Suomessa puhutaan usein veteraanien uhrauksista, sankarivainajista ja rintamalla saavutetuista torjuntavoitoista. Niin pitääkin puhua, mutta samalla liian usein unohdetaan toinen ratkaiseva tekijä, jota ilman maamme ei olisi selviytynyt sodan vuosista: suomalainen maatalous.
Yksikään armeija ei taistele tyhjällä vatsalla ja yksikään kansakunta ei kestä pitkittynyttä kriisiä ilman ruokaa. Suomalaisten sotilaiden puolustaessa isänmaata rintamalla, heidän takanaan olivat pellot, navetat ja maatilat, sekä niiden eteen tehty työ, mikä piti sekä sotilaat että siviilit hengissä. Jokainen leipä, maitolitra ja perunakilo oli osa Suomen puolustusta.
”Isovanhempamme kantoivat arjen ja toivon — silloinkin kun maailma ympärillä muuttui”.
On syytä kysyä, ymmärrämmekö tätä enää nyky-Suomessa.
Sodan aikana maatalouden merkitys oli itsestään selvää, kun miehet lähtivät rintamalle, naiset, lapset ja vanhukset ottivat vastuun maatilojen töistä. Kotiin jääneet tekivät pitkää päivää usein puutteellisilla välineillä ja vähäisillä resursseilla. Kotiin jääneiden työ ei saanut paraateja eikä kunniamerkkejä samalla tavalla kuin rintamalla käydyt taistelut, mutta ilman heidän ponnistelujaan Suomen puolustus olisi romahtanut nopeasti.
Tänään elämme yltäkylläisyyden keskellä, kauppojen hyllyt ovat täynnä tuotteita, ja monet pitävät ruoan saatavuutta itsestäänselvyytenä. Samalla kotimaisen maatalouden asema on joutunut jatkuvan paineen alle ja satoja maatiloja lopettaa joka vuosi, viljelijöiden kannattavuus on koetuksella, ja yhteiskunnallisessa keskustelussa maatalous nähdään liian usein kulueränä, ympäristön tuhoajana eikä kansallisena voimavarana.
Tämä on vaarallinen ajattelutapa.
Historia osoittaa, että kriisin hetkellä oma ruoantuotanto ei ole ylellisyyttä vaan välttämättömyys. Maailma ei ole muuttunut niin turvalliseksi, että voisimme ulkoistaa ruokahuoltomme muiden maiden varaan. Pandemiat, konfliktit, energiakriisit ja kansainväliset häiriöt ovat jo osoittaneet, kuinka nopeasti toimitusketjut voivat järkkyä. Epävarmuuden lisääntyessä, oman maan pellot ja maatilat muuttuvat jälleen korvaamattomiksi.
Suomalaisen maatalouden tukeminen ei ole pelkästään maaseutupolitiikkaa. Maatalouden tukeminen on huoltovarmuuspolitiikkaa, turvallisuuspolitiikkaa ja isänmaallisuutta käytännön tasolla.
Kansalaisten keskuudessa on noussut huoli kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta ja huoltovarmuudesta. Sen vuoksi on tehty kansalaisaloite ”Vakaata tulevaisuutta maataloudelle ja ammattimaiselle kasvihuoneviljelylle – Turvataan kotimainen ruoantuotanto”. Kansalaisaloite on osoitus siitä, että suomalaiset ymmärtävät oman ruoantuotannon merkityksen kansalliselle turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Aloitteen viesti on selkeä: kotimaisen ruoantuotannon toimintaedellytykset on turvattava, jotta Suomi pystyy myös tulevaisuudessa vastaamaan omista elintarviketarpeistaan kriisien ja epävarmuuksien keskellä.
On ristiriitaista, että sama kansa, joka kunnioittaa sodan sukupolven saavutuksia, ei aina tunnista niiden perustaa. Suomen selviytyminen ei rakentunut sodan aikana pelkästään aseiden varaan, se rakentui myös kyntöaurojen, lypsyjakkaroiden ja viljasiilojen varaan. Suomen selviytyminen rakentui ihmisten työn varaan, jotka huolehtivat siitä, että kansalla oli ruokaa silloinkin, kun tulevaisuus näytti synkältä.
Meillä ei ole oikeutta unohtaa tätä perintöä.
Jos todella arvostamme niitä sukupolvia, jotka rakensivat ja puolustivat Suomea, meidän on arvostettava myös sitä elinkeinoa, joka mahdollisti heidän selviytymisensä. Kotimainen maatalous ei ole menneisyyden jäänne, se on edelleen yksi Suomen itsenäisyyden, turvallisuuden ja huoltovarmuuden tärkeimmistä kivijaloista.
Kansakunta, joka unohtaa mistä oman maan vahvuus on syntynyt, ottaa riskin menettää oma vahvuutensa. Suomen ei pidä tehdä tätä virhettä.
Kansalaisaloite Suomen omavaraisuuden ja huoltovarmuuden puolesta löytyy kannatettavaksi kansalaisaloite.fi palvelusta: Vakaata tulevaisuutta maataloudelle ja ammattimaiselle kasvihuoneviljelylle – Turvataan kotimainen ruoantuotanto
Maija Lahdensuo, Lapua
Kansalaisaloitteen vastuuhenkilö
Oikeaa ruokaa yhdistyksen jäsen
Artikkeli julkaistu alunperin oikeaaruokaa.fi sivuilla
Toivottavasti tässä on kyse muusta kuin lisätukien kalastelusta. -se tie on nimittäin kuljettu loppuun. Ei voi olla niin että massiivisesta tukemisesta huolimatta Suomessa on euroopan kallein ruoka. Asiantilan muuttaminen on välttämätöntä ja maanviljelijöiden on itse tehtävä se muutos.
Halpoihin tuontielintarvikkeisiin vetoavat unohtavat huoltovarmuuden.
Kaipa NATO ruokkiikin? ( Tämä on vain huomautus NATOn ydinpelotteeseen uskoville.)
Kiittäkäämme Saksaa jonka ruoka-apu oli Suomelle elintärkeä. Ilman sitä olisimme kuolleet nälkään. Suomea ei pelastantu suomen maatalous vaan Saksan ruokatuki. Ja se unohdetaan poikkeuksetta. Historian tunnillakin puhuttiin vain ”Wilsonin pinnasta” ja punaisen ristin apupaketeista jotka olivat pitkäli pilaantuneita ja hyödyttömiä. Mitä iloa oli harpista? No, Jussi piirteli sanomalehdet täyteen ympyröitä mutta nälkä ei lähtenyt.
Ja nykyisestä rukakriisitäme saamme syyttää Kataista ja Stubia jotka päättivät puolittaa Suomen ruokavarastot. Nyt meillä on ruokaa vain alle puoleksi vuodeksi. Joten, jos sato menee pieleen ja suuri joukko on rintamalla… sucks!!
Mikä siinä muuten on että jokainen jyväjemmari kuvittelee että juuri se jää pitämään tilaa yllä ja ettei sen tarvitse lähteä rintamalle? Osaa ne naisetkin ajaa traktoria ja puimuria kun pakko on. Mutta jyväjemmarit on aina ensimmäisenä luistelemasta rintamalta.