Olen havainnut ilmiön, että kun joku loukkaantuu, sitä heti kutsutaan uhriutumiseksi. Se on harmi, koska loukkaantuminen on ihan luonnollinen ja rehellinen tunne — se kertoo siitä, että puolustaa omia rajojaan tai arvojaan. Uhriutuminen taas on enemmänkin asenne, jossa ihminen jää jatkuvasti uhrin rooliin eikä ota vastuuta omista tunteistaan tai teoistaan.
Entistä huolestuttavampaa on se, miten tahallinen loukkaaminen on lisääntynyt. Somessa ja netissä anonyymiyden takia loukkaavat ja tarkoitushakuiset kommentit ovat yleistyneet, ja usein niillä pyritään hallitsemaan toista, polkemaan toisen arvokkuutta ja sotkemaan tunteita. Tällainen käytös ei todellakaan ole hyväksyttävää.
On tärkeää osata erottaa toisistaan loukkaantuminen, uhriutuminen ja loukkaaminen. Loukkaantuminen on se tunne, joka syntyy vastaanottajassa, uhriutuminen on tapa toimia ja loukkaaminen on toisen tahallista satuttamista. Kun tahallinen loukkaaminen lisääntyy, loukkaantuminen ei saa olla syy vaieta tai hävetä.
Meidän pitää puolustaa oikeutta omiin tunteisiin ja asettaa selkeät rajat. Samalla on tärkeää ottaa vastuuta omista tunteistamme ja teoistamme. Yhteiskunta tarvitsee enemmän empatiaa ja kunnioitusta — loukkaantuminen ei ole heikkoutta, vaan merkki itsetunnosta.