Kuvitelkaamme hetki, että Charlie Kirkin murha olisi lavastettu tai toteutettu niin, että se näyttäisi lavastetulta. Tämä ajatus on provosoiva, mutta juuri siksi kiinnostava – se pakottaa kysymään, mitä poliittisella näyttämöllä voidaan tavoitella, kun dramaattinen tapahtuma asetetaan liikkeelle tavalla, joka jättää jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Tässä artikkelissa en väitä, että mitään tällaista olisi todellisuudessa tapahtunut – tämä on enimmäkseen ajatusleikki, joka yhdistää historian tapauksia, politiikan dynamiikkaa ja informaatiovaikuttamisen logiikkaa, jotta voisimme ymmärtää, miten ja miksi joku haluaisi nähdä lavastetun murhan — tai murhan, joka näyttäisi lavastetulta — tapahtuvan juuri niin kuin se tapahtui.
Kun katsoo tilannetta ulkopuolelta, ensimmäinen huomio on, että dramaattiset teot ja tapahtumat vetävät huomion puoleensa. Charlie Kirkin kuolema Utah Valley Universityn tapahtumassa oli sellainen hetki – hetki joka vangitsi kameroiden, otsikoiden ja yleisön huomion. Viranomaisten tiedotteet ja julkiset videot ovat osa julkista todellisuutta — FBI on julkaissut tutkintavideoita ja päivityksiä tapauksesta ja media raportoi tutkinnan etenemisestä. Näin syntyy kertomus, johon ihmiset voivat joko uskoa tai jota he voivat epäillä. FBI:n tutkintapäivitykset ja julkistetut videoklipit tai uutisraportit tapahtumasta ja tutkinnan etenemisestä luovat tämän perustan.
Jos lavastus olisi haluttu toteuttaa, sen perustavoite olisi usein sama, kuin minkä tahansa false-flag-operaation – ohjata huomio, luoda oikeutus tai valmistella yleisö hyväksymään jotain muuta. Menneisyydestä löytyy esimerkkejä siitä, kuinka kriisit ovat antaneet vallankäyttäjille mahdollisuuden ohjata poliittista agendaa, samalla kun todelliset motiivit on pyritty piilottamaan ja luomaan narratiivi, joka tukee strategisia tavoitteita. Operation Northwoods -asiakirjat tarjoavat esimerkin siitä, kuinka valtiolliset suunnitelmat voivat sisältää ajatuksia lavastuksista, kun tavoitteena on luoda julkinen tuki laajemmille poliittisille linjauksille.
Mutta miksi lavastus tehtäisiin tökerösti, niin että monet epäjohdonmukaisuudet ovat helposti havaittavissa? Kömpelyys ei välttämättä ole sama kuin amatöörimäisyys. Jos halutaan saavuttaa useita, osin ristiriitaisia vaikutuksia, voi olla järkevää jättää jälkiä ja saada aikaan juuri se reaktio, että osa kansasta alkaa epäillä virallista versiota. Jakautunut yleisö on helpompi hallita kuin yhtenäinen ja ristiriidat vievät huomiota pois siltä, mitä tekijät oikeasti haluavat piilottaa. Polarisaatio voi olla tarkoituksellinen strategia – hajota yhteinen tulkinta, houkuttele mediaa ja synnytä keskustelu, joka pitää aiheen pinnalla pitkään. Tutkimukset poliittisesta käyttäytymisestä osoittavat, että tällaiset kriisit voivat hetkellisesti keskittää tukea vallanpitäjiin, mutta ne voivat myös syventää epäluottamusta instituutioita kohtaan — molemmat lopputulokset voivat olla käyttökelpoisia riippuen tavoitteesta. Political Research Quarterly.
Toinen mahdollinen syy tarkoitukselliseen “tökeröön” lavastukseen on tiedustelullinen tai kokeellinen motivaatio. Tieto- ja some-ympäristön nopeiden reaktioiden seurauksena tekijät voivat testata, kuka levittää viestejä, miten tarinat muotoutuvat ja mitkä vaikutustavat toimivat parhaiten yleisön suuntaamiseen. Tällainen toiminta toimii kuin koe ja siitä voi seurata oppeja, joita käytetään jatkossa vaikuttamistyössä. RANDin tutkimukset kuvaavat, kuinka ohjattu disinformaatio voi palvella juuri tätä profilointia ja reagointien mittaamista.
On myös hyvin konkreettinen ja taktinen näkökulma: lavastus — tai murha, joka näyttää lavastetulta — voi toimia ansana tai provokaationa, jonka avulla halutaan paljastaa tiettyjä ryhmiä tai saada ne reagoimaan tavalla, joka leimaa heidät julkisesti. Näin toimien voidaan kenties siirtää julkisen keskustelun painopistettä tai heikentää tiettyä vastarintaa. Sellainen operaatio ei vaadi täydellistä huolellisuutta. Riittää, että se on tarpeeksi näyttävä ja jakava. Historiallisesti vastaavat false-flag -operaatiot ovat usein toimineet juuri näin – julkinen spekulaatio ja medialle annettu sisältö ohjaavat yleisön käyttäytymistä ja mielipiteitä haluttuun suuntaan.
Silti riskit voivat olla valtavat. Jos paljastuu suurelle yleisölle, että teko oli järjestetty — tai että sen toteutuksessa oli mukana tahoja, joilla oli poliittisia motiiveja — seuraukset ovat katastrofaaliset tekijöille. False-flag -operaatioiden historian opetukset kertovat, että paljastuminen johtaa usein vahvaan vastareaktioon. Luottamus romahtaa, poliittiset toimijat menettävät legitimiteettinsä ja oikeudelliset seuraukset voivat olla tuhoisat. Tietosanakirjat, kuten Britannica, selittävät false-flag-käsitteen ja huomauttavat, että operaatio, joka pyrkii salaamaan todellisen tekijän, on aina riskialtis ja voi kääntyä tekijöitä vastaan.
Ansa medialle ja somettajille
Kuvitellun lavastuksen paradoksi ulottuu myös tiedonvälittäjiin. Kun jokin tapaus on toteutettu tai aseteltu niin, että se näyttää lavastetulta, mutta virallinen narratiivi pysyy voimassa, syntyy tilanne, jossa jokainen spekulaatio ja analyysi saattaa palvella operaation tekijöitä. Uutisoidessamme tai kommentoidessamme mahdollisesta lavastuksesta voimme tahtomattamme astua ansaan: osallistua keskusteluun ja polarisaatioon, jonka järjestäjät halusivat nähdä syntyvän. Keskustelun levittäminen, epäilyjen vahvistaminen ja videoiden tai raporttien tulkitseminen voivat kaikki olla osa tätä psykologista ja informaatiollista dynamiikkaa, jolloin yleisö itse tulee osaksi suunniteltua vaikutusketjua.
Markanmedia on tietoinen tästä riskistä ja pyrkii käsittelemään tällaisia tapauksia kriittisesti mutta vastuullisesti. Uutisointi Markanmediassa pyritään rakentamaan niin, että ne eivät pelkästään toista yksipuolisia spekulaatioita, vaan tarkastelevat tapahtumia useista näkökulmista useampien artikkelien avulla. Tämä tarkoittaa, että esitetään sekä viralliset kertomukset, että vaihtoehtoiset tulkinnat, mutta aina siten, että lukijalle jäisi ymmärrys siitä, mikä perustuu virallisiin todisteisiin, mikä on epävarmaa ja mikä on ajatusleikki tai analyysi. Näin lukija voi muodostaa oman arvionsa ilman, että Markanmedia itse toimisi tahtomattaan ansana tai vahvistaisi suunnitelmallista narratiivia.
Lopulta tämä ajatusleikki muistuttaa, miksi kriittinen medialukutaito ja riippumattomien asiantuntijoiden analyysit ovat tärkeitä. Kun viralliset selitykset tuntuvat puutteellisilta ja videot sekä todisteet jättävät aukkoja, ihmiset täyttävät ne nopeasti tarinoilla. Jos haluamme erottaa tahallisuuden sattumasta, peittelystä tai yksinkertaisesta kömpelyydestä, tarvitaan aikaa, raakamateriaaleja, riippumattomia lausuntoja, omaa selvitystyötä, sekä eri variaatioiden pohtimista.
Skenaario — että murha olisi lavastettu tai tehty näyttämään lavastetulta — tarjoaa rationaalisen selityksen sille, miksi tekijä mahdollisesti valitsisi tökerön toteutustavan: polarisaatio, huomion ohjaus, tiedonkeruu ja sisäinen signaalointi voivat olla yhtä lailla tavoitteita kuin varsinainen peittely. Mutta kuten historian esimerkit varoittavat, riski paljastumiselle tekee tällaisista operaatioista arvaamattomia ja usein itseään tuhoavia. Tässä siis se outo paradoksi: tökerö lavastus voi hetkellisesti onnistua vaikuttamaan — mutta pitkällä tähtäimellä sen hinta on lähes aina liian korkea.
Samuel Gryning 19.9.2025
Lue myös nämä!