Välillä tuntuu, kuin maailma olisi menettänyt järkensä. Media suoltaa ulos tarinoita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Ihmiset pyörittelevät päätään ja toteavat, että ei tuo voi olla totta – ja useimmiten he ovat oikeassa. Samaan aikaan poliitikot tekevät päätöksiä, jotka näyttävät täysin vailla logiikkaa olevilta. Syntyy kysymys, jota moni ei enää itselleen rehellisenä uskalla kysyä: kuka puhuu totta?
Vastaus on karu. Ei juuri kukaan. Edes ne, jotka väittävät kertovansa totuuden, lipsuvat, vääristelevät tai valitsevat faktoista vain ne, jotka sopivat omaan kertomukseensa. Media elää klikkien ja tunteiden aikakautta, jossa huomio on valuuttaa ja yksinkertaiset tarinat myyvät paremmin kuin monimutkaiset totuudet. Niinpä moni päätyy lukemaan tunnepitoisia otsikoita, joiden ainoa tehtävä on herättää reaktio – ei ymmärrystä.
Korona-aika oli tästä malliesimerkki. Rajoituksia, määräyksiä ja ohjeita sateili joka suunnasta ja usein ne olivat jopa keskenään ristiriidassa ja täysin järjettömiä. Kansalaisilta odotettiin sokeaa tottelevaisuutta, mutta perustelut muuttuivat viikosta toiseen. Kun päätökset eivät enää näyttäneet alkuunkaan johdonmukaisilta, kasvoi epäluottamus kaikkeen – viranomaisiin, mediaan ja tieteeseen. Järki sanoi yhtä, kaikki muut tahot toista.
Jotkut luulevat, että tämä kaikki on sattumaa. Että virheet ja ristiriidat johtuivat vain kiireestä ja inhimillisyydestä tai tyhmyydestä. Mutta sekavuus ja pelko eivät olleet pelkästään seuraus, vaan myös koko homman tarkoitus. Kun kansa on hämmentynyt, pelokas ja epävarma, se on helpommin ohjailtavissa. Ihminen, joka ei tiedä mihin luottaa, ketä uskoa, mikä on oikein ja mikä väärin, ei enää uskalla toimia itsenäisesti. Hän jää odottamaan ohjeita – ja silloin joku muu voi päättää hänen puolestaan. Se joku muu on media, ”asiantuntijat”, poliitikot, vaihtoehtomediat, some-vaikuttajat jne.
Tämä on hallinnan logiikkaa. Luo kaaosta ja tarjoa sitten siihen ratkaisu. Rakenna pelkoa ja lupaa sen jälkeen turvaa. Pidä ihmiset riittävän hämmentyneinä, niin he eivät ehdi kysyä oikeita kysymyksiä.
Mutta ehkä juuri nyt on aika alkaa kysyä rohkeasti. Ei vihaa, ei vainoharhaa, vaan vilpitöntä uteliaisuutta ja rehellisyyttä itselleen. Miksi meille kerrotaan näin? Kuka tästä hyötyy? Mikä jää sanomatta? Totuus ei löydy valmiina pakettina yhdeltä suunnalta, vaan pieninä sirpaleina sieltä täältä. Meidän tehtävämme on itse koota se yhteen – rauhallisesti, kriittisesti ja rohkeasti.
Vasta sitten, kun uskallamme katsoa sumun läpi ja myöntää, että maailma ei ole niin yksinkertainen kuin meille esitetään, alkaa luottamus rakentua uudelleen. Totuus ei ehkä koskaan ole täydellinen, mutta se on ainoa tie pois pelon vallasta.
Päätoimittaja Samuel Gryning 13.10.2025