Kolumni | Miksi Suomen valtio elää yli varojensa?

Meidän tavallisten ihmisten on syytä ottaa huomioon rahankäytössämme se vanha totuus, että ei pidä elää yli varojensa.

Monet ovat tehneet tässä suhteessa virheitä, myös minä, kun jouduin 1990-luvulla ulosottoon liiallisten luottokorttivelkojeni takia.

Eli olen ollut talousasioissa tyhmä. En tainnut olla paikalla silloin, kun Jumala jakoi ihmisille talousviisautta.

Mutta olen ottanut erheistäni opiksi, joten taloustilanteeni on ollut jo vuosia vakaalla ja tyydyttävällä tasolla.

Samalla olen monesti ihmetellyt sitä, miksi sitten Suomen valtio elää yli varojensa eli joutuu sen takia ottamaan jatkuvasti lisää velkaa maksaakseen kaikki valtion menot.

Valtion kohdalla on sama tilanne kuin yksittäisen ihmisen tapauksessa, eli on kaksi mahdollisuutta, joko tuloja täytyy saada lisää tai menoja täytyy karsia.

Valtio verottaa jo nyt ihmisten työtä ja kulutusta (ALV) sekä yhteisöjä korkealla veroprosentilla, joten sitä kautta ei ole suuria lisärahoja saatavissa.

Valtion omaisuuden myynti voi antaa hetkeksi rahoitusta, mutta toisaalta valtio on tehnyt näissä kaupoissa myös virheitä, kun hyvin tuottava yritys on myyty pilkkahintaan esim. ulkomaalaisille yrityksille tai sijoittajille.

Tämä takia valtio on päätynyt vääjäämättä velkakierteeseen, koska sen tulonhankintamenetelmät ovat hyvin rajalliset ja äärimmilleen käytetyt.

Ainoa mahdollisuus on siis vähentää menoja.

Mutta sitten tulee politiikka sotkemaan tervettä maalaisjärkeä, kun varsinkin monenlaisiin etuihin ja tukiin tottuneet vihervasemmistolaiset alkavat vaatia, että mitään ei saa leikata.

Yksilön kohdalla liiallisten menojen vähentäminen on heidänkin mielestään järkevää, mutta jostain syystä jotkut marxilaisen ideologian hurmassa olevat ihmiset eivät näe tätä samaa viisautta siinä, että valtio supistaa kulujaan.

Tai tiedänhän minä syyn, joka on yksinkertaisesti se, että he haluavat jatkaa itsekkäästi valtion kuppaamista ja valtiolehmän lypsämistä itselleen, puolueilleen ja järjestöilleen, koska niin on aina ennenkin tehty eikä saavutetuista eduista haluta luopua.

Tähän mielettömään yli varojen elämisen taloushulluuteen täytyy tulla muutos.

Perusongelma on se, että valtio on vuosikymmenien mittaan ottanut itselleen liian paljon sellaisia tukitehtäviä, jotka eivät sille kuulu. Valtiosta on tullut englanninkielistä termiä käyttääkseni ”Big Government” eli aivan liian iso hallitus.

Mielestäni valtion tehtäviä tulee pienentää eli se riittää, että valtio hoitaa perustehtävänsä, mutta Suomen valtion pitäisi ehdottomasti luopua monista sille kuulumattomien asioiden rahoittamisesta.

Valtion talous on siis pöhöttynyt sen takia, että valtio maksaa erittäin paljon sellaisia menoja, jotka eivät kuulu sen perusvelvollisuuksiin.

Voisin sanoa tästä asiasta monia esimerkkejä, mutta mainitsen vain yhden, koska kirjoitukseni on ajattelemaan herättävä mielipiteeni ilmaus eikä mikään perinpohjainen selvitys asiasta.

Esimerkkini koskee nykyistä keskustelua joidenkin järjestöjen saamista valtion tukirahoista

Mielestäni nykyinen hallitus on oikeilla jäljillä yrittäessään vähentää tai lopettaa eri järjestöille maksettavia avustuksia, koska pääministeri Orpon mukaan kyseessä on todella isot summat, koska järjestöjä on niin paljon. Suomihan on yhdistysten luvattu maa.

Olen sitä mieltä, että valtion ei tule tukea mitään järjestöjä, koska niihin liittyy paljon väärinkäytöksiä siten, että jäsenten määrää liioitellaan tai väitettyä toimintaa ei ole juuri ollenkaan muualla kuin anomuspaperissa.

Minun mielestäni järjestöjen ja kaikkien ihmisten yhdistysten täytyy tulla toimeen omilla rahankeräystoimillaan ilman valtion eli meidän muiden veronmaksajoen rahoja ja jos se ei onnistu, niin sellainen elinkelvoton järjestö joutaakin kuolla pois.

Olen myös sitä mieltä, että valtion tehtävänä ei ole maksaa kehitysapua ollenkaan, koska on vahvaa näyttöä siitä, että suoraan rahana maksettava kehitysapu valuukin maan vallanpitäjien omiin taskuihin.

En ole kehitysapua vastaan. Sanon vain, että se ei ole valtion tehtävä.

Sen sijaan tiedän, että monet järjestöt ja varsinkin lähetystyötä tekevät kristilliset seurakunnat ovat saaneet kehitystyöhankkeillaan todella hyviä ja kestäviä tuloksia aikaan – ilman valtion rahoja.

Mitä tulee valtion ja nyt myös EU:n maksamiin maataloustukiin, niin koko järjestelmä on maanviljelijöiden arvokasta työtä halventavaa, että heidän pitää olla tukien varassa, kun olisi paljon oikeudenmukaisempaa, että ruoantuottajille maksettaisiin tarpeeksi suuri korvaus niin, etteivät he olisi lainkaan riippuvaisia mistään tukirahoista. Jotta näin kävisi, niin ennen kaikkea keskittyneen kaupan tulisi tinkiä omasta osuudestaan sekä myös kuluttajilla on oltava valmius maksaa hiukan enemmän ruoasta.

Valtion tuet elinkeinoelämälle ovatkin sitten monimutkaisempi ongelma, mutta näen asian niin, että valtio voisi tukea yrityksiä joillakin kansantaloudelle hyvin tärkeillä aloilla, jos se on kansainvälisten kilpailijoiden takia ehdottoman välttämätöntä, mutta muutoin valtion tulisi tarkastella kriittisesti elinkeinoelämälle annettuja tukia, ettei siellä olisi vain tavan mukaan annettuja avustuksia ilman todellista tarvetta.

Jos Suomen valtio toimisi ehdotusteni mukaan, Suomen valtion budjetti saataisiin pian tasapainoon eikä lisälainan ottamisen tarvetta olisi.

Sanon vielä lopuksi, että en ole tietenkään voinut tuoda esiin tässä lyhyehkössä mielipidekirjoituksessani esiin kaikkia mahdollisia näkökulmia tai säästämiskohteita.

Tämä on vain yhden ihmisen vetoomus hallitusvallalle, että myös Suomen valtio eläisi saman viisauden mukaan kuin tavalliset ihmiset eli että ei pidä elää yli varojensa.

Monet poliitikot kyllä tietävät tämän.

Miksi sitten ei mitään tapahdu tai tapahtuu liian vähän?

Mitään muutosta ei tapahdu, koska puuttuu poliittista tahtoa, koska puuttuu poliittista rohkeutta tahtoa, koska on jämähdetty vuosikymmenien maan tapaan, että valtiolehmää tulee lypsää omaksi edukseen niin paljon kuin mahdollista ja jos se ei ole mahdollista, niin sitten petosten kautta.

Jouko Piho