Byroslavia ja kobra-efekti

Suomen julkinen sektori taitaa olla väkimäärään nähden suurin koko maailmassa, eli palttiarallaa 700.000 ihmistä nostaa palkkansa suoraan muilta varastetuista rahoista. Tämä voitaisiin nähdä ongelmana, mutta onko se sitä kuitenkaan? Jos palvelut pelaisivat ja homma toimisi, suurikin määrä työntekijöitä valtion ja kuntien riveissä ei olisi ongelma vaan se mahdollistaisi tehokkaan tavan hoitaa useita eri asioita ilman kilpailua nostamassa hintoja. Ongelma ei ole se määrä, vaan se mitä niissä valtion hommissa tehdään. Asetelma on siis tekevä porras vs. byrokraatit asettelu, missä byrokraatit vievät leijonanosan rahasta tekemättä juurikaan mitään hyödyllistä, siinä kun tekevässä portaassa väkeä laitetaan kilometritehtaalle.

Osin, ei kokonaan, asiaa voidaan nimittää kobra-efektiksi. Termi on peräisin brittien Intian siirtomaa-ajoista, missä Delhissä nähtiin ongelmaksi käärmeiden suuri määrä ja niiden aiheuttamat ongelmat. Suuressa viisaudessaan britit keksivät maksaa palkkiota jokaisesta kuolleena heille tuodusta kobrasta. Loistava idea, ongelma ratkeaa kuin itsestään kun kansa valjastetaan talkoisiin, eikös? Muuten juu, kansa vaan oli vieläkin viksumpaa ja ongelman ratkaisemisen sijaan jengi keksi alkaa kasvattamaan kobria ja sitten kiikutti niitä tarhassa kasvatettuja käärmeitä byrokraateille maksua vastaan.noh, juoni paljastui ja maksu lopetettiin, jolloin käärmeiden kasvattajat laittoivat lapun luukulle… ja päästivät kobrat vapaaksi kun niistä ei saanut enää maksua. Ei mennyt ihan kuin piti?

Samalla tavalla on koetettu päästä toisaalla mm. rotista eroon ja hännästä maksettiin palkkio, kun ei haluttu läjäpäin kuolleita rottia hävitettäväksi. Noh, rottaa ei tarvitse tappaa hännän saamiseksi ja eikun kasvattamaan lisää rahaa! Kun palkkio yhdistetään väärään asiaan, saadaan varsin usein aivan eri tulos kuin mitä halutaan. Aivan samalla logiikalla toimii nykyään esimerkiksi lääketiede, eli parannettu potilas on menetetty asiakas. Lastensuojelu saa rahaa jokaista sijoitettua lasta kohden, jonka seurauksena lapsia otetaan huostaan entistä enemmän. Esimerkkejä on pilvin pimein ja lopputulos on yleensä sama – ongelma ei katoa, mutta kulut nousevat jatkuvasti.

Kun byrokraatit saavat palkan käsittelemällä papereita, keksitään uusia lippulappuja täytettäväksi. Aina voidaan keksiä uusi asia kytättäväksi ja sitä varten on tietenkin luotava uusi virka ja mahdollisesti kokonainen uusi pulju hoitamaan asiaa. Ja kun sille serkkupojalle pitäisi vielä keksiä kesäduuni, keksitään vielä joku uusi täysin turhanpäiväinen paikka siihenkin vaivaan. Kun samaa toistetaan vuosikymmenten ajan, saadaankin valtavasti paisunut byrokraattikoneisto, joka valvoo toinen toistaan tekemättä yhtään mitään, mistä olisi apua kenellekään muulle kuin byrokraateille itselleen.

Oli se sitten koulu, sairaala tai melkein mikä tahansa laitos, paperitöiden määrä lisääntyy jatkuvasti samalla kun se itse olennainen jää vähemmälle huomiolle. Kun tämä yhdistetään väärästä asiasta palkitsemiseen, saadaan aikaiseksi Suomen kaltainen byroslavia, missä roskan keräämiseen tienposkesta tarvitaan tusina korttia, lupaa ja kurssia että niin saa tehdä. Tämä on se itse ongelma, ei se valtava määrä ihmisiä julkisella puolella töissä.

Jos esimerkiksi lääkäri saisi palkkansa sen mukaan kuinka monta potilasta hän parantaa, sen sijaan että montako lääkettä ja koetta hän määrää, mitäpä lottoat kuinka paljon kansanterveys kohentuisi? Jos kobra-efektin alkuperämaassa palkkio oltaisiin maksettu yhteisölle sen mukaan kuinka paljon he kykenevät vähentämään myrkytysuhrien määrää, meillä ei olisi tätä hassua termiä kuvaamaan idioottimaisia palkkiokäytäntöjä… ja olisihan siinä sivussa useampikin ihmishenki säästynyt. Byrokraateille se yksilö ei kuitenkaan ole arvokas ihmiselämä, vaan numero paperilla.

Mitä enemmän numeroita, sitä enemmän tarvitaan niitä byrokraatteja niitä pyörittelemään. Sillä ei ole niinkään merkitystä onko niitä yksilöitä ylipäänsä paljon vaan onko se sama yksilö monen byrokraatin paperissa numerona. Kaikesta pitää olla merkintä jossain ja se on tallennettava tulevia sukupolvia varten, koska kukapa ei nyt esimerkiksi haluaisi tietää mitä jollain kansalaisopiston kurssilla vuonna miekka ja kilpi ollaan opetettu juuri tiettyyn kellonaikaan?

Jos joku nyt ihmettelee miksi ihmeessä poliitikot eivät sitten asialle mitään tee, niin missäs kuvittelet niiden puolueiden jäsenten serkunisäntuttavankalakaverit olevan duunissa? Joka ikisessä toimistossa istuu tyytyväisenä joku järjestelmään uskova, jonka duunin säilyvyys perustuu vain ja ainoastaan siihen, että joku ylemmällä portaalla on keksinyt uuden asian kytättäväksi ja pidettäväksi ylhäällä. Toki lähitulevaisuudessa lähes kaikki tämmöiset duunit voidaan korvata tekoälyllä ja ”digiloikalla”, mikä saattaa siirtää osan niistä toimistotöistä tien päälle – eivät ne kompostit itse itseään tarkasta, jonkun ne on mentävä katsomaan!

Yksityisellä puolella ongelma ei ole ihan niin suuri, koska monessa paikassa ei ole varaa palkata armeijaa paperinpyörittelijöitä. Turhia lippulappuja kyllä täytellään ja ne tallennetaan, lisäten jälleen tekevän portaan turhaa työtä että joku pikkuherra voi ne syöttää exceliin ja laskea kuinka paljon väkeä voidaan vähentää menettämättä tuottavuutta. Boonukset maksetaan sitten johtajille ja lopuksi ihmetellään miksi kannattava bisnes meni reisille. Toki laadunvalvontaan saatetaan tarvita tarkkailua ja erilaisten protokollien noudattamista, mikä lisää turhalta tuntuvaa paperityötä, mutta jatkuva kaiken mahdollisen kyyläys aniharvoin tuo haluttua lopputulosta. Miksi? Koska usein se palkkio maksetaan väärästä asiasta ja/tai väärille tahoille.

En tosin pidättele hengitystäni että asiaan olisi tulossa muutosta. Kun päästään kunnolla digidigiin, tietokoneet hoitavat suuren osan kyttäyksestä, tilastoinnista ja sitä kautta saadaan entistä tehokkaampia keinoja palkita vääristä asioista. Kun jokaisen kansalainen joka ikinen napsahdus tallennetaan ja analysoidaan, päästään lähemmäksi teknokraattien unelmayhteiskuntaa jossa ihmiset ovat välttämätön paha – onneksi helposti korvattavissa toisella standardikoulutetulla rattaalla koneistoon. Koko sirkus kaatuisi tottelemattomuudella, kuten on tiedetty vuosisatojen ajan, mutta kun auktoriteetti käskee niin suomalainen ei kysy miksi hypätään vaan kuinka korkealle.

Jukka Ojala

Kirjoitus julkaistu alunperin blogissa Hajatuskuplia. Jukka Ojalan Blogit Hajatuskuplia ja Funtsittavaa