Parhaillaan lausuntokierroksella oleva Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) laatima HE‑luonnos uudeksi tartuntatautilaiksi (9.3.2026) voi näyttää ensisilmäyksellä positiiviselta – yhteistyötä, tietosuoja‑säännöksiä ja “selkeyttämistä”. Mutta dokumentti on tarkemmin tarkasteltuna todellisuudessa kattava säädöspaketti, joka antaa valtioneuvostolle ja ministeriölle lähes rajattomat operatiiviset valtuudet kriisiaikana – täysin ilman valmiuslain käyttöönottoa tai eduskunnan erillistä hyväksyntää.
Tämä tarkoittaa, että normaalilain sisään on sisällytetty poikkeuslakien sisältö. Tämän voi katsoa perustuslain 23 §:n ”hengen” kiertämiseksi.
Perustuslaki 23 § Perusoikeudet poikkeusoloissa
Perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet.
Tilapäisiä poikkeuksia koskevat valtioneuvoston asetukset on saatettava viipymättä eduskunnan käsiteltäviksi. Eduskunta voi päättää asetusten voimassaolosta.
Lain “tavoite”: torjunta – mutta myös hallinta
Lakiluonnoksen ensimmäinen sivu jo paljastaa suunnan:
“Lain tavoitteena on … vahvistaa tartuntatautien torjuntatyöhön liittyvää yhteistyötä Euroopan unionin ja kansainvälisten toimijoiden kanssa ja varmistaa, että Suomi täyttää EU:n ja kansainväliset velvoitteet.”
Lain varsinainen tavoite ei selkeästi ole kansallinen terveys, vaan yhteensovittaminen EU‑ ja WHO‑rakenteiden kanssa. Tämä varmistaa, että kansallinen päätösvalta on valmiiksi linkitetty WHO:n kansainväliseen terveyssäännöstöön (IHR) ja EU:n Health Security‑asetuksiin.
STM:stä kriisiaikojen johtokeskus ilman valmiuslakia
Lakiluonnoksen mukaan:
“Poikkeuksellisen epidemian tilanteessa sosiaali‑ ja terveysministeriölle säädettäisiin nykyistä lakia selkeämmin operatiivisen johdon vastuu.”
Tämä on olennaista: STM ei ole vain “ohjaava”, vaan toimeenpaneva kriisijohto. Käytännössä ministeriö voisi määrätä poikkeuksia lain normaalista toimeenpanosta, eli ohittaa paikallisviranomaiset ja jopa säätää poikkeuksia voimassa oleviin säädöksiin asetuksilla.
Ministeriölle siis annetaan poikkeustila‑luonteiset toimivaltuudet ilman valmiuslain aktivointia. Tämä on juurikin se hiljainen vallansiirto, joka tekee tästä lakipaketista poikkeuksellisen vaarallisen perusoikeuksien näkökulmasta.
Rokotukset – Valmius pakkoon
STM toistaa muodollisesti:
“Rokottautumisen vapaaehtoisuudesta ei olisi välttämätöntä säätää laissa … mutta vapaaehtoisuus mainitaan selkeyden vuoksi.”
Tätä voidaan pitää semanttisesti taitavimpana retorisena savuverhona, mitä lakitekstissä on nähty. Kun sanotaan, ettei vapaaehtoisuudesta tarvitse säätää, mutta se mainitaan myönteisenä esimerkkinä, laki ei tosiasiassa velvoita mihinkään – eikä myöskään suojaa vapautta.
Samaan aikaan pakollinen rokotus pysyy lainsäädännössä täysin ennallaan (nykyinen 47 §), ja se voidaan aktivoida yksinkertaisella valtioneuvoston asetuksella. Tämä mahdollistaa saman rakenteen, jota käytettiin koronarokotusten “ehdolliseen pakkoon” hoiva‑alalla 2021–2022.
Lisäksi lakiluonnos luo hallinnollisen verkoston:
THL → Hyvinvointialueet → Työterveyshuolto → Yksityinen sektori → Työnantajan velvoite tukea rokotustoimia.
Tämä tekee pakon toimeenpanosta logistisesti automaattista.
Tartuntatoimet – Kohdennettu valvonta ja tilojen sulku
Uuteen lakiin tulevat laajat “tilojen ja toiminnan väliaikaisen rajoittamisen ja kieltämisen” valtuudet. Tässä ei puhuta vain julkisista tiloista – vaan laajasti elinkeinotoiminnan pysäyttämisestä, myös yksityisellä puolella, mikäli katsotaan että muilla keinoilla ei saada tautia kuriin.
Lisäksi laki sisältää hallintolaista poikkeavan tiedoksiantopykälän, joka sallii päätösten (kuten karanteenien tai toimintakieltojen) tiedoksiannon yleistiedoksiantona – eli ilman henkilökohtaista ilmoitusta tai kuulemista. Tämä on oikeusturvan kannalta räjähdysherkkä – viranomaiset voisivat julkaista tiedotteen, ja kansalainen olisi katsottu siitä “tietoiseksi”.
Viranomaisten välinen tiedonvaihto – totuuden hetki tietosuojalle
Lakiluonnos mahdollistaa “välttämättömien ja välittömien henkilötietojen” siirron kaikkien tartuntatautiviranomaisten välillä korvauksetta ja viivytyksettä.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että THL:llä, Lupa‑ ja valvontavirastolla, hyvinvointialueella ja HUS:lla on reaaliaikainen pääsy yksilön terveystietoihin – mukaan lukien rokotukset, diagnoosit ja epidemiaseurannat.
Tämä siirtää tietosuojan periaatteet toissijaisiksi verrattuna “välttämättömyyskriteeriin”, joka jää viranomaisen tulkinnan varaan. Kun tällainen pykälä lukitaan lakiin, se luo ennakolta oikeutetun infrastruktuurin digitaaliseen terveystietojen seurantaan – ilman henkilön erillistä suostumusta.
Valvonta ja rikosoikeudelliset sanktiot
Rikoslain muutokset täydentävät kuvaa: “Tartuntataudin leviämisvaaran aiheuttaminen” lisättäisiin erillisenä rikosnimikkeenä. – Tämä kattaisi myös elinkeinonharjoittajan vastuuseen tilanteissa, joissa toiminta rikkoo tartuntatautilain määräyksiä.
Käytännössä yrittäjä, joka rikkoo ministeriön asetuksella annettua “väliaikaista kieltoa”, voi syyllistyä siis rikokseen – vaikka olisi toiminut perustuslain sananvapauden ja elinkeinovapauden puitteissa.
“Valvontatoimet” ja virka-apu: poliisi, rajavartiolaitos, puolustusvoimat
Laki ehdottaa viralliseksi osaksi tartuntatautien hallintaa poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen virka-apua. Tämä tekee terveystoimista osittain turvallisuusoperaatioita. Lisäksi Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tulee nimetä omat tartuntatautilääkärit ja muodostaa sotilasterveydenhuollon sisäinen torjuntaketju. Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun siviili‑ ja sotilasterveydenhuolto sidotaan yhteen epidemiaperusteisesti.
Taloudellinen näkökulma – valtiolla ei ylärajaa
Lakiluonnos ilmoittaa kylmästi ja suoraan:
“Lakiehdotuksessa ei arvioida menovarauksia rahoitukseen covid‑19‑pandemian kaltaisten tilanteiden varalle, vaan kyseessä olisi valtioneuvoston päätös.”
Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos hallitus katsoo tilanteen pandemialuonteiseksi, se voi ilman eduskunnan uutta budjettipäätöstä myöntää tukea, rajoittaa tai korvata satojen miljoonien eurojen edestä – asetuksilla. Tämä rapauttaa finanssipoliittista vallanjakoa ja kasvattaa hallituksen harkintavaltaa rajattomasti.
Yhteenveto: “Varautumisen” kieli on psykologinen peite – kyse on hallinnan vakauttamisesta
Lain kieli on kautta linjan pelkistetyn hallinnollinen – varautuminen, torjunta, sujuvoittaminen, viranomaisyhteistyö. Tämä on poliittisesti mestarillista retoriikkaa – se esittää kontrollin “tehokkuutena”.
Mutta tosiasiassa:
- STM saa poikkeusajan johtovallan.
- Valtioneuvosto saa antaa rajoitusasetuksia ilman valmiuslakia.
- Tietosuoja ja itsemääräämisoikeus ohitetaan “välttämättömyyskriteerillä”.
- Rokotepakkoa ei nimellisesti tule – mutta sen toteutusvalmius on sisäänrakennettu.
- Kansallinen liikkumatila EU‑ ja WHO‑päätöksiin nähden poistuu.
Tämä lakiesitys on täydellinen esimerkki siitä, miten kriisikokemukset – tässä tapauksessa covid‑19 – käytetään työkaluna pysyvän hallintamallin rakentamiseen, joka voidaan aktivoida koska tahansa “terveysriskin perusteella”.
Uudistettu tartuntatautilaki on kauniisti muotoiltu perustuslain ohituskaista, joka antaa viranomaisille työkalut toistaa – ja laillistaa kaikki ne ”vallan ylitykset”, jotka 2020–2022 tehtiin “väliaikaisesti”.
Kysymys ei ole siitä, käytetäänkö näitä valtuuksia heti. Kysymys on siitä, että ne on nyt kirjoitettu lakiin, ja kuten tiedämme, niin historia opettaa, että kaikki valta, joka annetaan kriisin nimissä, otetaan ennemmin tai myöhemmin käyttöön.
Markanmedia toimitus 13.3.2026
Lähteet: Lausuntopalvelu.fi, Sosiaali- ja terveysministeriön