Politiikka näyttäytyy meille jatkuvana vastakkainasettelun ja väittelyn kenttänä. Päivittäin saamme seurata, kuinka vasemmisto kritisoi oikeistoa ja oikeisto vasemmistoa. Vihreät hyökkäävät perussuomalaisia vastaan, perussuomalaiset vihreitä vastaan jne. Julkisuudessa tämä esitetään avoimena ja vilkkaana keskusteluna, jossa erilaiset näkemykset kilpailevat keskenään. Mutta mitä jos tämä kaikki onkin vain rakennettu näytelmä?
Poliittisen asetelman illuusio
Suomalaisessa ja laajemminkin länsimaisessa politiikassa puolueiden roolit muistuttavat yhä enemmän näyttelijöitä suuressa teatterissa. Heidän työnsä on esittää erimielisyyttä, kärjistää asioita ja luoda kansalaisille vaikutelma, että todellista vaihtoehtoa nykyiselle suunnalle on tarjolla. Näin ylläpidetään tunnetta demokraattisesta prosessista – siitä, että jokainen meistä voi valinnallaan vaikuttaa suuntaan, johon yhteiskunta kulkee.
Kuitenkin, jos tarkastelemme kehitystä pidemmällä aikavälillä, huomaamme hämmästyttävän yhtenäisen linjan. Hallituksessa istui sitten vasemmistolainen tai oikeistolainen koalitio, suunta pysyy samana. Globalisaatio etenee, kansainväliset sopimukset sitovat päätöksentekoa ja ylikansalliset tavoitteet – kuten Agenda 21 ja muut kansainväliset strategiat – jalkautuvat arkeemme riippumatta siitä, kuka on kulloinkin johdossa.
G. Edward Griffin: vasemmisto ja oikeisto samassa kulississa
Amerikkalainen kirjailija, elokuvantekijä ja historioitsija G. Edward Griffin on syventynyt 1960-luvulta lähtien globalismin, keskuspankkien ja ylikansallisten instituutioiden tutkimiseen. Hänen tunnetuin teoksensa The Creature from Jekyll Island (1994) pureutuu Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmään ja kuvaa sitä tabuksi muodostuneena, vahvasti valvottuna instituutiona, jonka todellinen tarkoitus palvelee finanssi-eliittiä — oli kyse vallasta, sodasta tai globalismin juurruttamisesta.
Griffin kutsuu poliittista vasemmisto–oikeisto-asetelmaa keinotekoiseksi näyttämöksi: puolueet esittävät erimielisyyttä, mutta suunta pysyy samana — kohti globalistista maailmanjärjestystä. Tämä ”teatteri” luo harhan valinnanvapaudesta, vaikka todelliset päätökset tehdään muualta.
Esimerkkejä poliittisesta teatterista
Samaa ilmiötä on nähtävissä Suomessa. EVA:n Arvo- ja asennetutkimus 2025 osoittaa, että suomalaiset identifioituvat entistä vahvemmin oikeistolaisiksi ja liberaaleiksi. Keskustan asema heikkenee, ja etenkin nuoret ja koulutetut omaksuvat yhä voimakkaammin liberaaleja arvoja. Kehityskulku viittaa siihen, että poliittiset painotukset muuttuvat, mutta kokonaislinja pysyy samana – kohti globalistisempaa yhteiskuntamallia.
Myös Vaalitutkimus (FNES 2023) valaisee ilmiötä. Sen mukaan perussuomalaisten kannattajat sijoittuvat puoluista toiseksi oikeistolaisimpaan kategoriaan ja konservatiivi–liberaali -akselilla he asettuvat konservatiiviseen päähän. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt hallituksia viemästä päätöksentekoa kohti samaa integraation ja globalisaation linjaa.
Lisäksi Politiikasta.fi-sivustolla julkaistu analyysi osoittaa, että perussuomalaisten kannattajakunnassa korostuu kriittisyys demokratian instituutioita kohtaan. He arvostavat vahvaa johtajuutta ja suhtautuvat muita puolueiden kannattajia epäilevämmin riippumattomiin instituutioihin, kuten mediaan ja oikeuslaitokseen. Tämä asettaa suomalaisen poliittisen keskustelun usein asetelmaan, jossa kansalliset arvot ja instituutioiden luotettavuus näyttäytyvät jatkuvan väittelyn aiheena – mutta jälleen kerran ilman todellisia muutoksia politiikan linjassa.
Sosiaalinen media kärjistää tätä kehitystä. ArXivissa julkaistu tutkimus X-alustan (entinen Twitter) keskusteluista osoittaa, että ilmastonmuutos ja maahanmuutto jakavat suomalaisia voimakkaasti ja luovat syvää ideologista polarisaatiota. Tämä vahvistaa illuusiota kahden leirin taistelusta, vaikka suuret poliittiset päätökset kulkevat samaan suuntaan hallituksen kokoonpanosta riippumatta.
Griffinin ajatusten pohjalta näyttää vahvasti siltä, että suomalainen politiikka on teatteria, jossa vasemmisto ja oikeisto ovat vain kulisseja. Eri puolueet väittelevät ”kiivaasti” toistensa kanssa, mutta todellinen linja taitaa olla jo määrätty – globalismi etenee, riippumatta siitä, kuka pääministerin paikalta huutelee.
Mikseivät kansalaiset kyseenalaista tätä näytelmää? Ehkäpä siksi, että näyttelijät osaavat roolinsa hyvin, tai sitten tämä näytelmä on vain iskostettu kansalaisiin niin syvälle — ja yleisö todella uskoo, että lavalle voi astua todellista vaihtoehtoa.
Samuel Gryning 24.8.2025