aikana kiihtynyt siinä määrin, että jotkin oikeiston ja vasemmiston valheellisesta paradigmasta aiemmin puhuneet vaihtoehtomedian edustajat – kuten Brandon Smith – ovat jopa julistaneet sen kuolleeksi. En muotoilisi asiaa aivan näin jyrkästi, sillä en näe tilanteen muuttuneen siinä mielessä, etteikö eliitti niin oikealla kuin vasemmalla yhä tietyllä tapaa puhaltaisi yhteen hiileen ja toteuttaisi joko tietoisesti tai tiedostamattaan suuren rahan ajamia agendoja yli puoluerajojen. Toisaalta sitten ruohonjuuritasolla vastakkainasettelu on aina ollut todellista, ja eri maiden välilläkin on eroja. Smith on kuitenkin oikeassa siinä, että asiat ovat muuttuneet merkittävästi 2000-luvulla ja ennen kaikkea viimeisen vuosikymmenen aikana.

Woke-kulttuuri kahtia jakavana ideologiana

Smith näkee asian niin, että omaksuessaan woke-kulttuurin, vasemmistosta tuli ”halukkaita liittolaisia” globalisteille. Woke on ideologia, joka määritelmänsä mukaan keskittyy sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, mutta käytännössä on identiteettipolitiikkaa ja kannustaa tekopyhään hyvesignalointiin sekä valtavirrasta poikkeavien näkemysten hiljentämiseen sitä sivuavan cancel-kulttuurin keinoin. Ominaista sille ovat myös erilaiset etuoikeuskehät ja uhriutuminen: Mitä heikommassa asemassa olet (tai esität olevasi), sitä enemmän poliittista valtaa on mahdollista kahmia.

Woke-kulttuurin kirjoittamattomat säännöt ovat ristiriitaisia ja jatkuvasti muuttuvia. Esimerkiksi wokeen vahvasti liittyvä intersektionaalinen feminismi edellyttää, että ”etuoikeutetussa asemassa olevalla – esimerkiksi valkoihoisella, heteroseksuaalisella, valtaväestöön kuuluvalla suomalaisella – pitäisi olla voimia taistella kaikkien puolesta, koska oma identiteettikamppailu ei vie kaikkia voimia”. Kuitenkaan ”etuoikeutettu valkoinen ei saa ajaa vähemmistön asiaa sen puolesta”, koska se olisi ”äänen varastamista” ja ”tilan viemistä”. Niin tai näin, jos lähdet leikkiin mukaan, teet aina väärinpäin. Jopa harmittomasta lettikampauksesta saatiin synninteko julistamalla se ”kulttuuriseksi omimiseksi”.

Jos alat pyydellä anteeksi ”pahoja” tekojasi, niin asia ei suinkaan ole sillä hyvä, vaan ”herännäiset” ainoastaan huomaavat heikkoutesi ja alkavat pommittaa uusilla syytöksillä. Etkä ole turvassa, vaikka et olisi tehnyt ”vääryyksiä” viime vuosien aikana, vaan woke-aktivistit mielellään kaivelevat ja irrottavat kontekstistaan vaikkapa parinkymmenen vuoden takaisia some-kirjoituksia. Woken keinot ovat siis oivallisia esimerkiksi poliittisen vastustajan toimittamiseksi häpeäpaaluun julkisen lynkkauksen kohteeksi. Tarkoitusperät ruohonjuuritason toimijoilla ovat voineet olla hyviä (ja uuden aallon intersektionaalista feminismiä ei kannata sekoittaa vanhan koulukunnan feminismiin), mutta woke-kulttuurista on rakentunut tai rakennettu yhteiskuntaa vahvasti kahtia jakava ideologia.

”Anti-elitistinen” vasemmisto ja eliitti muodostavat symbioosin

Tilanne on kuitenkin erilainen Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Ensin mainitussa on vain kaksi suurta puoluetta ja vasemmiston ja oikeiston jakolinjat ovat selkeämmät. Suomessa puolueita on enemmän ja tulkintavaraa myös. Joidenkin mielestä kaikki SKP:sta oikealla olevat puolueet ovat oikeistoa ja toisten mielestä edes Kokoomus ei ole aidosti oikeistolainen. Lisäksi poliittiset ja ideologiset virtaukset valuvat pienellä viiveellä Yhdysvalloista Suomeen, ja niitä aletaan täällä omaksua sellaisenaan, vaikka maallamme ei ole esimerkiksi samanlaista historiaa orjuuden suhteen kuin Yhdysvalloilla.

Poliitikot Suomessa eivät välttämättä ota woken sanomaa omakseen, mutta voivat antaa ymmärtää noudattavansa sen opinkappaleita, mikäli sellainen miellyttää äänestäjiä. Vasemmisto meuhkaa usein ”oikeistopopulisteista”, mutta aivan samalla tavoin näitä populisteja on vasemmistossakin. Esimerkiksi kysyttäessä biologisten sukupuolten lukumäärää jokainen vähänkään biologian tunneilla hereillä ollut tietää vastauksen, mutta yllättävän harva korkeasti koulutettukaan poliitikko kykenee (tai uskaltaa) antamaan tähän selkeää vastausta. Jonkin verran woke on saanut Suomessa jalansijaa muissakin puolueissa, mutta koska pääosin sille ovat alttiita vasemmistolaiset, käytän termiä ”herännäisvasemmisto”.

Vasemmisto on perinteisesti esittänyt itsensä altavastaajina – eliitin sortamina ja sitä vastustavina. Siihen nähden on ironista, että vasemmisto ja rahaeliitti ovat muodostaneet symbioosin. Brandon Smith kirjoittaa lähes kaiken globalististen kansalaisjärjestöjen jakamasta rahasta menevän Demokraattien kampanjoihin ja woke-aktivistien ryhmille. Eikä globalistien tuki vasemmistolle ole uusi asia. Smith muistuttaa, että globalistien instituutiot, kuten Rockefeller-säätiö ja Fordin säätiö rahoittivat feministisiä liikkeitä ja sukupuolentutkimusta jo 1960-luvulta lähtien.

Patriarkaaliset säätiöt feminismin tukipilareina

Fordin säätiössä toiminut Alison Bernstein kirjoittaa kirjassaan Funding the Future: Philanthropy’s Influence on American Higher Education (2013) Fordin säätiön tehneen suuria lahjoituksia feminististä kirjallisuutta julkaisevalle ja ”sananvapautta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta” edistävälle The Feminist Press -kustantamolle. Jostain syystä Rockefellerin ja Fordin kaltaiset patriarkaaliset säätiöt pyrkivät myös iskostamaan yliopistoprofessoreita lisäämään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmia opetussuunnitelmiinsa.

Tummaihoisiin ihmisiin kohdistuvaa syrjintää vastustava, mutta myös mellakointiin johtanut Black Lives Matter -liike sai niin ikään merkittävästi rahoitusta Fordin säätiöltä, suursijoittaja George Sorosin säätiöltä sekä muilta superrikkaan eliitin edustajilta. Sosiaalisen median alustoilla vasemmistolaisia mielipiteitä harvemmin sensuroidaan, mutta niistä poikkeavat näkemykset pyritään ”siivoamaan” pois ”vihapuheena” tai ”äärioikeistolaisena salaliittoteoriana”. Perustelut toki vaihtelevat ja esim. korona-aikaan kyse oli ”kulkutautimyönteisyydestä”. Tällä en tarkoita, etteikö aitojakin ylilyöntejä totta kai tapahtuisi puolin ja toisin, mutta sananvapaus ei voi tarkoittaa sitä, että ihminen saa sanoa sanottavansa vain silloin, kun hänellä on jotain mukavaa ja/tai samanmielistä sanottavaa.

Vaikka vasemmisto ei aina tahtoaan saisikaan läpi, niin ainakin he ovat usein äänekkäästi vaatimassa ”väärien” mielipiteiden sensuroimista. Eikä se ole välttämättä aina enemmistön tahto, mutta voi vaikuttaa siltä, koska sensuuria ja sananvapauden kavennuksia vaativilla on taustallaan suurempi koneisto. Maltillisemmat ja perinteisemmät vasemmistolaiset eivät monesti ole yhtä mieltä ääri-ideologisen herännäisvasemmiston kanssa, mutta pysyvät hiljaa peläten tulevansa muutoin leimatuiksi ”misogynisteiksi” tai ”rasisteiksi”. Kuten Smith toteaa, ”useimmat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden valvontamekanismit onkin suunniteltu houkuttelemaan ansaan muita vasemmistolaisia, ei vapaasti ajattelevia”, joihin nämä leimakirveet eivät tehoa.

Miksi eliitti, jota vastaan vasemmisto taistelee, on sen innokkain liittolainen?

Jopa seksuaalirikoksista tuomitun miljardööri Jeffrey Epsteinin lahjoituksista 90 prosenttia meni Demokraateille. Smith esittääkin vasemmistolle kysymyksen, ”jos olette kapinallisia ja vapaustaistelijoita, miksi eliitti, jota vastaan mukamas taistelette, on teidän puolellanne; miksi nämä pahat ihmiset ovat innokkaimpia liittolaisianne”? Kysymys on tietenkin retorinen, ja hän vastaa siihen toteamalla poliittisen vasemmiston olevan globalistien työkalu: ”Kaikki mitä he tukevat transsukupuolisuudesta avoimiin rajoihin ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, on osa globalistista uskontoa.”

Vasemmisto oli täysin rinnoin ajamassa myös korona-ajan tyranniaa leimaten kriittiset äänet äärioikeistolaisiksi. Joukossa toki saattoi todella ollakin äärioikeistolaisia, mutta se vain korostaa, kuinka mielipuolisesti asiat ovat. Jopa osa äärioikeistosta vastustaa tyranniaa ja sananvapauden rajoittamista enemmän kuin nykyinen herännäisvasemmisto, jolle tärkeämpää on varjella omaa imagoaan: koronatoimien vastaisiin mielenosoituksiin ei voinut mennä siitäkään syystä, että samaan tapahtumaan osallistuminen rasistien kanssa tahraisi oman maineen hyveellisenä ihmisenä.

YK:n Agenda 2030 kauniisti muotoiltuine mutta petollisine tavoitteineen on Smithin mukaan yhtenevä vasemmiston tavoitteiden kanssa. Niin globalistit kuin vasemmisto haluavat purkaa perinteiset länsimaiset rakenteet, ohjailla taloutta hiilidioksidikaupan ja ilmastonmuutoksella pelottelun keinoin sekä vähän kerrassaan viedä ihmisiltä mahdollisuuden yksityisomistukseen tähdäten maailmaan, jossa ”emme omista mitään, mutta olemme onnellisia”. Se mitä vasemmisto ei kenties käsitä – tai sitten vasemmistojohtajat laskelmoivat pääsevänsä eliitin pöytään – on, että rahaeliitti kyllä tulee jatkossakin omistamaan ja säilyttämään rikkautensa. Tarkoitus on ainoastaan viedä omaisuutta ja vaikutusvaltaa pois tavallisen keskiluokkaisen ihmisen saavutettavista.

Vasemmisto rahaeliitin vastavoimana on valheellinen paradigma

Vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelu on edelleen omanlaisensa valheellinen paradigma, mutta ei ehkäpä kuvaa nykytilannetta enää parhaalla mahdollisella tavalla ainakaan Yhdysvalloissa vasemmiston ja oikeiston välien kiristyessä. Suomessa, joka tulee jälkijunassa poliittisiin virtauksiin, tilanne voi olla hivenen erilainen, kun osa oikeistopoliitikoistakin on lähtenyt woke-leikkiin, eikä kansakunnan kahtiajako nähdäkseni ole niin voimakasta kuin mitä Smith esittää sen Yhdysvalloissa olevan. Kuitenkin myös Suomessa vasemmisto syö rahaeliitin kädestä ja eliitti mielellään ruokkii heitä heidän laulaessaan sen lauluja.

Smith näkee konservatiivisen oikeiston Yhdysvalloissa todellisena vastavoimana globalismille. Itse en olisi yhtä toiveikas varsinkaan Suomen suhteen. Hallituksen kokoonpanosta riippumatta asiat menevät usein enimmäkseen huonoon suuntaan – tavalla tai toisella. En myöskään usko poliittisten toimijoiden saaneen kelkkaa kääntymään Yhdysvalloissa. Donald Trump on tehnyt joitakin hyvänsuuntaisia päätöksiä. Mutta Trumpin valinta presidentiksi ei mahdollistanut herännäisvasemmiston vastaista liikehdintää, vaan herännäisvasemmiston vastainen liikehdintä mahdollisti ja ehkäpä aiheutti Trumpin presidenttiyden, kun ihmisten kärsivällisyys wokea kohtaan alkaa olla lopussa.

Kenties ajantasaisempi valheellinen paradigma on mielikuviimme syöpynyt ajatus vasemmistosta rahaeliitin vastavoimana. Meteliä toki pidetään, kun pienemmät pelurit haluavat leikata sosiaalitukia, mutta ei silloin, kun isommat pelurit haluavat kupata kansallisomaisuuttamme tai siirtää verovarojamme taskuihinsa erilaisten tukipakettien ja ”ilmaston pelastamiseen tähtäävien” mekanismien avulla. Miksi sitten nykyvasemmisto toimii globalistien juoksupoikina? Smith arvelee, että olisi virhe olettaa kaikkien heistä olevan vain ”hyödyllisiä idiootteja”. Osalla voi olla globalistien tapaan narsistisia ja psykopaattisia piirteitä (ja he voivat pyrkiä petaamaan itselleen parempaa asemaa). Tai sitten heitä voi viehättää ajatus, että yhteiskunnassa rahat jakautuvat tasaisesti riippumatta siitä, mitä kukakin ansaitsee, ja kaikki (superrikkaitta lukuun ottamatta) tulisivat olemaan yhtä köyhiä.

Vasemmiston ja oikeiston roolit kääntyneet

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole sanoa, että vasemmisto olisi paha tai oikeisto hyvä. Itse olen pyrkinyt hylkäämään oikeisto-vasemmisto-ajattelun, ja löydän molempien parista sekä hyviä että huonoja ajatuksia. Vasemmiston perusperiaatteet, että yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta ja jokaiselle taataan edellytykset ihmisarvoiseen elämään, ovat tietenkin kannatettavia. Valitettavasti nykyvasemmisto ja etenkin sen herännäissiipi on monilta osin harhautunut globaalin rahaeliitin työkaluksi.

Taiteilijanimellä Johnny Rotten tunnettu punk-yhtye Sex Pistolsin laulaja John Lydon on provosoivasti, mutta osuvasti todennut: ”En olisi koskaan uskonut näkeväni päivää, jolloin oikeistolaiset ovat niitä cooleja tyyppejä, jotka näyttävät keskisormea valtakoneistolle, ja vasemmistolaiset muita häpäiseviä nillittäviä omahyväisiä idiootteja.” The Telegraphin artikkelissa toimittaja Julie Burchill kirjoittaa, että kuten Lydon, hän kasvoi työväenluokan Englannissa, jossa vanhemmat oikeistolaiset pitivät heidän näkemyksiään väärinä ja käskivät olla hiljaa parempiaan kuunnellen. Nyt samaa sanovat heille nuoremmat vasemmistolaiset.

Vaikka punk-liike yhdistetään usein kulttuurillisesti vasemmistoon, Lydonia ei voine pitää sen enempää vasemmistolaisena kuin oikeistolaisena, vaan hänen sanansäilänsä on kohdistunut molempiin. Sen sijaan häntä voisi kuvailla anarkistiseksi ja antiautoritaariseksi sekä institutionalisoitua valtaa vastustavaksi. Toki, kuten kriittiset äänet ovat todenneet, auktoriteetin vastustaminen vain koska on itseisarvo vastustaa auktoriteettia, ei aina ole järkevää, eivätkä kaikki Lydonin lausunnot esim. Trumpista kestä kriittistä tarkastelua. Mutta yhtä lailla moni on jämähtänyt ajatukseen, että vasemmistoa tulisi tukea, koska on itseisarvo tukea vasemmistoa, ja että nykyvasemmisto olisi vielä se sama vasemmisto, jota he äänestivät vuosikymmeniä sitten.

Mika Salmi 17.5.2026

Lähteet

Burchill, Julie | The Telegraph (19.5.2021): Without John Lydon, Danny Boyle’s Sex Pistols series will be an anti-punk woke wash

Haley, Grace | Open Secrets (4.12.2018): Billionaire sex offender Epstein gave heavily to Democrats, until he didn’t

Hapuli, Noora | Ilta-Sanomat (24.9.2021): Chisun kohupäivitys aiheutti järisyttävän somemyrskyn – nyt vihreiden ex-varapuheenjohtaja kertoo, mikä suomalaisten suhtautumisessa on pielessä

Kartastenpää, Tero | Apu (17.6.2016): Feministinen puolue edustaa uutta feminismiä, joka joidenkin feministien mielestä pettää naiset. Mistä kaikessa on kyse?

Richardson, Valerie | The Washington Times (16.8.2016): Black Lives Matter cashes in with $100 million from liberal foundations

Smith, Brandon | Alt-Market (17.2.2021): A Question For Leftists: Why Are All The Evil People On Your Side?

Smith, Brandon | Alt-Market (24.11.2021): What Is The Relationship Between The Political Left And Globalism?

Smith, Brandon | Alt-Market (28.4.2026): The Assassination Wasn’t “Staged”, Leftists Are Just Evil

Tie, Molly | Punk Rock Philosophy (2.9.2024): Do Rebels Need A Cause?