Sama artikkeli voi yhden lukijan mielestä olla esimerkiksi ”Venäjä-mielinen”, toisen mielestä valheellinen ja kolmannen mielestä itsestään selvä. Ongelma ei useimmiten ole siis tekstissä – vaan siinä, miten sitä luetaan.
Viime aikoina Markanmedian artikkeleita on tulkittu tavoilla, jotka eivät vastaa alkuunkaan niiden sisältöä. Yhdessä jutussa Venäjän esittämää epäilyä drooni-iskun taustoista pidettiin joidenkin lukijoiden taholta Venäjää myötäilevänä, vaikka artikkeli nimenomaan käsitteli epäilyn olemassaoloa, eikä sen todenperäisyyttä. Toisessa jutussa Milan Jaffin karkotusta käsittelevää analyysiä kutsuttiin jopa valheelliseksi, koska samalla lennolla poistui muitakin henkilöitä – vaikka juuri tämä konteksti oli jutun keskeinen pointti.
Miksi näin sitten tapahtuu?
Lukeminen ei ole sama asia kuin ymmärtäminen
Moni kuvittelee lukevansa uutisia, vaikka todellisuudessa hän lukee vain otsikoita, väliotsikoita tai irtolauseita.
Tutkimusten mukaan suuri osa verkon käyttäjistä ei avaa linkkejä lainkaan, vaan muodostaa mielipiteensä otsikon tai muiden kommenttien perusteella.
Otsikko toimii kehystävänä elementtinä – se ohjaa lukijaa siihen, mitä tekstistä odotetaan löytyvän. Kun odotus on syntynyt, itse tekstiä luetaan tätä odotusta vasten – tai pahimmillaan sitä ei lueta lainkaan. Tämä ilmiö liittyy laajemmin medianlukutaitoon ja disinformaation leviämiseen, jota on käsitelty esimerkiksi Wikipedian artikkelissa misinformation.
Ennakkokäsitykset värittävät tulkintaa
Yksi selityksistä on niin sanottu hostile media effect. Sen mukaan ihmiset, joilla on vahva mielipide jostakin asiasta, kokevat neutraalinkin uutisoinnin itseään vastaan suunnatuksi.
Toisin sanoen siis Venäjään kriittisesti suhtautuva lukija saattaa nähdä pelkän maininnan Venäjän epäilyistä Venäjä-mielisenä tai maahanmuuttopolitiikkaa koskevissa kysymyksissä taas artikkeli, joka ei vahvista omaa poliittista voitontunnetta, voidaan leimata epärehelliseksi.
Teksti ei siis muutu, mutta lukijan tulkinta muuttuu sen mukaan, mitä hän haluaa tai pelkää sen sanovan.
Kun faktat eivät kelpaa, koska ne eivät tunnu oikeilta
Toinen keskeinen ongelma on taipumus arvioida tekstin totuudenmukaisuutta sen perusteella, miltä se tuntuu, ei sen perusteella, mitä siinä sanotaan. Jos artikkelin johtopäätös ei vastaa lukijan omaa käsitystä tapahtumien merkityksestä, koko teksti voidaan hylätä ”valheellisena”.
Tämä liittyy attribuointivirheisiin, joissa lukija ei arvioi itse väitettä vaan kirjoittajan oletettua motiivia tyyliin: ”Tämä on kirjoitettu tarkoitushakuisesti”.
Tällöin itse argumentti jää kokonaan käsittelemättä.
Mitä Markanmedian artikkeleissa oikeasti tapahtuu
Markanmedian artikkelien herättämässä keskustelussa on viime aikoina toistunut usein sama asetelma – kriittisesti ja taustoittaen kirjoitettu analyysi tulkitaan kirjoittajan kannanotoksi tai artikkelissa esitetyksi faktaväitteeksi, vaikka jutun tarkoituksena on kuvata ja avata käsiteltävää ilmiötä.
Kun jutussa kerrotaan, että Venäjä epäilee jotakin, osa lukijoista lukee sen muotoon ”Venäjä on oikeassa”.
Kun jutussa todetaan, ettei yksittäinen karkotus muuta kokonaiskuvaa, osa lukijoista tulkitsee sen väitteeksi, ettei karkotuksia olisi tapahtunut.
Kumpikaan tulkinta ei perustu tekstiin, vaan lukijan omaan ajatusketjuun.
Ongelma ei ole journalismissa, vaan lukutavassa
Nykyisessä mediaympäristössä uutisia ei lueta rauhassa vaan reaktiivisesti. Kommentointi, jakaminen ja mielipiteen muodostaminen tapahtuvat usein ennen kuin koko teksti on edes luettu.
Tämä ei ole yksittäisten lukijoiden vika, vaan laajempi kulttuurinen ilmiö. Silti se tekee asiallisesta, kontekstia painottavasta journalismista haavoittuvaa väärille tulkinnoille.
Journalismin tehtävä ei ole vahvistaa lukijan tunteita, vaan tarjota tietoa, taustaa ja suhteellisuudentajua. Jos tämä koetaan hyökkäyksenä omaa maailmankuvaa vastaan, ongelma ei ole jutussa – vaan siinä, miten sitä luetaan.
Ihmiset ymmärtävät kyllä sanoja, mutta ovatko he valmiita ymmärtämään sisältöä?
Päätoimittaja Samuel Gryning 15.12.2025
Markanmedian suomenkielen sanasto on kiitettävällä tasolla. Kielioppivirheitä ei juuri ole. Ja tarkkana saa olla sellaisten sanojen kanssa kuin ”kaupungin varajohtaja” ja ”varakaupungin johtaja”. Vastaavia esimekkejä on ”keskiverto” kun tarkoitetaan ”keskiarvoa”, ne ovat kaksi täysin erilaista laskentatapaa. Myös ”kaksi kertaa enemmän” ja ”kaksi kertaa vähemmän” ovat epätarkkoja ilmaisuja. Niinkuin ”alipaine”, joka tarkoittaa 0-bar:in alapuolella olevaa painetta… jota ei voida koskaan saavuttaa. Esimerkkejä olisi paljon ja kun lukee valtamedian kirjoitelmia niin virheitä on enemmän kuin haluaisi. Jo se että kirjoitelmat kirjoitetaan katuslangilla… jo se tarkoittaa että ko. kansakunta taantuu. Vain selkeällä ja ytimekkäällä kielellä toimiva kansakunta kehittyy.
Kirjoitusasun lisäksi on toinen suuri sudenkuoppa johon kompastutaan. Se on arvuuttelu!! Kuinka monen väittämän perässä on kysymysmerkki? Käykääpä katsomassa vaikka IS:n lööpeistä. Ja toinen on ”…voi auttaa…”, ”…voi vaikuttaa…”. Voivottelu on vanhojen mummojen etuoikeus. Ja kun kurkkaa noita kirjoitelmia otsikon alta, poikkeuksetta vastaus on ”ei auta”, ”ei vaikuta”. Tällaiset kysymyksen tyyliin tai avoimeen mielipidevaikuttamiseen tähtäävät kirjoitelmat saavat lukijan mielikuvituksen laukkaamaan. Toki, se on tarkoituskin. Mutta että se on yksi syy miksi ihmiset lukevat medioita samalla leväperäisyydellä.
Katsokaapa vaikka uutssivustoa nltimes.nl. Sielä ytimekkään lyhyesti kerrotaan mitä on tapahtunut ja annetaan lukijan muodostaa oma mielipide asioista. Sielä ei näy (niin räikeästi) kirjoittajan oma mielipide tai radikalisoiva kirjoitustyyli. Toiset voisivat sanoa että sivustot ovat tylsiä. Mutta ne ovat juuri sellaiset kuin uutissivustojen tulisi olla. Kerrotaan uutinen ja siitä on karsittu mielipiteet.
Pieni saivasrtelu: ””alipaine”, joka tarkoittaa 0-bar:in alapuolella olevaa painetta… jota ei voida koskaan saavuttaa.”
Tuo väittämä on totta, jos puhutaan fysiikasta. Teknisessä sanastossa alipaine tai alipaineistus tarkoittaa alle ilmanpaineen alle menevää painetta, käytännössä 1atm.
Hyvä esimerkki siitä, että väärintulkintoja voi tulla, myös tilanteessa, jossa henkilöt keskustelevat eri lähtökohdista.
Kommenttina itse artikkeliin sanoisin, että on monia tahallaan väärinymmärtäjiä, osa ehkä maksettuja, kun puhutaan politiikkaa netissä.
Sitten on käsittääkseni se suuri joukko ihmisiä, joiden neutraaliajattelukyky on täysin kadonnut. Uskotaan vain omaan totuuteen, ei kyseenalaisteta omia uskomuksia tai näkökantoja. Ennen koulussa oli väittelyitä, jossa opettaja määräsi toisen olemaan puolesta ja toisen vastaan. Sitten väiteltiin. Voittaja oli se, joka pystyi paremmin perustella väitteensä, vaikka ei edes siihen uskoisikaan. Myös tärkeää oli tuoda esiin toisen väiteen heikkoja kohtia. Tämä tapa opetti lapsia ja nuoria ajattelemaan, samalla kyseinalaistamaan omaa tietoaan ja mielipidettään. Siis opittiin ottamaan huomioon toisten mielipiteitä ja miettimään onko itse oikeassa.
Nykyään hallinto pyrkii tekemään kaikista asioista voimakkaasti tunteisiin meneviä, jotta rationaalinen, järkevä ajattelu ja kyseenalaistaminen katoaisi tavan tallaajan päästä. Tällätavoin hajoitetaan yhteisöjä, ystävyyksiä, työyhteisöjä. Kyllä ennen saattoi olla ystävyksiä, joista toinen oli natsi ja toinen kommunisti, ei se ollut kuin poliittinen mielipide. Nykyään se on ehdollistettu ihmisiin, että se on mahdotonta.
PS. Markanmedian artikkelit ovat juuri siksi parhaimmat, koska ne antavat tietoa ja herättävät ajatuksia, ne eivät tuputa mielipiteitä, eivätkä luo keksittyä ristiriitaa. Kiitos.
On kirjoittajan asia tehdä otsikosta sellainen että se kuvaa tekstiä.
Kirjoittajalla ja lukijalla saattaa olla eri tasoiset tai erilaiset lähtötiedot asiasta, on naurettavaa väittää että esimerkiksi Markanmedian kirjoittajilla olisi aina jutuissa faktat ja näkökohdat täydellisen oikeita. Miten olikaan se juttu jossa väitettiin että kansanvalta olisi kadonnut ja asiat päätetään nykyään erilaisissa etujärjestöissä ja kuppikunnissa, taisi sekin olla Markanmediassa. Kyllä tuollaista toimintaa on aina ollut meillä ja muualla niin kauan kuin on ollut nykyisen kaltainen poliittinen järjestelmä. Erityisesti joillain valtamedian toimittajilla myös oma mielipide asioista värittää tekstiä ja on syytä olettaa että tekstistä osa oleellisista yksityiskohdista on ihan tarkoituksella jätetty kertomatta.
Esimerkki elävästä elämästä: Olen ollut 2 kertaa kuuntelemassa Turun Yo:n dosenttia joka on hyvin Orban-vastainen. Hän on kuvaillut esityksissään laveasti mm sitä että Unkari antaa naapurimaissa oleville unkarilais-taustaiselle väestölle passeja, mutta jättää kertomatta että naapurimaat tekevät ihan vastaavaa. En sinänsä ole eritisemmin Orbanin ”puolella”, mutta osaan katsoa karttaa ja tiedän esimerkiksi miten maakaasuputket kulkevat idästä, ja vaikka laivalla tuotaisiin tarpeeksi kaasua niin ei ole putkilinjoja joilla se voitaisiin toimittaa perille.
Näin ensimmäiset Suur-Unkarin kartat julkisilla paikoilla jo 80-luvun lopulla, ja Albaniassa olen nähnyt kartan jossa on Balkanilta albaaniväestön levinneisyys ja sen perusteella Suur-Albanian pinta-ala olisi kaksinkertainen nykyisestä.