Tommy Robinson, eli oikealta nimeltään Stephen Yaxley-Lennon, on noussut Britannian äärioikeiston symboliksi. Hän organisoi Lontoon ”Unite the Kingdom” -mielenosoituksen, joka keräsi arviolta miljoonia osallistujia ja omistettiin ammutulle oikeistoaktivisti Charlie Kirkille. Mutta onko Robinson todella kansan sankari, vai onko hän eliitin leivissä toimivaa agitaattori, jonka tarkoitus on lietsoa kaaosta ja oikeuttaa globalistien vallan vahvistaminen? Monet lähteet viittaavat siihen, että Robinson toimii kontrolloituna oppositiossa, jota ohjailevat voimat kuten MI5, Mossad ja sionistiset miljardöörit. Tässä artikkelissa pureudumme tähän näkökulmaan.
Robinsonin tausta EDL:stä kansainväliseksi provokaattoriksi
Tommy Robinson perusti English Defence League (EDL) -järjestön vuonna 2009 vastustaakseen ”islamilaista ekstremismiä” Britanniassa. Hän erosi EDL:stä vuonna 2013 väittäen, että liike oli ”liian rasistinen”, mutta palasi pian areenalle Pegida UK:n kautta. Vuosien varrella Robinson on kerännyt seuraajia puhumalla maahanmuutosta, islamista ja sananvapaudesta. Hän on esiintynyt Alex Jonesin Infowarsissa ja saanut rahoitusta Yhdysvaltain oikeistopiireistä. The Guardian
Kuitenkin kriitikot väittävät, että Robinsonin nousu on ulkoisesti ohjattua. Hän on saanut tukea sionistisilta järjestöiltä, kuten Pamela Gelleriltä ja Robert Spenceriä edustavalta Jihad Watchilta. Guardianin mukaan esimerkiksi Middle East Forum on maksanut hänen oikeudenkäyntejään ja järjestänyt ”Free Tommy” -kampanjoita. Vuonna 2018 Robinson osallistui Yhdysvaltain tapahtumiin, joissa hänellä oli yhteyksiä Israelin tukijoihin. Hänen matkansa ”Israelin lippu kädessä” ja pro-sionistiset lausuntonsa saavat nopeasti pohtimaan – miksi ”äärioikeistolainen” aktivisti tukee niin vahvasti Israelia? Tämä nähdään joidenkin tahojen mielestä merkkinä siitä, että hän voisi olla jopa Mossadin tai MI5:n jonkinmoinen agentti, jonka tehtävä on ohjata brittiläistä nationalismia ”hyödylliseen” suuntaan.
Agent provocateur eliitin leivissä?
Monet eri lähteet ovat kuvanneet Robinsonia ”agent provocateuriksi” – provokaattoriksi, joka tarkoituksella lietsoo väkivaltaa ja jakautumista. Esimerkiksi eräät nyt jo poistetut julkaisut Steemit-alustalla väittivät jo vuonna 2018, että Robinson toimisi ’sionistisena agent provocateurina’ ja että hänellä olisi siteitä Mossadiin ja MI5:iin. Hän tiesi rikkovansa lakia livestriimaamalla oikeudenkäyntiä, mikä johti hänen vankeutensa, mutta tämäkin nähdään osana psy-operaatiota – tarkoituksena luoda marttyyrikuva ja testata julkista reaktiota sensuurin suhteen.
Burning Blogger -sivuston artikkelissa vuodelta 2018 paljastetaan Robinsonin yhteydet Yhdysvaltain sionistisiin miljonääreihin ja Mossadiin. Hänellä on useita passeja ja nimenvaihdoksia, mikä on tyypillistä tiedustelutoimijoille. Sivusto kutsuu häntä ”rotanloukuksi”, joka ohjaa brittiläistä nationalismia kohti ”rodullissotaa” psy-operaatiota, joka hyödyttää globalisteja. Samoin Pakistan Defence -foorumilla vuodelta 2017 keskustellaan aiheesta, onko EDL MI5:n pyörittämä.
Viimeaikaiset tapahtumat vahvistavat tätä. The Grayzone raportoi lokakuussa 2024, että Yhdysvaltain Israel-lobby rahoittaa Robinsonia, joka inspiroi kesän mellakoita Britanniassa. The Grayzone. Hän on ”chaos agent” – kaaoksen agentti – jonka tarkoitus on sytyttää sisällissota, jotta hallitus voi oikeuttaa valvonnan lisäämisen.
”Kävi selväksi, että hänen johtajuutensa lietsoi kaaoksen liekkejä” – The Grayzone
Sosiaalisessa mediassa on paljon epäilty Robinsonin motiiveja
X:ssä käyttäjät kuten @RoyalEndeavour toteaa:
”Koko Tommy Robinsonin hahmo on huijaus. Hänen tarkoituksenaan on antaa vasemmistolle heidän ”äärioikeistolainen fasistinen” mörkö ja oikeistolle heidän kontrolloidun opposition ”työväenluokan sankari”. Hän on miljonääri, joka asuu Espanjan saarella”.
Toinen postaus väittää: ”Tommy Robinson on maksettu Israelin toimesta luomaan sisällissotaa Britanniassa.” Lisäksi Faith Matters -järjestö kuvaa häntä ”agent provocateuriksi”, joka levittää islamofobiaa.
X:ssä @maidensheildio toteaa:
”Tommy Robinson on todennäköisesti Mossadin asset, maksettu brittiläisestä deep statesta kannustamaan sectarian unrestia ja yhteiskunnallista romahdusta.”
Tämä sopisi hyvin agendaan – kaaos on välttämätöntä vallan keskittämiselle.
Miksi eliitti tarvitsee Robinsonia?
Globalistinen eliitti – Bilderbergit, WEF ja deep state – tarvitsevat agitaattoreita kuten Robinsonia ylläpitääkseen jakautumista. Hän lietsoo vihaa muslimeja ja siirtolaisia vastaan, mikä johtaa mellakoihin ja väkivaltaan. Tällöin hallitus voi vedota ”turvallisuuteen” ja rajoittaa vapauksia: digitaalinen ID, valuutta ja sensuurilait. Unite the Kingdom -mielenosoitus on täydellinen esimerkki. Vaikka se markkinoitiin sananvapaudeksi, se johti useiden poliisien loukkaantumiseen ja lukuisiin pidätyksiin. Näillä perusteilla voidaan antaa poliisille esim. oikeus laajemmalle massavalvonnalle jne.
Robinsonin yhteydet myös Elon Muskiin (joka puhui mielenosoituksessa videolla) ja AfD:n Petr Bystroniin herättävät epäilyksiä. Musk mm. totesi puheessaan:
”Valitsetpa väkivallan tai et, väkivalta tulee pian luoksesi. Sinun on joko taisteltava vastaan, tai kuoltava.”
Tommy Robinson vaikuttaa vahvasti olevan eliitin agitaattori, jonka tarkoitus on pitää kansa jakautuneena ja heikkona. Älä anna median tai provokaattorien huijata – vastusta kaaosta rauhanomaisesti. Jos hän on Mossadin tai MI5:n mies, hänen mielenosoituksensa ovat ansa.
Samuel Gryning 14.9.2025
Seuraa totuutta, älä narratiivia. Jaa tämä artikkeli ja herätä muut!


Joo, feikkihän se on koko mies. Jos ei sitä ole jo nähnyt niin on melkoinen puusilmä.
Aika moni ei vissiin on puusilmä. 🤔