Tutkimukset varoittavat: näin perusteltu kriittisyys voi ajaa sinut harhaan

Epäluottamus vallanpitäjiä, viranomaisia ja mediaa kohtaan ei synny tyhjästä. Usein se perustuu todellisiin ristiriitoihin, aiempiin virheisiin ja koettuun avoimuuden puutteeseen. Viime vuosina on kuitenkin käynyt yhä selvemmäksi, että sama epäluottamus voi ajautua äärimmäisiin ja täysin todisteettomiin uskomuksiin. Tutkimusten mukaan kyse ei ole ihmisten tyhmyydestä, vaan kehityskulusta, jossa järkevä kritiikki ja harhaiset selitykset alkavat käyttää samaa ajattelumallia – ja päätyvät sekoittumaan.

Epäluottamus ei synny tyhjästä

Tutkimuksissa korostuu, että esimerkiksi hallintokriittisyyden lähtökohta on usein rationaalinen. Ihmiset alkavat kyseenalaistaa viranomaisia ja mediaa, kun he havaitsevat ristiriitoja virallisen viestinnän ja koetun todellisuuden välillä. Historialliset esimerkit – kuten sotapropagandan paljastuminen, finanssikriisien aikainen virheellinen riskiviestintä tai lääketeollisuuden dokumentoidut väärinkäytökset – ovat osoittaneet, että instituutiot eivät aina ole erehtymättömiä tai täysin avoimia.

Suomessa koronapandemia vahvisti tätä kokemusta. Muun muassa pandemian alkuvaiheessa viranomaiset kannustivat kasvomaskien käyttöön, mutta tutkimusnäyttö niiden väestötason tehosta oli heikkoa ja osin ristiriitaista. Linjausten muuttuminen useaan otteeseen viestinnässä herätti kysymyksiä myös kansalaisissa, joilla ei ollut ennestään taipumusta kriittiseen ajatteluun hallintoa ja mediaa kohtaan. Useat tutkijat ovat todenneet, että institutionaalinen epäluottamus ei ole psykologinen häiriö, vaan usein opittu reaktio aiempiin kokemuksiin ja havaittuihin epäkohtiin. Sage Journals

Luottamuksen murtuessa katoaa myös tiedollinen suodatin

Ongelmalliseksi tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun epäluottamus laajenee koskemaan kaikkia virallisia tiedonlähteitä, vaikka se olisi perusteltuakin. Kun viranomaiset, valtamedia ja tutkimusinstituutiot nähdään yhtenäisenä ja lähtökohtaisesti epäluotettavana kokonaisuutena, katoaa samalla se järjestelmä, jonka avulla tietoa normaalisti arvioidaan. Tässä on sekä hyvät, että huonot puolensa.

Tutkimuksissa tätä tilaa kutsutaan epistemologiseksi tyhjiöksi. Kaikki virallinen koetaan valheelliseksi, mutta tilalle ei synny uutta, luotettavaa tiedon arvioinnin kehikkoa. Koronapandemian aikana tämä näkyi esimerkiksi siinä, että virallisia kuolleisuustilastoja, sairaalakapasiteettia koskevia arvioita ja rokotteiden tehoa koskevaa tutkimustietoa pidettiin automaattisesti manipuloituna, mutta vaihtoehtoisia väitteitä ja lähteitä ei arvioitu samalla kriittisyydellä, vaikka se olisi ollut yhtä oleellista kriittisyyttä.

Sama kertomus kantaa totuuden ja harhan

Tutkimusten mukaan keskeinen selittävä tekijä on se, että aidot vallan väärinkäytökset ja täysin todisteettomat väitteet jakavat usein saman kertomuksellisen rakenteen. Ajatus piilotetusta totuudesta, valehtelevasta eliitistä ja vaiennetuista toisinajattelijoista on ollut totta monissa historiallisissa tapauksissa. Sama rakenne toimii kuitenkin yhtä hyvin pohjana väitteille, joiden tueksi ei ole mitään näyttöä.

Kun kertomuksen muoto tuntuu tutulta ja emotionaalisesti vakuuttavalta, itse sisällön uskottavuus menettää merkitystään. Tutkija Michael Barkun on kuvannut tätä ilmiötä salaliittokulttuuriksi, jossa erilaiset teoriat sulautuvat toisiinsa ja vahvistavat toisiaan riippumatta niiden todenperäisyydestä. Culture of Conspiracy

Yhteisöt ja algoritmit vahvistavat ääripäitä

Sosiaalipsykologinen tutkimus osoittaa, että suljetuissa tai puoliksi suljetuissa yhteisöissä tapahtuu helposti ryhmäpolarisaatiota. Maltillinen epäluulo ei herätä huomiota, mutta jyrkemmät ja dramaattisemmat väitteet palkitaan näkyvyydellä ja hyväksynnällä. Samalla epäily ja varovaisuus tulkitaan helposti heikkoudeksi tai merkiksi järjestelmän vaikutuksesta.

Sosiaalisen median algoritmit vahvistavat tätä kehitystä. Ne eivät palkitse tasapainoista analyysiä, vaan sisältöä, joka herättää tunteita ja sitouttaa käyttäjiä. Tutkimusten mukaan juuri tämä mekanismi selittää osaltaan, miksi äärimmäiset uskomukset näyttävät dominoivan verkkokeskustelua, vaikka enemmistö ihmisistä suhtautuisi asioihin huomattavasti varovaisemmin. Nature

Äärimmäinen selitys tuo turvaa epävarmuudessa

Koronapandemia oli monille ihmisille poikkeuksellinen kriisi, jossa epävarmuus koski terveyttä, toimeentuloa ja tulevaisuutta. Useat tutkimukset osoittavat, että tällaisissa tilanteissa kokonaisvaltaiset ja yksiselitteiset selitykset voivat tuntua psykologisesti helpommilta kuin monimutkainen ja osin sattumanvarainen todellisuus.

Ajatus siitä, että on tahoja jotka pelastavat maailman ja yhteiskunnat niitä kohtaan väärin käyttäytyviltä päättäjiltä ja pahaa haluavalta eliitiltä antaa kokemuksen järjestyksestä kaaoksen keskellä. Tätä mekanismia on havaittu erityisesti QAnon-tyyppisissä liikkeissä, joita tutkijat ovat verranneet apokalyptisiin uskomusjärjestelmiin. Arxiv, Arxiv

Miksi erottelu on välttämätöntä

Perustellun hallintokritiikin ja täysin todellisuudesta irronneiden uskomusten niputtaminen yhteen on ongelmallista. Kun näin tehdään, päätöksentekijät voivat sivuuttaa oikeutetun kritiikin leimaamalla sen ääriajatteluksi. Samalla kriittiset kansalaiset menettävät uskottavuuttaan, ja äärimmäiset näkemykset saavat suhteettoman suuren näkyvyyden. – Tutkimuskirjallisuudessa korostetaan

Erottelun puute ei palvele demokraattista keskustelua eikä tiedon laatua. Päinvastoin se luo tilan, jossa rationaalinen epäluottamus voidaan kaapata harhaisten uskomusjärjestelmien käyttöön.

Se, että samoissa yhteisöissä esiintyy sekä järkevää yhteiskuntakritiikkiä, että täysin absurdeja uskomuksia, ei ole sattumaa. Epäluottamus syntyy usein aiheesta, mutta kun luottamus katoaa kokonaan, katoaa valitettavan usein myös tiedon laadun suodatin. Sama kertomuksellinen rakenne voi tällöin kantaa sekä todellisia väärinkäytöksiä että täysin todisteettomia väitteitä. Yhteisödynamiikka ja sosiaalisen median algoritmit vahvistavat ääripäitä, ja psykologisesti varma selitys voittaa epävarman todellisuuden.

Ilmiön ymmärtäminen on välttämätöntä, jos yhteiskunnallista keskustelua halutaan käydä ilman leimaamista – mutta myös ilman, että kriittisyys ajautuu harhaan.

Samuel Gryning 16.1.2026