Viime vuosina kauppojen hyllyt ovat täyttyneet tuotteista, joiden pakkauksissa lukee suurilla kirjaimilla vegaaninen. Monelle ihmiselle sana toimii lähes automaattisena terveysmerkintänä. Kun tuote on kasvipohjainen, se koetaan helposti luonnolliseksi, kevyeksi ja jotenkin paremmaksi vaihtoehdoksi. Tämä ajatus tuntuu jo ihmisille itsestään selvältä, eikä sitä välttämättä kyseenalaisteta.

Ravitsemuksen näkökulmasta ”vegaaninen” – merkintä kertoo vain yhden asian: tuotteessa ei ole eläinperäisiä ainesosia. Se ei kerro mitään tuotteen ravintoarvosta, prosessointiasteesta, sokerimäärästä, rasvan laadusta tai lisäaineista. Vegaaninen tuote voi olla kokonainen kasvis, esimerkiksi papu, mutta se voi yhtä hyvin olla teollinen valmisruoka, makeinen tai pitkälle prosessoitu korvike. Sana vegaaninen on ihmisille ennen kaikkea eettinen määritelmä, ei ravitsemuksellinen. Ja näiden ero on hämärtynyt viime vuosien aikana ruokakeskustelussa.

Kasvipohjaisten tuotteiden valtava kasvu on tuonut markkinoille kokonaisen uuden tuoteryhmän: kasvipohjaiset korvikkeet. Niitä löytyy lähes kaikkeen, mitä ennen tehtiin eläinperäisistä raaka-aineista. On kasvipohjaisia burgereita, kasvimaitoja, vegaanisia valmisruokia, jälkiruokia ja erilaisia proteiinivalmisteita. Moni näistä tuotteista on kehitetty vastaamaan kuluttajien toiveeseen syödä kasvipohjaisemmin, mutta samalla niiden valmistustapa on pitkälle jalostettu ja teollinen.

Ravitsemustieteessä näitä tuotteita kutsutaan ultraprosessoiduiksi elintarvikkeiksi. Ne eivät ole enää yksittäisiä raaka-aineita, vaan koostuvat eristetyistä ainesosista, lisätyistä rasvoista, stabilointiaineista, emulgointiaineista, aromiaineista ja vitamiinilisistä. Tuotteen rakenne, maku ja ravintoarvo rakennetaan teollisessa prosessissa uudelleen. Kun eläinperäisiä raaka-aineita ei käytetä, valmistajan täytyy rakentaa tuotteen rakenne esimerkiksi kasviproteiinieristeiden, tärkkelyksen ja erilaisten teknologisten lisäaineiden avulla. Myös maku täytyy usein rakentaa lisäämällä suolaa, aromiaineita ja muita makua vahvistavia komponentteja. Ja koska monista näistä tuotteista puuttuu luonnostaan tiettyjä ravintoaineita, niihin lisätään jälkeenpäin esimerkiksi kalsiumia, B12-vitamiinia tai D-vitamiinia.

Ravitsemustutkimuksen näkökulmasta katsottuna runsas ultraprosessoitujen elintarvikkeiden käyttö näyttää olevan yhteydessä moniin kroonisiin sairauksiin. Useissa suurissa väestötutkimuksissa tällainen ruokavalio on yhdistetty esimerkiksi lihavuuteen, tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja jopa suurempaan kokonaiskuolleisuuteen. Tutkimus ei tietenkään tarkoita, että yksittäinen tuote aiheuttaisi sairauden. Kyse on pitkän aikavälin ruokavaliomallista, jossa merkittävä osa energiasta tulee pitkälle prosessoiduista tuotteista.

Keskustelu muuttuu helposti harhaanjohtavaksi

Kasvipohjainen ruokavalio voi olla terveellinen, jos se rakentuu pääosin kokonaisista kasveista: vihanneksista, palkokasveista, pähkinöistä, hedelmistä ja muista vähän prosessoiduista raaka-aineista. Mutta jos kasvipohjaisuus toteutuu pääasiassa teollisten korvikkeiden kautta, tilanne voi olla ravitsemuksellisesti aivan toinen. Tällöin ruokavalio ei perustu kasveihin sellaisina kuin ne luonnossa kasvavat, vaan teollisiin tuotteisiin, jotka on rakennettu kasvipohjaisista ainesosista. Silti monille ihmisille vegaaninen merkintä antaa edelleen vaikutelman terveellisyydestä.

Psykologit kutsuvat tätä ilmiötä sädekehävaikutukseksi. Kun tuotteessa on yksi positiiviseksi koettu ominaisuus, koko tuote alkaa tuntua terveelliseltä. Sama ilmiö näkyy monissa muissakin merkinnöissä. Gluteeniton tai sokeriton voivat luoda mielikuvan terveellisyydestä, vaikka tuote olisi terveydelle haitallinen. Vegaaninen merkintä ultraprosessoiduissa tuotteissa toimii usein samalla tavalla.

Myös markkinoinnilla on ollut tässä oma roolinsa. Kasvipohjaisia tuotteita on viime vuosina markkinoitu vahvasti sekä ilmasto- että terveysratkaisuna. Tämän seurauksena monet kuluttajat ovat alkaneet yhdistää kasvipohjaisuuden automaattisesti terveellisyyteen, vaikka ravitsemuksellisesti kyse on kahdesta eri asiasta.

Kasvipohjainen ei ole automaattisesti terveellistä, aivan kuten eläinperäinenkään ei ole automaattisesti epäterveellistä. Ideologinen leima ruoan päällä ei takaa terveyttä. Terveellisyys syntyy siitä, millaisista raaka-aineista ruoka koostuu, kuinka lähellä ruoka on alkuperäistä muotoaan ja kuinka tasapainoisen kokonaisuuden se muodostaa.

Jani Tuominen 8.3.2026

10 thoughts on “Vegaaninen ei ole terveysmerkintä”
  1. Vegaaninen merkintä pakkauksessa tarkoittaa ultraprosessoitua.
    Perunassa ei ole vegaaninen merkkiä, joskus siinä lukee luomu, mikä on kusetus, luomu perunat myrkytetään samalla perunaruttoa estävällä turhalla myrkyllä.
    Perunarutto ei välttämättä edes ole totta, se on teko syy Irlannissa tapahtuneeseen kansanmurhaan vuosisatoja sitten, jossa pula-aikana Englannin kuninkaan valloitusjoukot varastivat kaikki perunat irlantilaisilta ja historian kirjoihin vain kirjattiin myöhemmin perunatauti, peittely tarkoituksessa, koska kolmas-osa kansasta kuoli nälkään talvella.
    Joku ammattimainen perunanviljelijä tosin sanoi taudin olevan totta, mutta ei ole sitä koskaan nähnyt, koska on aina myrkyttänyt peltonsa.
    Joku kotitarve viljelijä, joka ei käyttänyt peltoonsa kuin paskaa ja järviruoko ym. kasvijätettä -ei siis teholannotteita- sanoi myös ettei ole 40-vuotisen perunan kotiviljelynaikana menettänyt satoa tai nähnyt ruttoa.
    Sen aiheuttaja bakteeri on kyllä löydetty, kun mätä peruna on kaivettu maasta. Tämän löydön ovat tehneet perunaruttomyrkykkyä valmistaneiden tehtaiden omistajien palkkaama tutkija. Mullasta siis voi löytää ihan kaikkia bakteereita, syy-yhteys on yhä epäselvä.

    1. Kyllä perunarutto on totta. Olen kotitarve viljelijä vuodesta 1991, kaukana isoista pelloista metsän keskellä. Perunanviljelijä maajussi toi metsäänsä kuorman ruton saastuttamia varsia ja perunoita 6vuotta sitten . Jostain levisi meille 4 vuotta sitten perunarutto. Kyllä satomäärä ,kasvu ja säilyvyys kärsi

      1. Yksi pernahuijari aikoinaan sanoi, että perunarutto tarttuu ilmateitse.
        Yksi kysymys onkin tarttuuko se kaupalliseen kemiallisesti valmistettuun/maastakaivetun -fosfaatti perunalannoitteeseen viljellylle kotitarve viljelyksille tai ovatko vain paskalla tai kasveilla lannoitetut perunan varret immuuneja sille.
        Kysymys kuuluu, onko teho lannoite syy?
        Jotkut väittävät, ettei perunaa saa viljellä samassa paikassa. Mikä on paskapuhetta.
        Väitetyn perunaruttobakteerin itiöitä on kaiketi(arvaus) kaikkialla maaperässä.
        Oliko sinulla ikiaikaisia omia perunoita vuodesta toiseen?
        Eräs henkilö sai perunoita, jotka eivät koskaan olleet nähneet apulantaa(teholannotteita), hänenkään perunat eivät koskaan sairastuneet ja oli eri värisiä ja viljely tapahtui vuodesta toiseen samassa paikassa. Tosin perunan koko muuttui nyrkinkokoisesta kananmunan kokoon, 20 vuodessa. Säilyvyys ei.
        Myöskään vuosien vetisyydellä tai sadonkorjuun ajalla ei ollut merkitystä. Kuitenkaan ei ruttoa.
        Onko peruna jalostettu pilalle? Onko liian rikasmaa huonoksi säilyvyydelle?
        Esim tehometsätalous kasvattaa kuusen ja männyn nopeasti, ei siitä ole ikkunan puitteiksi, jotka kestäisivät sata vuotta. Jos haluaa kestävät ikkunanpuitteet, pitää hakea männyt suolta tai muilta karuilta paikoilta.
        Monet yrtit, jotka ovat lääkkeittä, menettävät tehonsa, jos niitä kasvatetaan lannoitetussa maassa, niiden teho tulee siitä, kun ne joutuvat kärsimään. Ei ihmiskunnan eliittikään ole mitään, koska elävät pumpulissa, kovimmat ihmiset kasvavat karuissa olosuhteissa ja sieltä se voima kumpuaa.

  2. No ei ole ei. Jos otetaan kauramaito (josta näin painajaista viime yönä) niin siinä rypsi/rapsi-öljy, kaura ja vesi sotketaan väkivalloin yhteen. Ja jotta ne eivät eroaii toisistaan niin sinne lisätään kemikaaleja jotka pitävät ne yhdessä sekoittamisen jälkeenkin.

    Helpon testi testata onko maito lehmästä tullutta on kaataa sitä kuumaan kahviin. Muovi-maito happanee välittömästi. Olen muutamilla huoltoasemilla yllättynyt kun maito-kyltillä varustettu on mennyt kokkareiksi. Onneksi ne eivät vielä ole keksineet ”kaura-kermaa”. Se olisikin seuraava kauhitus.

    Paljon myös puhutaan ”punaisen lihan” syöpää aiheuttavasta vaikutuksesta. Punainen liha ei aiheuta syöpää vaan se on huonosti maustettu possun liha. Suomessa possutilalliset eivät yleensä salvo karjuja. Ne saavat kasvaa sellaisenaan isoiksi jolloin niiden emäksinen (saippuamainen) maku ja virtsan haju siirtyvät lopputuotteeseen. Possutilalliset saisivat paljon paremman hinnan eläimistään jos niitä ei ruokittaisi liemiruokinnalla ja jos karjut salvettaisiin pari vuotta ennen teuraalle viemistä. No, yhtä kaikki. Possun liha on siis ähtökohtaisesti emäksistä joka aiheuttaa syöpää. Emäksisyyttä voi nosta helposti kun yhteen kiloon possun lihaa kaataa 1,5dl etikkaa. Lisäksi sekaan maun mukaan 2-4 valkosipulin kynttä ja mustaa pikkuria 2tl tai enemmän. Paprikajauhekkaan ei ole pahitteeksi. Kaikki sellaisia aineita jotka nostavat possunlihan PH:ta ja leikkaavat virtsan sekä saippuan maun pois. Selvää on tietysti että kaikki läski (poislukien pekonit) ja ihra on poistettava. Vuorokauden muhimisen jälkeen possunliha on syömäkelpoista. Ja mausteiden ansiosta jopa hyvää. Suolaa saa jokainen laittaa mieleisensä määrän. Niinkuin timjamiakin, kurkumaa ja lipstikkaa.

  3. ”Kasvipohjainen ruokavalio voi olla terveellinen, jos se rakentuu pääosin kokonaisista kasveista: vihanneksista, palkokasveista, pähkinöistä, hedelmistä ja muista vähän prosessoiduista raaka-aineista.”
    Totta, toki tulee määritellä mitä ”terveellisyys” on.

    Joskus, luin innolla A. Vogel tutkimuksia ja sitten mitä suosittelee.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Alfred_Vogel
    toisaalta suosin vahvasti Suomalaista ja Suomen (ennen) puhdasta luontoa ja sen tuotetteita.
    eli A.I_V irtanen !
    ja Toivo (ei Tapio 🙂 ) Rautavaara, jonka kirjaa ja kirjoja olen etsimällä etsinyt mutta ei löydy 🙁
    ja KUNNIA, kenelle se kuuluu: Toivolle:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Effective_microorganism
    ei jollekin japanilaiselle ja viimeksi jenkeille!
    ja samaa oli Virtanen, mutta entine Kemira ja sen aikaisemmat versiot, ”estivät” Virtasta puhumasta luonnollisesta lannoituksesta, vaan oli pakotettu esittelemää, A.I.Virtasen luonnon mukaisia lannoite, eli kemiallisia myrkkyjä, pakotettu : palkka ja ura.

    Mitä vähemän on tuotetta jalostettu, sen parempi, esi, HERNE 🙂 ja sitten viljat ja TALLKKUNA ja piimää 🙂
    nyt esim voit ihmetellä jalostettu, pilattuja tuotteisa, alku tuote, Suomailen terve ”Heluna” pellolla ja tuote:
    Puhdas maito.
    ja sitten viljat pellolta ja puhdasta kauraa sekä
    sokeri, ennen Suomalaista nyt Virosta. (Puhdas sokeri juuri tai ruoko)
    Maito = jalostettu tuote kerma.
    Viljat = jalostettu tuote valkoinen jauho!
    Sokeri = jalostettu tuote valkoinen sokeri!

    Nyt laita nämä yhteen ja saat maukkaan leivoksen ja todella hyvän makuinen!
    Mutta menetät terveyden ennen pitkään ja saat reilusti ”massaa” kehoosi!

    Suosi Suomalaista, vaikkakin pakotettu maailman mukaan.

    1. U.K. Kekkonen viesti sinulle.
      Toivo Rautavaaran kirja: Miten Luonto Parantaa on myynnissä edelleen. Harmi, että hän jätti loitsut pois.
      Kolmas painos on tehty 1980. ISBN 951-0-09951-1
      Neljästoista painos on tehty 1993. Sama ISBN. Sitä ainakin myytiin Vantaan Jumbossa olleessa kirjakaupassa/divarissa joskus 2005 tms hintaan 20e. Mitä vanhempi sitä paremmat ja terävemmät kuvat kasveista. Siis huomattava ero.
      Katso hakukone esim. startpage kuvahaku. Uusimmissa on tuo värikäs ja vanhemmissa ruskea kansi, niissä lieni olleen irtopaperista tehty värikäs kansi myös.
      Painoksia on tehty 14. painoksen takakannen mukaan yhteensä 100 tuhatta.
      Ei muutaku divareihin ja kirppiksille etsimään.
      Ohje silmämääräiseen etsimiseen: Kirja on korkeampi kuin muut 28,5cm ja leveys 2,3cm. Vanha painos vaalean ruskea, jossa nimi valkoisilla isoilla kirjaimilla, uudempi ylhäältä vihreää 1/4 osa ja loput kerman väristä ja nimi mustilla kirjaimilla.
      A.I.Virtanen voitti nobelin. Käytti etikkaa. Nykyään ei käytetä säilörehuun muutakuin suht suljettu metallitorni, jossa tuoreen rehun tuottama typpikaasu, joka tulee luonnollisesta maitohappokäymisestä säilöö rehun. Se taidettiin tietää jo ennen etikan käyttämistä ja naudat nauttii, kun ei tarvii syödä etikkaa. Mutta nopelinpalkinto taitaa ollakin politiikkaa.

      1. Moi
        Okei. kiitos tiedoista, joskus etsin sitä ja nyt näyttää olevan mahdollisuus hankkia.
        Kiitos.

        Luonto todella parantaa, sekä sielun (esim sauna) että ruumiin (terva 🙂 )
        Terva eli männyn antamat tuoteet.
        ja pudistaa koko kehon, siis sauna 🙂

        Kiitos. 🙂

  4. Miten ihmeessä saatte rivitettyä ja lajiteltua tekstin!

    Itsellä kaikki tulee samaa pötköö 🙁

    1. Sama täälä. teksti olisi helpommin luettavissa ja asiat toisistaan eroteltavissa jos kappaleet eivät menisi julkaisussa yhteen pötköön.

      Itsellä käytössä Brave ja mikro$oftin tuotteisiin, operaan tai firefoxiin en mene enää ikinä.

    2. Kiitos palautteesta. Ongelma korjattu ja nyt kappaleväli pitäisi kommenteissa näkyä, mikäli kirjoittaja jättää tyhjän rivin kappaleiden väliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *