Suomen politiikan arkea sävyttää toistuva ilmiö: gallupeissa oppositiopuolueet keräävät hallituspuolueita vahvempaa kannatusta. Kun hallitus vaihtuu, vaihtuvat myös asetelmat – oppositio saa jälleen otteen mielipidemittauksissa ja hallituksen suosio hiipuu. Tätä dynamiikkaa on nähty pitkältä historiasta nykypäivään asti ja sen rinnalla media rakentaa narratiivin, joka vahvistaa käsitystä oppositiosta pelastajana. On syytä kysyä, kertovatko gallupit todella poliittisesta todellisuudesta vai ennemminkin mielialojen vaihtelusta ja teatterinomaisesta vallan vuorottelusta. (Suhonen)
Suomen hallitusten poliittinen painotus 1990-luvulta tähän päivään
Jo 1990-luvulla opposition asema näkyi selvästi gallupeissa. Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa SDP nousi Paavo Lipposen johdolla vaalivoittoon 28 prosentin kannatuksella. (Vasenkaista) Gallupit heijastelivat tyytymättömyyttä hallitukseen, mutta eivät välttämättä vahvistaneet SDP:n todellista voimaa. Lopulta kun äänestys koitti, oppositiosta tuli valtapuolue, ja asetelma vahvisti dynamiikan, jossa hallitus kantaa vastuun ja oppositio nousee vaihtoehdoksi.
2000-luvun hallitukset, kuten Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen keskusta-oikeistohallitukset, toivat esiin saman kaavan: hallitus joutuu tekemään vaikeita päätöksiä ja kärsii gallupeissa, kun taas oppositio hyötyy kriittisestä asemastaan (Suomenkuvalehti). Jyrki Kataisen kokoomusjohtoinen hallitus (2011–2014) ja Alexander Stubbin hallitus (2014–2015) olivat monipuolisia koalitioita, mutta kokoomuksen johtajuus yhdistettynä oppositiopuolueiden näkyvyyteen loi vaikutelman hallituksen heikkoudesta (Verkkouutiset).
Juha Sipilän hallitus (2015–2019) joutui epäsuosittuihin säästötoimiin, ja oppositiopuolue SDP sai gallupeissa etumatkaa. Vuonna 2019 muodostettu SDP-johtoisten hallitus (Rinne ja Marin) edusti vasemmistovetoista hallitusta, mutta gallupit osoittivat, että oppositio ja uudet puolueet saivat heti lisää näkyvyyttä kritiikin kautta (Kaleva). Nykyinen Petteri Orpon hallitus (2023–) on selvästi oikeistovetoinen, mutta gallupit ja median tulkinnat heijastavat jälleen samaa kaavaa: oppositio näyttää houkuttelevammalta kuin hallitus (Timo Heinonen).
Median rooli: kuka kertoo tarinan?
Median tapa käsitellä gallupeja ei ole neutraali peili poliittisesta todellisuudesta. Sen sijaan uutisointi rakentaa tarinaa, joka usein korostaa hallituksen epäonnistumista ja opposition valmiutta nousta vaihtoehdoksi (Suhonen). Hallituksesta uutisoidaan pääosin kriisien, riitojen tai päätösten seurauksista, kun taas oppositiolle tarjotaan näkyvyyttä kritiikin ja vaihtoehtojen esittäjänä. Tämä luo journalistisen kaavan, jossa hallitus kantaa vastuun ja saa siitä rangaistuksen median kuvauksessa, kun taas oppositiosta tehdään sankaritarina, joka ei vielä ole joutunut tekemään vaikeita päätöksiä.
Tutkimukset osoittavat, että gallupien suuret vaihtelut voivat olla puhtaasti otantavirheitä tai tilastollisia artefakteja. Median uutisointi kuitenkin vahvistaa näitä illuusioita, sillä yksittäiset gallupit nousevat otsikoihin kuin ne olisivat ennakoineet vallankumousta tai hallituksen romahtamista (Blogs.tuni.fi). Gallupien dramatisointi ylläpitää poliittista teatteria: kansalaiset kokevat, että he voivat vaikuttaa ja että oppositio on jatkuvasti valmis ottamaan vallan, vaikka todellinen järjestelmä pysyy lähes muuttumattomana.
Esimerkkejä suomalaisesta mediasta
Yksi esimerkki gallupien ja median roolista on perussuomalaisten nousu 2010-luvun alussa. Puolueen kannatusmittaukset nousivat nopeasti, ja media nosti sen esiin uutisissaan. Dosentti Sami Borgin mukaan perussuomalaiset eivät olisi nousseet suureksi eduskuntapuolueeksi ilman puoluekannatusmittausten luomaa nousukierrettä ja tietoisuutta siitä, kuinka laaja potentiaalinen kannatus puolueella oli. Kuitenkin puolueen kannatus laski nopeasti sen jälkeen, kun se astui hallitusvastuuseen vuonna 2015. Borgin mukaan uutisointi, joka toistui jatkuvasti gallup-tulosten kautta, alkoi ruokkia itseään ja vahvisti narratiivia oppositiosta voittajana.
Toinen esimerkki on pääministeri Petteri Orpon hallituksen kannatus. Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan, että vaikka hallituksen kannatus on kasvanut, media käänsi tämän muotoon “Orpon hallituksen kannatuksen lasku taittui”, mikä hänen mukaansa peittää todellisen tilanteen (Timo Heinonen). Gallupit ja uutisointi yhdessä luovat kuvan hallituksen jatkuvasta epäonnistumisesta ja opposition voitokkaasta asemasta, vaikka poliittinen todellisuus ei ole niin dramaattinen.
Gallup-teatteri ja demokratian illuusio
Kun tarkastellaan Suomen poliittista historiaa 1990-luvulta nykypäivään, näytelmän kuvio on johdonmukainen: hallitus kantaa vastuun ja menettää suosiotaan, oppositio nousee gallupeissa ja vahvistaa asemaansa, kunnes vaalit muuttavat asetelman. Todellinen poliittinen muutos on hitaampaa tai jopa olematonta – linjat eivät muutu radikaalisti vaalikaudesta toiseen.
Gallupit kertovat enemmän mielialoista kuin todellisista voimasuhteista, mutta ne luovat vaikutelman jatkuvasta muutoksesta ja demokratian elinvoimasta. Hallituksen ”vastuu” korostuu, oppositiosta tehdään sankari, ja kansalaiset kokevat vaikuttavansa.
Gallupit eivät ole puoluekannatuksen mittareita, vaan osa poliittista teatteria, jossa media näyttelee keskeistä roolia. Median käsittely vahvistaa asetelmaa, jossa hallitus näyttäytyy epäonnistujana ja oppositio valmiina ottamaan vallan. Tämä luo illuusion jatkuvasta muutoksesta, vaikka todellisuudessa poliittinen järjestelmä pysyy vakaana. Kriittinen suhtautuminen gallupeihin ja median tulkintoihin on siksi olennaista, jotta ymmärtää politiikan todelliset voimasuhteet ja hallituksen ja opposition todellisen dynamiikan.
Samuel Gryning 4.9.2025