Vielä kymmenen vuotta sitten sosiaalinen luottoluokitus kuulosti länsimaissa tieteiselokuvan konseptilta – järjestelmältä, jossa valtio pisteyttää kansalaisia ja päättää heidän oikeuksistaan käytöksen perusteella. Nyt siitä on tullut todellisuutta yhdessä maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista, ja hiljalleen sen perusperiaatteet ovat alkaneet valua länsimaisiin yhteiskuntiin.
Kiinan virallinen sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä toimii kahdella tasolla: valtiollisena pisteytysjärjestelmänä ja yksityisten teknologiayhtiöiden ylläpitäminä “luottoprofiileina”. Käytännössä malli yhdistää taloudellista dataa, käyttäytymistä, ostohistoriaa, liikkumistietoja, somekäyttäytymistä ja sosiaalisia suhteita ja pisteyttää kansalaisen “luotettavuuden” sen perusteella.
Pisteet voivat vaikuttaa lähes kaikkeen: lainoihin, matkustamiseen, koulutukseen, työpaikkoihin ja jopa siihen, kuka pääsee treffeille.
Lännessä ei puhuta “sosiaalisesta pisteytyksestä”, mutta järjestelmän ainekset ovat jo olemassa:
Pankkien riskiluokitukset perustuvat yhä enemmän asiakkaan digitaaliseen käyttäytymiseen.
Algoritmin ohjaama alustatalous rankaisee käyttäjiä, jotka rikkovat sääntöjä — usein ilman ihmisen tekemää arviointia.
Verkkokäyttäytymisen seuranta ja profiilien rakentaminen on arkipäivää.
“Luotettavat käyttäjät” -merkinnät leviävät palvelusta toiseen, luoden uusia portinvartijoita digitaalisen identiteetin ympärille.
Kun elämä siirtyy kokonaan verkkoon, siitä tulee mitattavaa. Ja kun siitä tulee mitattavaa, siitä tulee pisteytettävää.
Sosiaalinen kontrolli ei enää tarvitse poliisia tai valvontakameroita kadunkulmaan — riittää, että algoritmi tietää, miten käyttäydyt. Sanktio ei tule kirjeenä, vaan näkymättömänä ovena, joka ei enää avaudu – hylätty maksukortti, poistettu sisältö, kielletty palvelu, estetty matkustus, suljettu tili.
Kiinan mallia ei olla kopioimassa yksi yhteen, mutta sen logiikka “hyväksyttävä käytös palkitaan, poikkeava käytös rangaistaan” on alkanut rakentua pala palalta myös lännessä. Se ei synny yhdellä lailla, vaan tuhansilla pienillä päätöksillä, joiden jokainen voidaan perustella “turvallisuudella”, “luotettavuudella” tai “vastuullisuudella”. Mutta jälleen kerran kysymys on sama. Kuka määrittelee, mikä käytös on luotettavaa?
Mitä sinä ajattelet – Kun digitaaliset järjestelmät päättävät, kuka olet ja mihin sinulla on oikeus, onko kyse luottamuksesta — vai tottelevaisuuden mittaamisesta? – Kommentoi alle!
Tämä sama sosialinen luokitus on käytössä koululaitoksessammekin. Se miten hyvin omaksut väärät idelogiat ja värennetyn historian, sen mukaan sinä saat numerot ja joko pääset jatko-opiskelemaan lisää väärennettyä ideologiaa. Tai putoat heikompiosaisten sekaan.
Tästäkin kapinoin jo omana aikanani koulussa. Väittelin opettajia vastaan ja lensin sen kymmenet kerrat luokista ulos. Ja kas kummaa… Nyt voin todeta että olimpa oikeassa. Ja opettajat väärässä. Opetushallitukselta kun tuli kuulemma joka vuosi -78 jälkeen kirje missä kerrottiin mistä asisoista sai kerota, miten tuli kertoa ja mistä ei saanut kertoa. Tämä oli globalistien kokeellista Suomea jo silloin. Siihen kuuluivat myös Pirkkalan-paperit, jotka silloin tiukasti kiellettiin. No, nyt tiedämme muuta.
ensinnä. Ennen ala- ja yläasteella oli käytös numero. Kympin sai, jos teki läksyt, ei häiriköinyt tunnilla tai tapellut välitunneilla. Lähes kaikilla oli ysi tai kymppi, vain lumipallonheittelijöillä ikkunaan tai tarkkisluokkalaisilla oli seiska tai kasi. Joskus 2010-luvun tienoilla poliittiset päättäjät määräsivät uudet säännöt. Säännöissä edellinen kymppi tiputettiin kasiksi. Jos halusi kympin, piti liittyä, jo ala-astella, oppilaskuntaan, toimia koulussa tai koulun ulkopuolella vapaa ehtoistyössä ja kympin saamiseen vaadittiin vanhemman poliittinien aktiivisuus tai täytyi olla opettajan lapsi.
Siis 7-12-vuotiaita lapsia alettiin rankaisemaan olemalla oma itsensä, kiltti ja muita huomioon-ottava, sillä ansaitsee käytösnumeron 8. Sinun pitää olla poliittinen jo 7-vuotiaana jos haluat 9. Sinulla pitää olla rikas tai vaikutusvaltainen vanhempi, jos haluat 10. Surullinen totuus.
Muistaako joku kuka ministeri ja ketkä virkamiehet tuomitsivat 2000-luvun kiltit lapset kasin lapsiksi, koska syntyivät väärään perheeseen tai eivät päässeet oppilaskuntaan vaikka olisivat halunneet tai olivat ujoja.
Tämä kympistä kasiin pudotus on lapsenoikeuksien rikkomista ja syylliset on saatava jalkapuihin tai ainakin nimet julkisuuteen.
Toiseksi. Yle tai herrojen omistavat mielipidekyselyt ovat kertoneet Suomemme aivopestylle kansalle, että seuraavan hallituksen pääministeri tulee SDP:stä, noin 25% kannatuksella.
Kuka on se henkilö, joka osaa kertoa parhaat emävalheet, ketä on uusi SDP:n puheenjohtaja tai jopa kakkoshenkilö?
Seuratkaa uutisia. Kyllä se päävalehtelija alkaa jo vähitellen tulla esiin. Niinhän kaikista ennalta sovituista pääministeripuolueista tulee yleensä uusi yllättävä wef-nuori viime hetkillä ohi.
Ihan kuin pressan vaaleissa. Joku idari johti alussa kyselyitä, mutta lopulta vanha luotettava wef-nuori tuli ja pyyhki muilla pöydän, vasta viikkoja ennen vaaleja. Voitti jopa miehen, jolla oli kokemusta saada kakkospaikka monesti tiukoissa paikoissa ja vaaleissa.
Lisäksi virkamiestaso ja poliitikot eivät edes ota kantaa vaalien ääntenlaskuissa oleviin epämääräisyyksiin. Esim. on laissa säädetty, koska ennakkoäänet saa avata. Kun lakia rikottiin, totesivat päättäjät, ettei se haittaa. Vaalilakia on rikottu kaikissa 2000-luvun vaaleissa, mutta lähes aina se ei ole haitannut. Ilmeisesti jokainen ääni ei ole tärkeä.
Sähköisenäänestyksen vaalirikkomusten takia kunnallisvaalit uusittiin muistaakseni Karjaalla, Karkkilassa ja Vihdissä. Sielläkin kokoomuspoliitikot yrittivät inttää ettei tarvitse, kun ei muutaman sadan äänestäjän äänellä ole väliä.