Elon Muskin kovasti promoamaan universaaliin perustuloon sekä Suomessakin poliittisessa keskustelussa jo esiintyvään perustuloon liittyy aikakautemme kolme valtavinta megatrendiä: tekoälyn ja robotiikan tuoma tuottavuusloikka, geopoliittinen taistelu (Taiwan/sirut) ja tulonjaon koodiin sisäänrakennettu eriarvoisuus.
Puretaan tässä Piilaakson huippu-utopia (tai dystooppinen visio) osiin ja paljastetaan sen sisällä olevat jännitteet. Tässä on syvällinen perkaus siitä, miksi Muskin esittämä ”korkean tulotason shekki kaikille” ei ole pelastusrengas, vaan pikemminkin poliittinen oopium, ja miten tämä kytkeytyy Yhdysvaltain ja Kiinan eksistentiaaliseen sotaan.
”Deflaatiokone” ja UBI (Universal Basic Income)
Muskin ja Kevin Warshin (Fed) väite siitä, että tekoäly on massiivinen ”deflatorinen voima”, on teoriassa täysin totta.
Fysiikan laki: Jos Optimus-robotti maksaa 20 000 dollaria ja tekee kolmivuorotyötä 10 vuotta, sen tuntipalkka (mukaan lukien sähkö ja huolto) putoaa alle euroon. Tämä murskaa ihmistyövoiman hinnan miltä tahansa alalta – raksoista logistiikkaan ja hoivatyöhön. Kaiken valmistetun tavaran hinta romahtaa (deflaatio).
UBI:n todellinen tarkoitus: Miksi Musk ehdottaa kaikille shekkejä? Ei pelkästään hyväntekeväisyydestä. Kapitalismi tarvitsee kuluttajia. Jos robotit tekevät kaiken ja ihmiset ovat työttömiä, kuka ostaa Teslan autot ja iPhonet? Valtioiden on pakko jakaa ”tekoälyosinkoa” (perustuloa) estääkseen talousjärjestelmän täydellisen pysähtymisen ja yhteiskunnallisen vallankumouksen.
”Digitaalinen feodalismi”
Historiallinen data varallisuuden keskittymisestä on kylmäävää. UBI (shekki) ei ole ratkaisu eriarvoisuuteen, se on laastari, joka sementoi uuden luokkajärjestelmän.
Kaksi luokkaa: Tulevaisuudessa yhteiskunta uhkaa jakautua kahteen: Pääoman ja koodin omistajiin (ne, jotka omistavat algoritmit, robotit ja tehtaat) ja kuluttaja-luokkaan (ne, jotka elävät valtion maksamalla perustulolla ja ostavat niitä halvalla tuotettuja tuotteita).
Mekanismi: Jos valtio jakaa jokaiselle kuukaudessa 2000 euroa, minne tuo raha menee? Se menee vuokranmaksuun, ruokaan, Amazoniin, Netflixiin ja teknologiaan. Eli raha valuu suoraan takaisin niiden harvojen teknologiajättien taskuun, jotka järjestelmän omistavat. Se on eräänlainen silmänkääntötemppu, jossa valtio kierrättää verovaroja (tai velkarahaa) suoraan Piilaakson tilinpäätöksiin, ja ihmiset pidetään vain elossa.
Re-teollistumisen ansa ja Taiwan
Robotiikka tekee Kiinan halpatyövoiman kertaheitolla tarpeettomaksi. Tämä on Yhdysvaltain (ja Trumpin) unelma eli tuoda tehtaat takaisin Ohioon ja Michiganiin, missä ne pyörivät amerikkalaisilla roboteilla.
Ongelma: Robotit tarvitsevat aivot. Ne aivot (sirut) valmistetaan TSMC:llä Taiwanissa.
Yhdysvaltain dilemma: Yhdysvallat haluaa tehtaat takaisin, mutta jos Kiina valtaa Taiwanin huomenna, Piilaakso ja Yhdysvaltain aseteollisuus sokeutuvat välittömästi. Jokainen tekoälymalli ja uusi Teslan tehdas pysähtyy sirupulaan.
Kiinan dilemma: Kiina tietää, että jos länsi onnistuu re-teollistumaan robotiikan avulla ja vähentää riippuvuuttaan Kiinan halvoista kulutustavaroista, Kiinan talousmalli (joka perustuu vientiin) romahtaa. Kiinalla on kiire estää tämä. Taiwan on heidän ainoa vipuvartensa pitää Yhdysvallat ”kurissa”, kunnes Kiina itse oppii valmistamaan omat huippusirunsa.
Tekoäly ja robotiikka eivät ratkaise ihmiskunnan valtataisteluja vaan ne vain kiihdyttävät niitä ja tekevät panoksista korkeammat. Olemme siirtymässä maailmaan, jossa fyysinen työ menettää arvonsa ja ainoa asia, millä on merkitystä, on se, kuka omistaa energian, raaka-aineet, sirut ja koodin.
Raaka-aineet ja niiden merkitys
Tässä osutaan juuri siihen kaikkein paksuimpaan ja ylittämättömimpään fysiikan seinään, jonka Piilaakson teknologiautopistit yrittävät epätoivoisesti lakaista maton alle.
Tämä on se äärimmäinen sokea piste. Koodi on ääretöntä, mutta atomit ovat rajallisia. Piilaaksossa on totuttu siihen, että kun tehdään uusi ohjelmisto, sen kopioiminen miljardille ihmiselle maksaa tasan nolla euroa. Mutta kuten jokainen varmaan ymmärtää, tekoäly ja robotiikka eivät voi ladata fyysistä todellisuutta pilvestä. Ne eivät voi tulostaa leipää, eivätkä ne voi kompiloida kuparia.
Koodi ei ruoki ketään (biologian raja)
Musk puhuu myyntipuheissaan siitä, kuinka robotit ”tuottavat tavaroita ja palveluita”. Mutta katsotaanpa ruokaa.
Robotti voi kyllä ajaa traktoria 24/7 ja poimia omenoita väsymättä. Mutta se robotti ei voi nopeuttaa kasvin fotosynteesiä. Se ei voi taikoa vettä kuivaan maahan, eikä se voi luoda typpeä ja fosforia tyhjästä.
Moderni maatalous on käytännössä fossiilisen energian (maakaasun) muuttamista ruoaksi lannoitteiden avulla. Kun näiden perusraaka-aineiden toimitusketjut häiriintyvät (esimerkiksi geopoliittisten konfliktien tai pakotteiden takia), ei ole mitään väliä, vaikka pellolla olisi tuhat tekoälyllä varustettua Optimus-robottia. Jos ei ole lannoitetta, ei ole viljaa.
Metallien ”pullonkaula” (hardwaren raja)
Jotta voimme rakentaa niitä 10 miljardia humanoidirobottia, joista Musk haaveilee, tarvitsemme vuorenkokoisia määriä fyysisiä materiaaleja.
Kukin robotti vaatii alumiinia, kuparia, litiumia akkuihin, sekä neodyymiä ja muita harvinaisia maametalleja moottoreiden magneetteihin.
Kuka nämä omistaa? Jälleen kerran, ei Yhdysvallat. Harvinaisten maametallien jalostus on lähes täysin Kiinan ja osin Venäjän monopolissa. Lisäksi Kiina on viime vuosikymmenen aikana systemaattisesti ostanut tai rahoittanut kaivoksia ympäri Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa turvatakseen juuri nämä raaka-aineet. Länsi omistaa piirustukset, mutta ”globaali etelä” ja BRICS-maat omistavat molekyylit.
Jakautunut inflaatio (kaksijakoinen talous)
Tämä raaka-ainepula tuhoaa myös sen väitteen, että ”inflaatiota ei tule, koska robotit tuottavat niin halvalla”. Todellisuudessa tulemme näkemään äärimmäisen jakautuneen talouden.
Digitaalinen deflaatio: Kaikki, mikä on tehty koodista (elokuvat, musiikki, asiantuntija-analyysit, asiakaspalvelu, lakineuvonta), muuttuu tekoälyn myötä lähes ilmaiseksi.
Fyysinen hyperinflaatio: Kaikki, mikä vaatii atomeja, energiaa ja maaperää (ruoka, puhdas vesi, asunnot, kuparikaapelit, laitteet), kallistuu räjähdysmäisesti, koska robottiarmeijoiden valtava energiansyönti ja materiaalintarve kilpailee samoista niukoista resursseista ihmisten kanssa.
UBI-shekin todellisuus: Kun hallitus lähettää sen 2000 euron perustuloshekin, sillä saa ehkä rajattomasti tekoälyn generoimaa viihdettä ja virtuaalitodellisuutta, mutta sillä on vaikea ostaa aitoa naudanlihaa tai omaa tonttia.
Yhtälöstä puuttuvat raaka-aineet tarkoittavat sitä, että tulevaisuuden todellinen valta ei ole vain sillä, kuka omistaa parhaan algoritmin. Valta palaa sille, joka omistaa maaperän, kaivokset ja energialähteet.
Kun otetaan huomioon tämä ”atomien vs. koodin” taistelu, näemme mahdollisesti tulevaisuudessa uudenlaisen teknokolonialismin aikakauden, jossa teknologiajättien ja suurvaltojen on pakko ottaa – jopa voimakeinoin – haltuunsa kehittyvien maiden kaivoksia ja viljelysmaita turvatakseen oman robottivallankumouksensa? Mitäs tapahtuikaan Venezuelassa? Tai tutkikaapa mitä Grönlannin maaperästä löytyy ja miksi arktinen alue kiinnostaa Yhdysvaltoja.
Kaiken toiminnan ylläpitämiseen tarvitaan energiaa
Lisätäänpä sitten yhtälöön se ainoa muuttuja, jota ei voi huijata, painaa lisää tai kiertää koodilla eli termodynamiikka.
Koodi on informaatiota, raaka-aineet ovat keho, mutta energia on veri. Ja koko tämän toiminnan ylläpitäminen vaatii energiaa aivan käsittämättömässä, jopa eksponentiaalisessa mittakaavassa.
Kun lisäämme energian tähän Muskin ja Piilaakson UBI-yhtälöön, se ei pelkästään muuta tulosta – se rikkoo koko laskukoneen.
Jevonsin paradoksi ja eksponentiaalinen nälkä
Piilaakso uskoo, että tekoäly tekee kaikesta ”energiatehokkaampaa”. Mutta taloustieteessä on fysiikan lailla toimiva sääntö nimeltä Jevonsin paradoksi. Kun resurssin käytöstä tulee tehokkaampaa ja halvempaa, sen kokonaiskulutus ei laske, vaan räjähtää kasvuun.
Jos miljardi robottia korvaa ihmistyövoiman, ja tuotanto halpenee, me emme tuota samaa määrää tavaraa vähemmällä energialla. Me tuotamme kymmenkertaiseksi tavaraa ja kulutamme kymmenkertaisesti energiaa.
Tekoälyn datakeskukset (kuten aiemmin puhuimme) ja nämä 10 miljardia Optimus-robottia vaativat satoja, jopa tuhansia uusia gigawatteja sähköä globaalisti. Robotti ei lepää viikonloppuisin, joten se vaatii virtaa 24/7/365.
Perusvoiman (baseload) umpikujA
Tämä palauttaa meidät täydellisesti siihen keskusteluun tuulettomista pakkasjaksoista, jotka varsinkin meillä Suomessa korostuvat.
Robotit ja datakeskukset eivät voi toimia aurinko- ja tuulivoiman ehdoilla. Jos haluat teollisuuden pyörivän Muskin visioimalla tavalla, tarvitset massiivista, joustamatonta perusvoimaa.
Länsimaat (Eurooppa ja Yhdysvallat) ovat ajaneet perusvoimaansa (hiili, ydinvoima) alas, kun taas Kiina, Intia ja Venäjä rakentavat sitä kiihtyvällä tahdilla lisää. Jos Yhdysvallat meinaa re-teollistaa itsensä roboteilla, mistä se taikoo sen uuden sähkön vuosikymmenessä, kun yhdenkin ydinvoimalan rakentaminen kestää 15 vuotta?
EROI-loukku (Energy Return on Investment)
Tämä on se kaikkein synkin raaka-aineiden ja energian yhteinen ansalanka.
Jotta voimme rakentaa ne miljardit robotit, meidän on louhittava kuparia, litiumia ja nikkeliä. Mutta planeetan helpot ja rikkaat malmiesiintymät on jo louhittu.
Jäljellä on köyhempää malmia. Köyhemmän malmin louhiminen ja murskaaminen vaatii enemmän energiaa (pääasiassa dieselpolttoainetta massiivisiin kaivinkoneisiin). Joudumme siis polttamaan yhä enemmän energiaa saadaksemme ulos yhä vähemmän materiaalia, jotta voisimme rakentaa robotteja, jotka kuluttavat… yhä enemmän energiaa. Tämä on noidankehä, jota algoritmi ei voi ohittaa.
Termodynamiikka vs. fiat-valuutta
Musk sanoo, että hallitus voi vain lähettää shekkejä kaikille, eikä inflaatiota tule.
Mutta entä kun se hallituksen painama shekki (joka on lopulta vain numeroita näytöllä) kohtaa maailman, jossa on fyysinen pula sähköstä ja öljystä?
Et voi ostaa joulea tai megawattituntia tyhjästä luodulla velalla, jos sitä sähköä ei ole fyysisesti tuotettu. Kun ihmiset menevät ostamaan sillä UBI-shekillään ruokaa ja palveluita, ja samaan aikaan tekoäly-yhtiöt yrittävät epätoivoisesti ostaa samaa sähköä pitääkseen robottinsa käynnissä, tuloksena on energian hyperinflaatio.
Kun Piilaakso yrittää irrottaa talouskasvun ihmistyövoimasta, se sitoo sen samalla sataprosenttisesti fyysiseen energiaan. Valta siirtyy lopullisesti koodareilta niiden käsiin, jotka hallitsevat öljylähteitä, uraanikaivoksia ja aurinkopaneelitehtaita.
Suomen perustulo vs. UBI
Perustulo ja UBI (Universal Basic Income) ovat teknisesti ja mekanismiltaan täsmälleen sama asia – kaikille kansalaisille vastikkeettomasti jaettava rahasumma.
Mutta se motiivi, miksi tästä puhutaan Suomen eduskunnassa verrattuna siihen, miksi siitä puhutaan Piilaaksossa, paljastaa kaksi täysin erilaista maailmankuvaa ja tulevaisuuden uhkaa. Kun näitä kahta motiivia vertaa, ymmärtää, miksi Suomi on astumassa valtavaan ansaan.
Seuraavassa lyhyesti, miten suomalainen ”perustulo” eroaa Piilaakson ”UBI:sta” ja miksi tämä yhdistelmä on nykymuodossaan tuhoisa.
Suomalainen illuusio: Byrokratian purku
Suomessa perustuloa (jota ovat ajaneet historiallisesti muun muassa Vihreät, Vasemmistoliitto ja satunnaisesti Keskusta) on markkinoitu sosiaalipoliittisena korjaussarjana.
Tavoite: Purkaa ”Kela-himmeli”, poistaa kannustinloukut ja tehdä pätkätöiden vastaanottamisesta kannattavaa.
Oletus: Tämän ajattelun taustalla on naiivi oletus siitä, että ihmisille on yhä olemassa perinteistä työtä, ja perustulo vain helpottaa sen työn vastaanottamista teollisuus- tai palveluyhteiskunnassa.
Piilaakson realismi: ”Hiljaisuusraha” ja kulutusautomaatti
Kun Elon Musk, Sam Altman (OpenAI) tai Mark Zuckerberg puhuvat UBI:sta, he eivät välitä pätkääkään suomalaisista kannustinloukuista. He näkevät sen kylmänä matemaattisena välttämättömyytenä oman liiketoimintansa hengissä pitämiseksi.
Tavoite: Estää kapitalismin romahdus ja pitää ihmiset passiivisina. Kun tekoäly ja robotiikka tuhoavat koodarien, juristien, kääntäjien ja logistiikkatyöntekijöiden ammatit, kuka ostaa yritysten tuotteet?
Mekanismi: UBI ei ole Piilaaksolle vapautus; se on digitaalista elatusapua (tai ”hiljaisuusrahaa”). Sillä varmistetaan, että ihmiset eivät nouse kapinaan ja polta datakeskuksia, ja että heillä on varaa maksaa kuukausittainen lisenssi Microsoftin, Amazonin tai Teslan palveluista.
Matemaattinen törmäys: Kuka maksaa viulut?
Tässä nämä kaksi maailmaa törmäävät toisiinsa Suomen kannalta katastrofaalisella tavalla.
Suomalainen hyvinvointivaltio ja sen mahdollisesti jakama perustulo rahoitetaan työn verotuksella (tuloveroilla).
Mutta jos Piilaakson skenaario toteutuu, se massiivinen tuottavuusloikka ja varallisuus syntyvät Yhdysvaltain ja Kiinan teknologiajättien taseisiin. Nämä yhtiöt ovat mestareita kiertämään veroja.
Lopputulos: Suomen valtio ei pysty verottamaan tekoälyä, koska tekoälyn omistavat monikansalliset jättiläiset. Jos suomalaisilta viedään työpaikat tekoälyn tieltä, valtiolta loppuvat verotulot, eikä sillä ole yksinkertaisesti varaa maksaa kansalaisilleen perustuloa, toisin kuin Yhdysvalloilla, joka voi (ainakin toistaiseksi) rahoittaa sen globaalilla dollarin monopolillaan.
Fysiikan kosto: Perustulo kohtaa inflaation
Palataan siihen energian ja raaka-aineiden niukkuuteen, josta kirjoitin tuossa edellä.
Kuvitellaan, että Suomi pystyisi maksamaan jokaiselle 1000 euron perustulon. Mitä tapahtuu, kun kaikki saavat tuon summan, mutta fyysisten hyödykkeiden – kuten lihan, polttoaineen, lämmityssähkön ja asunnon – tuotanto ei kasva (koska niitä rajoittavat fysiikka, sota ja energiapula)?
Se 1000 euroa ei osta sinulle enää samaa elintasoa kuin tänään. Se ostaa sinulle digitaalista, tekoälyn tuottamaa halpaa viihdettä, mutta fyysinen eloonjääminen (lämpö ja ruoka) syö tuon summan kokonaan.
Suomalainen ”perustulo” on siis jäänne ajalta, jolloin luulimme, että suurin ongelmamme on paperisota Kelan kanssa, kun taas Piilaakson ”UBI” on valmistautumista aikaan, jolloin ihminen on taloudellisesti tarpeeton.
Illuusio joka ei kestä todellisuutta
Koko UBI-keskustelu on pohjimmiltaan länsimaisen (ja erityisesti yhdysvaltalaisen) it-kuplan sisäinen illuusio, joka ei kestä sekuntiakaan kosketusta globaaliin reaalitalouteen tai makrotalouden fysiikkaan.
Käydään läpi miksi Suomi ja koko ”globaali etelä” (kuten Afrikka) jäävät tämän yhtälön ulkopuolelle, ja miksi tekoälyn tuottavuusloikka ei skaalaudu elämän välttämättömyyksiin.
Suomen ”atomitalous” vs. Yhdysvaltain ”bittitalous”
Tekoälyn valtava tuottavuusloikka koskee asioita, jotka voidaan monistaa nollakustannuksin eli koodia, dataa, viihdettä ja analyysejä.
Yhdysvaltain malli: Apple, Google ja Microsoft voivat luoda ohjelmiston, joka palvelee miljardia ihmistä ilman, että sen tekeminen toiseen kertaan maksaa mitään. Tämä luo massiivisia voittomarginaaleja, joista voisi teoriassa jakaa UBI:a.
Suomen malli: Suomen vientiteollisuus ja vauraus perustuvat atomeihin: metsäteollisuuteen, laivanrakennukseen, hisseihin (Kone) ja moottoreihin (Wärtsilä). Tekoäly voi optimoida laivan polttoaineenkulutusta tai nopeuttaa hissien suunnittelua, mutta se ei voi monistaa terästä tai sellua. Suomen tuottavuusloikka jää fyysisen maailman rajoitteiden (logistiikka, raaka-aineet, viiveet) vangiksi. Siksi meidän yritystemme voittomarginaalit eivät koskaan kasva sellaiseen eksponentiaaliseen mittakaavaan, että niillä voitaisiin rahoittaa viiden miljoonan ihmisen vastikkeeton elättäminen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää velka ja omaisuuden myynti.
Kuka omistaa voiton ja kuka maksaa verot?
Jos oletamme, että Suomi haluaisi maksaa UBI:a, se pitäisi rahoittaa verottamalla näitä ”kasvavia voittoja”.
UBI-utopia olettaa, että tekoäly-yhtiöt ja robottitehtaat maksavat kiltisti 50 % veroa paikalliselle valtiolle. Reaalimaailmassa globaali pääoma on täysin liikkuvaa.
Jos Suomi asettaa ”robottiveron” tai yrittää verottaa tekoälyn tuottavuutta rahoittaakseen perustulon, nämä monikansalliset yritykset siirtävät pääkonttorinsa ja datakeskuksensa välittömästi Irlantiin, Viroon tai Yhdysvaltoihin. Suomi ei voi kansallisella verotuksella rahoittaa perustuloa ilman, että se karkottaa kaiken sen saman teollisuuden, jonka pitäisi tuo tulo rahoittaa.
Afrikka ja tekoälyn ”uhrilampaat”
Tämä on se raadollisin ja todennäköisin skenaario. Ajatus siitä, että Afrikan miljardit ihmiset saisivat tekoälyn myötä perustulon, on täydellinen taloudellinen mahdottomuus.
Kuten aiemmin totesimme, robotit ja tekoäly vaativat toimiakseen valtavat määrät kobolttia, litiumia, kuparia ja harvinaisia maametalleja.
Nämä raaka-aineet revitään maasta Afrikassa (esim. Kongon kobolttikaivokset) ja Etelä-Amerikassa. Globaali etelä ei saa osakseen tekoälyn tuottavuusloikkaa eikä UBI-shekkejä. Se saa osakseen kiihtyvän resurssien riiston ja ympäristötuhon.
Länsimainen ”perustuloutopia” on käytännössä moderni versio Rooman valtakunnan leipää ja sirkushuveja -politiikasta: imperiumin keskuksessa (Piilaakso/Yhdysvallat) kansalaisille voidaan ehkä antaa almuja ja viihdettä, jotta he pysyvät rauhallisina, mutta tämä rahoitetaan riistämällä fyysiset raaka-aineet imperiumin reunoilta (Afrikka).
Kun fysiikan lait lyödään tiskiin, paljastuu, että UBI ei ole globaali pelastusrengas. Se on parhaimmillaankin äärimmäisen rikkaiden teknologiavaltioiden sisäinen työkalu, jolla ne ostavat yhteiskuntarauhaa oman maansa sisällä, samalla kun ne käyvät armotonta resurssisotaa loppua maailmaa vastaan. Teknologia ei poistanut niukkuutta; se vain muutti sen muotoa ja teki kilpailusta siitä entistä raaempaa.
Keskiluokka tuhotaan
Kun teollisuuden pako, kallis energia, tekoälyn globaalit monopolit ja paisuvat valtion menot keskiluokan verotuksen kiristäminen ei ole poliittinen ”vahinko”. Se on epätoivoisen järjestelmän viimeinen eloonjäämismekanismi.
Pankkirosvon logiikka (Willie Sutton -sääntö)
Kun kuuluisalta amerikkalaiselta pankkirosvolta Willie Suttonilta kysyttiin, miksi hän ryöstää pankkeja, hän vastasi: ”Koska siellä ne rahat ovat.”
Sama pätee verotukseen.
Köyhät: Valtio ei voi verottaa alinta tulodesiiliä, koska he elävät jo tulonsiirroilla. Heidän verottamisensa tarkoittaisi vain sitä, että valtio siirtäisi rahaa taskustaan toiseen.
Rikkaat ja suuryritykset: Kuten aiemmin totesimme, globaali pääoma on digitaalista ja huippuunsa viritettyä. Jos valtio iskee ankaran ”miljonääriveron” tai yhteisöveron korotuksen, pääoma, sijoitukset ja pääkonttorit pakenevat maasta sekunneissa.
Keskiluokka: Jäljelle jää suomalainen palkansaaja. Hän on täydellinen verotuskohde, koska hän on sidottu maahan. Hänellä on asuntolaina, lapset koulussa ja työpaikka, jota ei voi siirtää pöytälaatikkoyhtiöön Caymansaarille. Hän on ainoa lypsylehmä, joka ei pääse karkuun aitaudesta.
Hyvinvointivaltion kannibalismi
Suomalainen järjestelmä on rakennettu oletukselle jatkuvasta talouskasvusta. Kun sitä kasvua ei (aiemmin mainittujen fysiikan ja geopoliittisten syiden vuoksi) enää tule, valtion on pakko alkaa kannibalisoida omaa moottoriaan pitääkseen yllä illuusiota palveluista.
Keskiluokka on historiallisesti ollut se moottori, joka pyörittää paikallistaloutta (ostaa palveluita, käy ravintoloissa, rakentaa taloja).
Kun heidän ostovoimansa imuroidaan valtion pohjattomaan sote- ja velanhoitokassaan, paikallistalous kuolee. Tämä on se ”kuolemanspiraali”: verotusta kiristetään, jotta voidaan maksaa työttömyyskuluja, mikä tappaa yrityksiä ja luo lisää työttömyyttä, mikä vaatii jälleen uusia veronkorotuksia.
Keskiluokan ”proletarisoituminen” (valmistautuminen UBI-aikaan)
Tämä on se kaikkein kylmäävin yhteys perustuloon (UBI) ja digirahaan (CBDC/Stablecoin).
Vahva, taloudellisesti itsenäinen keskiluokka on aina ollut suurin uhka totalitaariselle kontrollille. Ihmistä, jolla on säästöjä, omaisuutta ja riippumaton toimeentulo, on vaikea ohjailla.
Kun keskiluokkaa verotetaan yhä raskaammin ja inflaatio (energia, ruoka) syö loputkin säästöt, he menettävät taloudellisen puskurinsa. He putoavat askeleen alaspäin ja muuttuvat riippuvaisiksi valtion tuista – eli täsmälleen siihen kategoriaan, joka on valmis ottamaan vastaan sen ohjelmoidun digitaalisen ”UBI-shekin”.
Poliitikot, jotka esittävät avauksia keskiluokan lisäverottamisesta, saattavat verhota sen puheisiin ”solidaarisuudesta” tai ”vahvempien hartioiden” kantokyvystä. Mutta reaalitalouden fysiikassa kyse on vain matemaattisesta epätoivosta.
Se on merkki järjestelmästä, joka on hävinnyt globaalin pelin (tekoäly, sirut, raaka-aineet) ja yrittää nyt ostaa itselleen lisäaikaa puristamalla viimeisetkin mehut omasta tuottavimmasta, mutta puolustuskyvyttömimmästä kansanosastaan.
Keskiluokan tuhoamista ei edes peitellä enää
Kun Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA), joka edustaa Suomen taloudellista eliittiä ja suuryrityksiä, lausuu tämän suoraan ääneen (kuva ohessa), se ei ole enää mikään salaliittoteoria tai opposition pelottelukampanja. Se on virallinen talouspoliittinen linja.
”Omavastuiden lisääminen” = Piiloverotus
Tämä on se kaikista ovelin tapa lanata keskiluokkaa.
Kun poliitikot eivät halua (tai uskalla) nostaa tuloveroprosenttia, he ”lisäävät omavastuita” lääkkeissä, terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa ja vanhustenhoidossa.
Kuten sähkö ja veden kohdalla, tämä on kustannusten sosialisoimista työssäkäyvän kansan niskaan. Keskiluokkainen ihminen maksaa ensin kovat verot ylläpitääkseen järjestelmää, mutta kun hän itse tarvitsee palvelua, hänen on maksettava se yhä suuremmalta osin uudelleen omasta pussistaan.
13 miljardin euron matemaattinen realiteetti
Oheisessa kuvassa mainitaan 9 miljardin sopeutus + 4 miljardin yllättävät menot. Puhutaan siis 13 miljardin euron aukosta.
Palataan takaisin fysiikkaan: Tuollaista summaa ei saada kasaan leikkaamalla toimeentulotukea (koska köyhiltä ei voi ottaa enempää) eikä verottamalla miljardöörejä (koska niitä ei Suomessa juuri ole, ja ne harvat pakenevat verotusta ulkomaille).
Ainoa paikka, missä tuo 13 miljardia lepää, on tavallisen palkansaajan ja eläkeläisen pankkitilillä ja ostovoimassa. EVA tietää tämän tasan tarkkaan. Keskiluokka ”maksaa viulut”, koska he ovat ainoa ryhmä, jolla on vielä jotain, mistä puristaa.
Poliittisen sirkuksen huipentuma
Kuvan ironia on suorastaan käsinkosketeltava. Vasemmistoliiton poliitikko käyttää oikeistolaisen ajatushautomon (EVA) lausuntoa varoittaakseen äänestäjiä.
Tämä osoittaa, että koko poliittinen kenttä – vasemmistosta oikeistoon – näkee täsmälleen saman matemaattisen seinän.
Oikeisto (EVA) näkee keskiluokan lanaamisen välttämättömyytenä valtiontalouden pelastamiseksi, koska he kieltäytyvät nostamasta suuryritysten ja pääoman verotusta (pelätessään niiden karkaamista).
Vasemmisto käyttää tätä aseena, mutta kuten aiemmin totesimme, heilläkään ei ole tarjota aitoa talouskasvun moottoria (niitä puuttuvia atomeja, halpaa energiaa ja idänkauppaa), joka oikeasti pelastaisi tuon keskiluokan.
Kohti UBI-luokkaa
Tämä EVA:n lausunto on juuri se mekanismi, jolla tuo tuleva dystopia rakennetaan. Kun keskiluokalta leikataan etuuksia ja nostetaan maksuja samalla kun elinkustannukset (energia, ruoka) nousevat, heidän taloudellinen puskurinsa sulaa. He putoavat pikkuhiljaa samalle viivalle tukea tarvitsevien kanssa. Se itsenäinen, omillaan toimeentuleva kansanosa pyyhitään pois kartalta.
Säännöstelyn paluu ja totaalinen kontrolli
Kiinnitetään tämän massiivisen palapelin viimeinen ja kaikkein kylmin palanen paikoilleen.
Tavallinen kansa näkee keskuspankkien digivaluutat (CBDC) tai sen yksityisen vastineen Stablecoinin vain ”kätevänä uutena MobilePayna” ja perustulon ”ilmaisena rahana”. Mutta kun ymmärrät sen fysiikan ja raaka-aineiden niukkuuden, josta olen kirjoittanut, ymmärrät, että CBDC ja perustulo (UBI) yhdessä eivät ole talouspolitiikkaa. Ne ovat kriisinhallintajärjestelmä.
Valtiot ja keskuspankit näkevät edessä olevan matemaattisen seinän (velkavuoren, tekoälyn aiheuttaman työttömyyden ja energiapulan) ja valmistautuvat siihen kaaokseen.
Tässä on raaka purku siitä, miksi digiraha on se ainoa työkalu, jolla tämä lähestyvä kaaos voidaan yrittää pitää hallinnassa.
Rahan ohjelmoitavuus (säännöstelyn paluu)
Tavallinen euroseteli tai jopa nykyinen tiliraha on ”tyhmää”. Jos saat 1000 euroa tilillesi, voit ostaa sillä mitä haluat, säästää sen tai ostaa lentolipun. CBDC on ”älykästä” rahaa – se on ohjelmoitavissa olevaa koodia.
Kun fysiikan lait iskevät ja oikeasta fyysisestä energiasta ja ruoasta tulee valtava pula, valtio ei voi antaa ihmisten vain ostaa kauppoja tyhjiksi.
UBI-shekki, joka jaetaan digirahana, on käytännössä digitaalinen säännöstelykortti. Siihen voidaan koodata säännöt: ”Tällä 1000 digieurolla voit ostaa vain lähipuodista kasvisruokaa, et voi ostaa polttoainetta, etkä voi säästää sitä, sillä raha vanhenee tililtäsi 30 päivässä, jos et kuluta sitä.” Tämä ratkaisee sen aiemmin mainitsemani inflaatio-ongelman eli valtio voi jakaa loputtomasti rahaa, mutta estää hyperinflaation koodaamalla rahaan kulutusrajoitteet (esimerkiksi henkilökohtaiset hiilijalanjälkikiintiöt).
Keskuspankkien ”suora ohjaus” (pankkien ohittaminen)
Nykyisessä järjestelmässä, kun keskuspankki haluaa elvyttää, se antaa rahaa liikepankeille, joiden toivotaan lainaavan sitä eteenpäin. Se on hidasta ja tehotonta.
Tulevassa kaaoksessa (esim. teollisuuden romahdus ja massatyöttömyys) tarvitaan välittömiä toimenpiteitä. CBDC antaa valtiolle/keskuspankille suoran yhteyden jokaisen kansalaisen lompakkoon.
He voivat ”pudottaa” rahaa (helikopterirahaa) suoraan tileille estääkseen nälkäkapinat, tai vaihtoehtoisesti jäädyttää tilit sekunnin murto-osassa, jos kansa alkaa mellakoida kaduilla.
Ehdollinen eloonjääminen ja kontrolli
Tämä on se teknologiautopian synkin kääntöpuoli. Kun yhdistetään tekoälyn viemät työpaikat, valtiosta tuleva riippuvuus (UBI) ja ohjelmoitava digiraha (CBDC), saadaan järjestelmä, jossa kansalaisella ei ole enää taloudellista autonomiaa.
Jos elät 100 % valtion UBI-digirahan varassa, sinun on pakko olla kuuliainen. Jos osallistut väärään mielenosoitukseen, jaat väärää tietoa sosiaalisessa mediassa tai kritisoit järjestelmää, algoritmia voidaan säätää.
Kiinan sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä ei ollut mikään ohimenevä kokeilu. Se oli beta-testi sille, miten resursseja tullaan jakamaan maailmassa, jossa kaikille ei enää riitä kaikkea. Lännessä sitä ei tulla kutsumaan sosiaaliseksi luotoksi, vaan ”vastuullisuudeksi” tai ”kestäväksi kulutukseksi”.
Kaaoksen hallinta
Päättäjät, ylikansalliset järjestöt ja keskuspankkiirit eivät ole tyhmiä. He näkevät saman fysiikan ja velkamatiikan kuin me tässä keskustelussa olemme purkaneet. He tietävät, että nykyinen velkavetoinen kasvu ja loputon kuluttaminen ovat tiensä päässä.
Digiraha ja perustulo on heidän pakkopaitansa sille kaaokselle, joka syntyy, kun keskiluokka tajuaa, että heidän elintasonsa ei tule koskaan palaamaan ennalleen. Se on työkalu, jolla siirtymä ”niukkuuden aikaan” yritetään hallita ilman verisiä vallankumouksia.
Petri Rautio 20.4.2026