Plandemiavuodet merkitsivät historiallista käännekohtaa. Ensimmäistä kertaa modernissa länsimaissa kokonaisia yhteiskuntia suljettiin, liikkumista rajoitettiin, elinkeinoja jäädytettiin ja perusoikeuksia asetettiin ehdollisiksi — globaalisti ja samanaikaisesti.
Kriisi esitettiin poikkeuksellisena, mutta ratkaisut olivat ennennäkemättömiä. Hätätilasta tuli normi, ja väliaikaisista toimista tuli ennakkotapauksia. Kun pelko oli suurimmillaan, päätöksiä tehtiin nopeasti, usein ilman normaalia demokraattista käsittelyä tai laajaa julkista keskustelua.
Plandemiavuodet toivat mukanaan uuden hallintamallin: päätösvalta siirtyi vaaleilla valituilta elimiltä asiantuntijaryhmille, viranomaisille ja kansainvälisille instituutioille. Poliittinen vastuu hajosi, mutta valta keskitettiin. Kun päätöksiä kritisoitiin, vastauksena oli usein: “tiede sanoo näin”.
Samaan aikaan syntyi ennennäkemätön kontrollien ketju. Liikkuminen, kokoontuminen, työnteko ja jopa perheiden tapaaminen asetettiin ehtojen varaan. Oikeudet eivät enää olleet pysyviä, vaan tilapäisesti myönnettyjä. Ajatus siitä, että perusoikeudet voidaan keskeyttää kriisin perusteella, normalisoitui.
Plandemia toimi myös kiihdyttimenä teknologisille ratkaisuille. Digitaaliset todistukset, etävalvonta, terveystiedon keskittäminen ja automaattinen päätöksenteko etenivät vuosia etuajassa. Se, mikä aiemmin olisi herättänyt laajaa vastustusta, hyväksyttiin nyt turvallisuuden nimissä.
Yhteiskunta myös jaettiin. Rokotusstatuksesta, mielipiteistä ja kysymyksenasettelusta tuli sosiaalisen hyväksynnän mittareita. Kriittinen keskustelu leimattiin vastuuttomaksi, ja epäilijöistä tehtiin uhkakuvia.
Pelko ei kohdistunut enää vain virukseen — vaan toisiin ihmisiin.
Oleellista ei ole se, miten pandemia alkoi tai miten se hoidettiin. Oleellista on mitä se opetti vallankäytöstä. Se osoitti, kuinka nopeasti: Demokratia voidaan ohittaa hätätilaan vedoten, oikeudet voidaan muuttaa ehdollisiksi, kontrollijärjestelmät voidaan ottaa käyttöön ilman pysyvää vastarintaa
Plandemiavuodet olivat harjoitus: testi siitä, kuinka pitkälle yhteiskunnat voidaan viedä, jos pelko on riittävän suuri ja narratiivi yhtenäinen.
Ja mikä tärkeintä — mikään koettu ei ole kadonnut. Järjestelmät on rakennettu, toimintamallit testattu ja rajat siirretty. Se, mikä oli kerran mahdollista, on mahdollista uudelleen ja myös todennäköistä.
Mitä sinä ajattelet – Kun kriisi oikeuttaa kaiken – kuka päättää, milloin kriisi alkaa ja milloin se todella päättyy? – Kommentoi alle!
Tuo oli ihan vain testi, mihin hallittavissa eri ihmiset ovat… mutta todella sairasta!
Tuo Lasse on ollut paljon otsikoissa viimepäivinä.. liekö ottanut yhden liikaa ja karma puraisi takaisin takapuoleen. Epäilen verisuonitukosta, mikä on kovin yleinen näillä geeniterapiaa saaneilla.
Liverpoolin yliopiston proffa Dr Sir Douglas Kell on paras asiantuntija planeetallamme tässä asiassa.. hän on tutkinut näiden tukosten muodostumista ja todennut elimistön jatkavan piikkiproteiinien tuotantoa pitkään geenipiikin ottamisen jälkeen. Näitä ennennäkemättömiä matomaisia tukoksia on hautausurakoitsijat kaivelleet ruumiiden verisuonista niitä balsamoidessaan. Moni luuli sen olevan urbaania legendaa.. ja olivat myös tässä asiassa väärässä. Onneksi me kriittisesti ajatelleet yhteiskunnan hylkiöt säästyimme tältäkin pahalta..