Mikä saa meidät leimaamaan toisiamme – Putinistit ja Globalistien lampaat

“Kun sanot että Putin on pahis, sinut leimataan globalistien lampaaksi ja kun sanot perään, että lännen päättäjät ovat kansaa vastaan, niin olet putinisti ryssä.” Tämä kiteyttää jotakin olennaista nykyisestä keskusteluilmapiiristä. Keskustelu on muuttunut niin mustavalkoiseksi, ettei väliin jää enää sijaa pohdinnalle tai epävarmuudelle. Ihmiset lokeroivat toisiaan sen mukaan, mihin “leiriin” heidät voidaan sijoittaa, eikä huomio enää kiinnity itse asiaan vaan oletettuun ryhmäidentiteettiin.

Psykologian näkökulmasta ilmiö ei ole uusi. Henri Tajfelin ja John Turnerin kehittämä Social Identity Theory selittää, että ihmiset jäsentävät itsensä ja toiset ryhmien kautta. Me määrittelemme, kuka kuuluu “meihin” ja kuka “muihin”. Kun samastumme omaan ryhmäämme, alamme myös arvottaa sitä paremmaksi kuin toiset, mikä tekee vastakkainasettelusta entistä voimakkaampaa. Leimaaminen – kuten “globalistien lammas” tai “Putinista ryssä” – on yksi keino piirtää rajat näkyviksi. Nämä leimat ovat voimakkaita ja peittävät alleen yksilöllisen ajattelun Wikipedia – Labels of Primary Potency, Simply Psychology – Social Identity Theory

Kun keskustelu polarisoituu, seurauksena on usein niin sanottu affective polarization, tunneperäinen ero “meidän” ja “muiden” välillä. Tällöin ei enää arvioida väitteitä niiden sisällön vaan puhujan oletetun leirin perusteella. Tämä ilmiö on yleistynyt länsimaisissa demokratioissa ja heikentänyt luottamusta niin instituutioihin kuin kanssaihmisiin. Psykologisesti kyse on usein myös kognitiivisista vääristymistä: taipumuksesta nähdä maailma ääripäissä, yksinkertaistaa monimutkaisia asioita ja hakea vahvistusta omille uskomuksille Nature, International Review of Social Psychology

Tutkijat ovat lisäksi havainneet, että ihmisillä on voimakas tarve oikeuttaa oma ryhmänsä ja sen narratiivi. Tätä kutsutaan system justification -mekanismiksi: ihminen puolustaa omia näkemyksiään ja ryhmäänsä, vaikka se vaatisi tosiasioiden venyttämistä tai toisen osapuolen mustamaalaamista. Näin syntyy tilanne, jossa keskustelusta katoavat sävyt ja jokainen lausunto tulkitaan merkkinä siitä, “kummalla puolella” puhuja on. PMC

Seuraukset näkyvät arjessa. Dialogi muuttuu helposti hyökkääväksi ja luottamus toisiin vähenee. Politiikan, kansainvälisten suhteiden tai vaikkapa pandemioiden kaltaiset monimutkaiset ilmiöt litistetään mustavalkoisiksi kokonaisuuksiksi. Ne, jotka eivät sovi kumpaankaan lokeroon, saatetaan syrjäyttää, mikä johtaa siihen, että keskustelussa kuuluvat vain jyrkimmät ja äänekkäimmät äänet.

Psykologisen manipuloinnin ansa

Kuviossa, jossa kriitikko leimataan automaattisesti globalistiksi tai putinistiksi, näkyy psykologisen manipuloinnin ansa. Se on rakennettu niin, että ihminen ajetaan nurkkaan. Jos et ole täysin yhtä mieltä, olet vihollisen puolella. Tämä asetelma tekee keskustelusta nollasummapelin, jossa on vain voittajia ja häviäjiä, “me” ja “he”.

Ansan nerokkuus on siinä, että se vetoaa suoraan identiteettiin ja sosiaaliseen hyväksyntään. Sosiaalipsykologit ovat osoittaneet, että ihmisillä on syvä tarve kuulua ryhmiin ja tulla hyväksytyksi niiden sisällä. Kun ryhmä määrittää rajansa leimoilla, yksilön on vaikea vastustaa, koska leimautuminen merkitsee sosiaalista hylkäystä. Simply Psychology – Social Identity Theory

Leimat eivät ole sattumanvaraisia vaan ne ovat ladattuja moraalisilla merkityksillä. Kun joku nimetään “Globalisti lampaaksi” tai “Putinisti ryssäksi”, siihen sisältyy paitsi poliittinen kanta, myös vihjaus henkilön järjettömyydestä, moraalisesta kelvottomuudesta tai jopa epäisänmaallisuudesta. Sosiologian tutkimus on pitkään osoittanut, että tällaiset “stigmatisoivat leimat” voivat peittää alleen kaiken muun identiteetin ja pakottaa yksilön joko puolustautumaan tai vetäytymään. Wikipedia – Labels of Primary Potency

Tämä leimakuvio on erityisen tehokas siksi, että se aktivoi voimakkaita tunnereaktioita. Kun yksilö kokee uhkaa maineelleen tai ryhmäidentiteetilleen, hän reagoi helposti puolustautumalla, hyökkäämällä takaisin tai mukautumalla ryhmän odotuksiin. Tunteisiin perustuva polarisaatio onkin monissa tutkimuksissa havaittu keskeiseksi ongelmaksi demokratioissa. Ihmiset eivät enää arvioi väitteitä niiden sisällön vaan puhujan oletetun leirin perusteella. International Review of Social Psychology

Kognitiiviset vääristymät tekevät ansasta vielä tiukemman. Mustavalkoinen ajattelu, vahvistusharha ja yleistämisen tarve johtavat siihen, että monimutkaiset kysymykset litistyvät yksinkertaisiksi ääripäiksi. Näin keskustelusta katoaa epävarmuuden ja nyanssien tila, vaikka juuri niissä piilee todellinen ymmärrys monimutkaisista ilmiöistä. Nature

Lisäksi toimii niin sanottu system justification -mekanismi, eli ihmiset pyrkivät oikeuttamaan sen narratiivin, jonka sisällä he elävät. Tämä voi johtaa siihen, että he puolustavat omaa ryhmäänsä myös silloin, kun tosiasiat horjuttavat sen kertomusta. Tällöin vastapuolen kritiikki torjutaan automaattisesti leimaamalla se vihollisen puheeksi. PMC

Näiden tekijöiden yhdistelmä tekee ansasta niin vahvan, että siihen lankeaa helposti myös ihminen, joka tietoisesti pyrkisi välttämään mustavalkoista ajattelua. Juuri tässä piilee ansan “nerokkuus” – se toimii automaattisesti ihmismielen sosiaalisten ja psykologisten mekanismien kautta. Leiman ei tarvitse edes olla totta — riittää, että se osuu identiteetin kipukohtaan.

Tulos on vaarallinen: keskustelu kaventuu, kriittiset äänet hiljenevät ja vain jyrkimmät tarinat jäävät eloon. Ansan ytimessä on juuri se, ettei keskustelijalle anneta mahdollisuutta jäädä väliin tai pohtia asiaa monipuolisesti. Joko olet “meidän puolella” tai “vihollisen asialla”. Ja jos yrität olla molempia kriittinen, saat molempien leimat yhtä aikaa.

Esimerkkitarina: keskustelu, joka paljastaa ansan

Kuvitellaan tavallinen somekeskustelu ajankohtaisesta uutisesta.

Ensimmäinen kirjoittaja toteaa:

“Putin teki virheen hyökkäämällä Ukrainaan. Tämä oli katastrofaalinen päätös.”

Heti kommenttikenttään ilmestyy vastaus:

“Taas yksi sekopää idiootti levittämässä globalistien propagandaa. Etkö näe, että tämä on kaikki NATO:n syytä?”

Kirjoittaja yrittää puolustautua ja täsmentää kantaansa:

“Minusta sekä Putin että lännen päättäjät toimivat väärin. En luota kumpaankaan puoleen”

Tämäkään ei auta, vaan uusi kommentti iskee takaisin:

“Aha, eli olet Putinisti paska. Klassinen venäjämielinen valehtelija!”

Näin syntyy ansa: ensimmäisessä vaiheessa häntä leimataan globalistiksi, koska hän arvostelee Venäjää. Toisessa vaiheessa häntä leimataan Putinistiksi, koska hän arvostelee globalisteja. Riippumatta siitä, mitä hän sanoo, hänet voidaan lokeroida “väärään leiriin”.

Tämä kuvio toimii juuri niin kuin sosiaalipsykologia kuvaa. Leimat palvelevat ryhmien välistä vastakkainasettelua ja tunneperäinen polarisaatio saa ihmiset kuulemaan vain sen, mitä vastustajasta voi käyttää aseena. Samalla yksilön identiteetti typistyy yhdeksi moraalisesti latautuneeksi leimaksi Wikipedia – Labels of Primary Potency, Simply Psychology – Social Identity Theory, International Review of Social Psychology

Lopputulos on, että keskustelija ei voi enää osallistua tasapainoiseen dialogiin. Hän joutuu puolustautumaan, vaikka hänen alkuperäinen viestinsä ei ollut ääripää vaan pyrkimys monipuoliseen kritiikkiin. Tämän vuoksi ansa on niin tehokas: se ei anna sijaa epävarmuudelle, moniäänisyydelle tai rehelliselle pohdinnalle.

Leimaamisen ansa ei ole pelkkä keskustelukulttuurin ongelma. Se on psykologinen työkalu, joka toimii identiteetin, tunteiden ja ryhmädynamiikan kautta. Sen nerokkuus piilee siinä, että se sulkee ulos jokaisen, joka ei halua pelata mustavalkoista peliä. Tämä on vaarallista, koska avoin yhteiskunta ja todellinen demokratia tarvitsevat juuri niitä ihmisiä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa molempia puolia ja tuoda keskusteluun monimutkaisia näkökulmia.

Jos annamme ansan toimia, keskustelu kapenee, kriittiset äänet hiljenevät ja tilalle jää vain äärimmäisten ryhmien huuto. Siksi tämän psykologisen mekanismin tunnistaminen on tärkeää. Vasta kun näemme, miten meidät vedetään leimaamisen ansaan, voimme alkaa purkaa sen vaikutusta. Ja vasta silloin on mahdollista palauttaa keskusteluun tila, jossa ihmiset voivat ajatella vapaasti ilman, että heidät pakotetaan leiriin.

Samuel Gryning 15.9.2025