Suomi ei ajautunut nykyiseen asemaansa vahingossa. Se valitsi sen. Kolmessa vuodessa katkaistiin suhteet Venäjään, sidottiin turvallisuus Yhdysvaltoihin ja jäätiin roikkumaan EU:hun, vaikka yhä useampi näkee unionin valtavat rakenteelliset ongelmat. Julkisuudessa tätä kaikkea on selitetty pakolla ja välttämättömyydellä. Todellisuudessa kyse oli valinnoista – ja niiden seurauksista.
Tässä pääkirjoituksessa kysyn: Miksi näin tehtiin, oliko vaihtoehtoja ja kuka lopulta hyötyy? Ja vastaan niihin ilman kaunistelua.
Katkaisiko Venäjä suhteet Suomeen – vai Suomi Venäjään?
Virallinen kertomus sanoo, että Venäjä pakotti Suomen nurkkaan. Kun katsoo tekoja, kuva on toinen. Suomen johto kovensi retoriikkaansa nopeasti, asetti maan tietoisesti etulinjan asemaan ja käytti moraalista julistusta diplomatian korvikkeena. Diplomaattiset kanavat eivät vain kuivuneet, ne suljettiin.
Pienen valtion turvallisuus ei perustu uhitteluun vaan ennustettavuuteen. Hiljaiseen realismiin, jossa puhutaan vähemmän ja valmistaudutaan enemmän. Tämä pitkä perinne hylättiin. Suhteet Venäjään eivät katkenneet itsestään – ne katkaistiin tietoisesti.
Oliko NATO todella ainoa mahdollinen tie?
Julkisessa keskustelussa NATO esitettiin ainoana rationaalisena vaihtoehtona. Se ei pitänyt paikkaansa. Suomi olisi voinut jatkaa aseellisesti liittoutumattomana vahvalla omalla puolustuksella. Se olisi voinut ylläpitää pragmaattista, hiljaista turvallisuuslinjaa. Se olisi voinut pyrkiä eurooppalaisen puolustuksen vahvistajaksi.
Mikään näistä ei kelvannut, koska ne olisivat vaatineet poliittista selkärankaa ja kykyä kestää ulkopuolista painetta.
NATO-jäsenyyskin olisi ollut mahdollista toteuttaa maltillisesti. Sen sijaan se vietiin läpi kiireellä, tunnekuohussa ja ilman rehellistä keskustelua seurauksista.
Liittolainen vai etuvartio – mikä Suomi on Yhdysvalloille?
Yhdysvallat ei rakenna ulkopolitiikkaansa ystävyyssuhteiden varaan, vaan etujen. Kun etu muuttuu, myös sitoumus muuttuu. Suomi sitoi puolustuksensa Yhdysvaltoihin DCA-sopimuksella ja laajalla sotilaallisella yhteistyöllä ilman kansanäänestystä ja ilman takeita siitä, että tuki kestää poliittisten muutosten yli.
DCA-sopimus oli poliittinen katastrofi. Sopimus siirtää päätösvaltaa tavalla, jota voidaan perustellusti pitää perustuslain hengen vastaisena – ja äärimmäisessä tulkinnassa jopa maanpetoksen tunnusmerkistön täyttävänä.
Tuliko Suomesta siis tasavertainen liittolainen vai strateginen etuvartio? Hyöty USA:lle on selvä. Suomelle riski on pysyvä, jos ja kun suunta Washingtonissa vaihtuu.
Miksi EU tuntui ainoalta ankkurilta?
EU:sta muodostettiin mielikuvissa Suomelle turvasatama, vaikka yhä useampi näkee unionin rakenteiden rakoilevan. Päätöksenteko on etääntynyt kansalaisista sietämättömän kauas, talous yskii ja sisäinen yhtenäisyys horjuu ennennäkemättömällä tavalla. Silti irtautuminen – tai edes kriittinen uudelleenarviointi – koetaan yhä mahdottomaksi.
Syynä ei ole niinkään EU:n vahvuus, kuin oman vision puute. EU tarjoaa valmiit rakenteet ja virat, mutta ei kansallista johtajuutta. Sinne jäätiin – uppoavaan laivaan, koska itsenäinen linja olisi vaatinut rohkeutta.
Kuka hyötyy – ja kuka maksaa?
Hyötyjiä löytyy. Yhdysvaltojen sotateollinen kompleksi sai uusia markkinoita ja strategista syvyyttä. EU:n keskusjohto sai kriisin varjolla lisää valtaa. Suomen poliittinen eliitti sai näennäisen moraalisen selkänojan ja lyhyellä tähtäimellä kansainvälisiä ovia auki.
Hinnan maksaa suomalainen arjessaan. Energian hinta, heikentynyt ostovoima ja lisääntynyt epävarmuus ovat konkreettisia seurauksia. Itä-Suomi maksaa kovimman taloudellisen hinnan, ja strateginen itsenäisyys kapenee jatkuvasti koko maassa.
Suomi teki saman virheen kuin moni yksilö korona-aikana: se ulkoisti oman ajattelunsa.
Suurin ongelma ei ole Venäjä, Yhdysvallat tai EU. Suurin ongelma on se, että Suomi lakkasi ajattelemasta itse. Pelko syrjäytti analyysin, ideologia realismin ja kiire demokratian.
Vielä ei ole myöhäistä, mutta paluu vaatii sata prosenttista rehellisyyttä. Virheiden tunnustamista ja rohkeutta asettaa Suomen etu leirien edelle.
Kenen puolella Suomi on? – Ei ainakaan enää omalla puolellaan.
Päätoimittaja Samuel Gryning 17.12.2025
Demokratian kannalta nykyinen presidentti systeemi on mätä.
Suomen presidentin valtaoikeuksia on kritisoitu niiden keskittymisestä erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ilman parlamentaarista vastuuta eduskunnalle, toisin kuin hallituksella. [1][2] Tämä herättää huolta siitä, että presidentti voi toimia ilman jatkuvaa poliittista valvontaa, vaikka hänen päätöksensä vaikuttavat merkittävästi maan suuntaan. [3][4]
## Parlamentaarisen vastuun puute
Presidentillä ei ole epäluottamuslauseen uhkaa eduskunnalta, mikä eroaa hallituksen asemasta ja tekee vallankäytöstä vähemmän demokraattisesti valvottua. [2][1] Pidempi toimikausi ja mahdollinen toinen kausi vahvistavat tätä vastuuttomuutta, sillä poliittinen arviointi tapahtuu harvemmin. [2] Kriisiaikoina valta voi kasautua presidentille ilman riittävää tasapainoa. [5]
Tärkein kirjoitus koskaan! Kiitos!
Erinomainen kirjoitus. Moni Suomessa ja EUssa kuvittelee että sota Venäjää vastaan on pieni päiväkävely puistossa.. mutta tulevat pettymään kun USA vetääkin näiltä kuvitelmilta maton alta. EUn sotakiimalle on vain taloudelliset perusteet ja estää tulevalla sodalla koko konkurssipesää kaatumasta. Tässä Trumpin neuvonantaja kertoo tulevasta sodasta alkuvuonna 26 ja USAn aikeista vetäytyä Natosta kun sillä on intressit muualla.. esim Venezuelassa ja Iranissa joiden öljyn ryöstö on hieman helpompaa kuin Venäjältä
https://youtu.be/_x5nSBgnmV4?si=2KMW50RhcpjU-oj3
Mannerheimin 14.3.1940 päiväkäskyä mukaillen… olemme taas niin vitun yksin..
Suomen kansa ei valinnut mitään.
Kavereiden kesken Sale ja bile-Sanna sekä noin 190 kansanedustajaa valitsi oman tiensä.
Varmasti on muutama tuhat heidän tiensä kannattajaa, jossain kyselyssä, mitä ei kai mainostettu ylellä kansalle, että nyt on nato kysely käynnissä ja voit voittaa ämpärin ja kahvipaketin tms.
Luvattiin muuten eu äänestyksessä halpaa viinaa sekä taloudellista vakautta sekä töitä ja nato äänestyksessä vakautta ja turvallisuutta sekä ikuista rauhaa. Muumien tavoin: Kuinkas sitten kävikään?
Emä valheita heittelevät ja miljonäärejä ovat, eivät kuole sodassa he, eivätkä heidän lähisukulaiset.
Sielunvihollisen asialla ovat ja isonrahan ja lääketehtaiden. Häpeisivät valehtelevat pahan palvojat, ovat moraaliltaan hyttystä mitättömämpiä (natsi-Japanilainen sanonta 1900-luvun alussa kiinalaisista ja koiraakin kurjempia, joka on sanonta samalta suunnalta mutta sopii myös maanpettureihin ja sotaan yllyttäjiin: ”joka pyrkii Suomesta antamaan maata vieraalle vallalle… jne.” Ei vanhene tuo rikos.
USA:sta:
Suomalaiset halusivat amerikkalaisen unelman, he saivat sen. Kokoomuksen kolmekymmentävuotinen voittokulku näyttää tuottavan tulosta muutenkin kuin kvartaaleissa mitattuna. Ensin meni itsenäisyys EU:lle, koska eurooppalaisen amerikan pitää tietenkin olla liittovaltio. Tähän päälle Suomi päätti jättää puolueettomuuslinjansa naapurissa asuvan suurvallan suhteen, vaikka se suhde näytti toimivan noin 80 vuotta, josta palkintona muunmuassa Suomen suurin kauppakumppanuus. Eikä Suomi ainoastaan jättänyt puolueetonta linjaansa, vaan teki naapuristaan arkkivihollisensa ja liittyi valtameren takana asuvan demokratian levittäjän joukkoihin, joka muuten sattuu silloin tällöin demokraattisilla retkillään löytämään öljyä tai kultaa tai muita matkamuistoja.
EU:sta:
Propaganda on voimakas väline ja sitä käytetään surutta ohjatessa kansan mielipiteitä. EU on rahoittanut Ukrainan sotaa miljardeilla, eli on vastuussa satojentuhansien ihmisten kuolemista ja maan tuhoutumisesta, koska ilman EU:n rahoitusta olisi sota loppunut jo aikoja sitten.
Huomattavasti vahvempi eli Venäjä olisi voittanut.
Itä-ukrainan venäjänkieliset alueet olisi luovutettu Venäjälle tai saaneet itsenäisyyden, tai, mitä ikinä he olisivatkaan sopineet alueille tehtävän, olisi sadattuhannet ihmiset säästäneet henkensä. Kun ihmiset alkavat ymmärtää mikä seuraus EU:n Ukrainan ”tukemisella” on, voi EU alkaa näyttäytyä eurooppalaisille hieman eri valossa.