Hävittäjäkauppa, riippuvuus ja demokratian aliarviointi – Onko F‑35‑hanke Suomen suurin strateginen virhe?

Suomen puolustusvoimat kertoi, että ensimmäinen F‑35‑hävittäjä saadaan Suomeen syksyllä 2026, ja kokonaisuudessaan uusia koneita on hankittu 64 kappaletta Hornetien korvaajiksi. Lähteen mukaan tämä merkitsee “merkittävää virstanpylvästä” ilmavoimien uudistamisessa.

Mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa?

Sana “hankinta” peittää alleen valtavan riippuvuuden

F‑35‑koneet eivät ole yksinkertaisesti lentokoneita, jotka ostetaan ja omistetaan kuten tavallinen hyödyke. Ne on rakennettu osaksi Yhdysvaltojen globaalia sotilasjärjestelmää, joka yhdistää jokaisen koneen jatkuvasti muun maailman laivueisiin ja Yhdysvaltain puolustusministeriön hallinnoimiin tietojärjestelmiin.

Tämä tarkoittaa, että Suomi ei saa omaa ohjelmistokoodia tai täydellistä hallintaa koneidensa ohjelmistoon. Päivitykset, data ja järjestelmän “aivot” pysyvät pääosin Yhdysvalloissa – käytännössä koneiden suorituskyky ja tilannekuva voivat olla riippuvaisia Atlantin takana olevasta palvelusta.

Tämä ei ole pelkkä tekninen yksityiskohta. Se koskee suvereniteettia, eli sitä, kuka oikeasti päättää Suomen asevoimien kyvystä toimia kriisitilanteessa

“Kill switch” ei ole urbaani legenda

Vaikka virallisesti ei ole olemassa yhtä fyysistä nappia, jolla Yhdysvallat voisi pysäyttää Suomen koneet, tekninen riippuvuus pilvipalveluista ja ohjelmistopäivityksistä tekee termin “kill switch” käytöstä järkevää – ei salakavalana salaliittona, vaan todennäköisenä seuraamuksena siitä, että keskeinen digitaalinen toimintakerros ei ole Suomen hallinnassa.

Tällainen riippuvuus ei ole uusi pelotehypoteesi – samaa näkökulmaa on tuotu esiin myös kansainvälisessä mediassa, jossa pohditaan sitä, miten F‑35‑ohjelma sitoo käyttäjämaansa kiinteästi Yhdysvaltojen huolto‑ ja ylläpitoketjuun sekä ohjelmistokehitykseen.

Muita maita huolestuttaa sama asia

Suomi ei ole ainoa maa, jossa tällä F‑35‑riippuvuudella nähdään poliittisia ja strategisia riskejä. Esimerkiksi Espanja keskeytti F‑35‑hävittäjien hankinnan suunnitelmat – painottaen strategista riippumattomuutta ja EU:n omaa teollisuuspolitiikkaa.

Myös useissa Euroopan maissa keskustellaan julkisesti F‑35‑kauppojen luonteesta ja siitä, miksi niihin sitoutuminen on hyödyksi muille kuin ostajamaalle itselleen. Tämä ei ole marginaalinen keskustelu, vaan osa laajempaa eurooppalaiseen puolustusteollisuuteen ja strategiseen autonomiaan liittyvää debattia.

Kuka tähän oikeastaan päättää?

Suomessa päätös F‑35‑hankinnasta tehtiin ilman laajaa julkista keskustelua siitä, mitä digitaalinen riippuvuus merkitsee pitkällä tähtäimellä. Poliittinen konsensus ei oikeastaan tuonut esille, kuinka laajasti koneet linkittyvät Yhdysvaltojen sotilasverkkoihin ja kuinka vähän käyttöpäätökset jäävät Suomelle itselleen.

Kun median fokus kohdistui koneiden suorituskykyyn ja käyttöön, strategy and sovereignty unohtuivat – samalla kun budjetti paisui ja pitkän aikavälin kustannukset voivat nousta odotettua suuremmiksi.

Onko Suomi oikeasti itse puolustuksensa herra?

F‑35‑hävittäjien hankinta on markkinoitu isona turvallisuuspoliittisena päivityksenä. Kuitenkin, kun katsoo tarkemmin koneiden toimintalogiikkaa, ohjelmistoriippuvuutta ja kansainvälistä kontekstia, näyttää siltä, että Suomi on vaihtanut osan strategisesta itsenäisyydestään maksavaan, mutta velvoittavaan puolustusliitännäisyyteen.

Samuel Gryning 31.3.2026

Lähteet: Markanmedia, Posi TV, Puolustusvoimat