Edellisessä tekstissäni mainitsin eliitin tärkeimmän aseen – Kansan vaikenemisen. Kirjoitan siitä nyt tarkemmin. Kun historiaa lukee tarkalla silmällä, yksi asia toistuu kerta toisensa jälkeen: vallanpitäjät eivät pysy pystyssä siksi, että he olisivat kaikkivoipia tai voittamattomia. He pysyvät pystyssä siksi, että kansa vaikenee. Hiljaisuus on kuin näkymätön kahle, joka sitoo meidät vapaaehtoisesti siihen samaan petokseen, jota muka inhoamme.
Miksi emme sano mitään?
Meitä on opetettu olemaan “kilttejä kansalaisia”. Älä kyseenalaista, älä häiritse järjestystä, älä puutu asioihin jotka eivät sinulle kuulu. Mutta juuri tämä on se myrkky, jolla meidät pidetään paikoillamme.
Pelko naapurien paheksunnasta on tehokkaampi kuin poliisin pamppu. Halu kuulua joukkoon on vahvempi kuin halu puolustaa totuutta. Niinpä olemme hiljaa, vaikka sisällä kiehuu.
Kun eliitti valehtelee, vääristelee ja riistää, he eivät pelkää yksittäistä totuudenpuhujaa. He pelkäävät sitä, että moni avaa suunsa yhtä aikaa. Yksi ihminen voidaan leimata “salaliittoteoreetikoksi”, ”hulluksi” tai “ääriajattelijaksi”. Mutta jos kymmenet tuhannet sanovat saman, sitä ei enää voi lakaista maton alle.
Hiljaisuus on heidän vakuutuksensa. Jokainen päivä, jolloin emme kyseenalaista, on uusi lupa jatkaa.
“Ei minun asiani” – suurin itsepetos
Meille on uskoteltu ja uskotellaan päivittäin, jopa ”omiemme” joukosta, että valta ovat jossain kaukana, meidän ulottumattomissamme. Että on turha yrittää, koska “yksi ihminen ei voi muuttaa mitään”. Tämä on valhe, joka passivoi kansan.
Totuus on kuitenkin, että juuri eliitti pelkää sitä “yhtä ihmistä”, joka saa kymmenen muuta kyseenalaistamaan. Siitä syntyy aalto, joka ei pysähdy. Tästä syystä he hiljentävät poikkeuksetta niitä jotka ääneen kyseenalaistavat. Ja jos jonkun kohdalla eivät sitä tee – on kysymyksessä todennäköisesti yksi heistä – harhauttaja.
Mitä jos emme enää olisi hiljaa?
Mitä tapahtuisi, jos alkaisimme kysyä ääneen?
Mitä jos jokainen meistä, työpaikalla, koulussa, kahvipöydässä, alkaisi sanoa sen, minkä kaikki sisimmässään tietävät: “Tässä on jotakin mätää”?
Mitä jos lakkaisimme odottamasta lupaa puhua ja vain puhuisimme?
Silloin eliitin suurin ase – kansan hiljaisuus – särkyisi. Ja kun se ase putoaa heidän käsistään, heillä ei ole enää mitään muuta kuin oma paljas valheensa, joka ei yksin riitä pitämään järjestelmää pystyssä.
Jokainen aikakausi saa oman murroskohtansa. Meidän murroskohtamme ei ole sota, ei pandemia, ei edes talouskriisi. Meidän murroskohtamme on se hetki, kun kansa lakkaa olemasta hiljaa.
Kun tarpeeksi moni sanoo ääneen sen, mitä ei enää voi olla näkemättä.
Se hetki tulee – kysymys on vain, olemmeko me osa sitä vai seuraammeko taas sivusta.
Samuel Gryning 27.8.2025