Yhdysvaltain senaatin kuuleminen syyskuussa 2025.

Yhdysvalloissa Henry Ford Health -järjestelmässä toteutettu laaja tutkimus on nostanut esiin kysymyksiä lasten rokotusten pitkän aikavälin vaikutuksista terveyteen. Tutkimus ei koskaan päätynyt vertaisarvioituun tieteelliseen julkaisuun, mutta sen tulokset ovat nousseet julkisuuteen Yhdysvaltain senaatin kuulemisessa syyskuussa 2025.

Tutkimuksessa seurattiin yhteensä 18 468 Henry Fordin terveydenhuoltojärjestelmään kuulunutta lasta, jotka olivat syntyneet vuosina 2000–2016. Heistä lähes kaksi tuhatta oli täysin rokottamattomia, kun taas yli 16 000 lasta oli saanut vähintään yhden rokotteen. Aineisto perustui potilastietojärjestelmiin sekä osavaltion rokotusrekisteriin, ja seuranta kattoi lasten kaikki sairaanhoitokäynnit syntymästä eteenpäin.

Tulosten mukaan rokotetuilla lapsilla esiintyi huomattavasti enemmän kroonisia sairauksia kuin rokottamattomilla. Kokonaisuutena rokotetut sairastuivat noin 2,5 kertaa todennäköisemmin pitkäaikaissairauteen. Astmaa todettiin rokotetuilla yli neljä kertaa useammin, ja autoimmuunisairaudet olivat heillä yli kuusinkertaisia verrattuna rokottamattomiin. Neurokehityksellisiä häiriöitä, kuten kehitysviivettä ja puhehäiriöitä, esiintyi myös moninkertainen määrä rokotetuissa ryhmissä. Esimerkiksi puhehäiriön osalta ero oli nelinkertainen.

ADHD:ta esiintyi ainoastaan rokotetuilla lapsilla

Ero näkyi selvästi myös muissa sairauksissa. ADHD:ta, oppimisvaikeuksia ja tic-oireita esiintyi ainoastaan rokotetuilla lapsilla, kun taas rokottamattomien ryhmässä näitä diagnooseja ei ollut lainkaan. Sen sijaan syövän kohdalla tilanne oli toinen: tutkimuksessa ei havaittu merkittävää eroa ryhmien välillä.

Kymmenen vuoden seurantajakson jälkeen yli puolet rokotetuista lapsista oli saanut vähintään yhden kroonisen sairauden, kun taas rokottamattomista vain noin joka kuudes oli saanut vastaavan diagnoosin.


Kroonisten sairauksien esiintyvyys rokotetuilla ja rokottamattomilla lapsilla

TerveysongelmaRokotetut (N, ilmaantuvuus / 1M pt-vuotta)Rokottamattomat (N, ilmaantuvuus / 1M pt-vuotta)IRR (95 % CI)
Krooninen sairaus4 732 (277,3)160 (111,7)2,48 (2,12–2,91)
Astma2 867 (145,6)52 (35,6)4,09 (3,11–5,38)
Atopia946 (41,2)23 (15,6)2,64 (1,74–3,99)
Autoimmuunisairaus201 (8,4)2 (1,4)6,16 (1,53–24,79)
Aivojen toimintahäiriö8 (0,3)0 (0,0)
Syöpä169 (7,0)13 (8,8)0,79 (0,45–1,39)
Diabetes42 (1,7)0 (0,0)
Ruoka-allergia577 (24,3)30 (20,5)1,19 (0,82–1,71)
Mielenterveyshäiriö341 (15,9)5 (4,5)3,50 (1,45–8,46)
Neurokehityksellinen häiriö1 023 (42,8)10 (6,5)6,15 (3,19–11,87)
ADHD262 (11,2)0 (0,0)
Autismi238 (10,3)4 (2,7)1,16 (0,16–8,62)
Käyttäytymishäiriö165 (7,0)0 (0,0)
Kehitysviive219 (10,1)3 (2,7)3,74 (1,20–11,64)
Oppimisvaikeus65 (3,0)0 (0,0)
Älyllinen kehitysvamma58 (2,5)0 (0,0)
Puhehäiriö463 (21,0)6 (5,4)4,02 (1,80–9,00)
Motorinen vamma150 (6,9)2 (1,8)3,85 (0,95–15,47)
Tic-oireet40 (1,7)0 (0,0)
Muu psykologinen häiriö9 (0,4)0 (0,0)
Neurologinen häiriö127 (5,2)12 (8,2)0,64 (0,35–1,16)
Epileptinen kohtaus (seizure)319 (13,3)12 (8,2)1,63 (0,92–2,91)

Tutkimusryhmään kuului kokeneita epidemiologeja ja infektiotautien asiantuntijoita Henry Ford Healthista sekä Wayne State Universitystä. Vaikka he pitivät aineistoa luotettavana ja tutkimusasetelmaa pätevänä, he eivät halunneet julkaista tuloksia tieteellisessä lehdessä. Yhdeksi syyksi mainittiin pelko siitä, että tulokset olisivat herättäneet voimakasta vastareaktiota lääketieteellisessä yhteisössä ja voineet vaarantaa tutkijoiden urat.

Tutkimus nousi esiin vasta vuosia valmistumisensa jälkeen, kun se tuotiin liitteeksi Yhdysvaltain senaatin alakomitean kuulemisessa syyskuussa 2025. Kuulemisessa käsiteltiin tieteellisen korruption vaikutuksia kansalaisten luottamukseen ja rokotepolitiikkaan. Tapauksen on katsottu heijastavan laajempaa ongelmaa, jossa tieteelliset tulokset voivat jäädä julkaisematta, jos ne kyseenalaistavat vallitsevia terveyspoliittisia näkemyksiä.

Samuel Gryning 23.9.2025

Lähde: Yhdysvaltain senaatin kuuleminen

11 thoughts on “Rokotetuilla lapsilla huomattavasti enemmän kroonisia sairauksia kuin rokottamattomilla.”
  1. Samankaltainen huijaus tutkimus kun wakefieldin , eiköhän sen takia ole jäänyt pöytälaatikkoon. Vähän kun osaa laskea niin tuossa ei ole järkeä. Tutkimuksessa ei edes kerrottu mitä rokotteita ovat saaneet. Puhuttiin vain yhdestä tai useammasta. Meni totaalisesti usko positv.seenkin kun tästä mainitsi.

    1. Tässä tutkimuksessa oli vain 2000 rokottamatonta vuosilta 2000 – 2016. Rokotettuja oli 16000. Nyt jakaa markanmedia harhautusta.

      1. Kommenttisi kertoo vain sen, että et ymmärrä miten tutkimukset tehdään tai edes sitä miten ne tulkitaan. Ilmaantuvuusluku on se mitä tässä tulee katsoa. Tutkimukseen osallistuneiden kappalemäärä on merkityksetön, koska tässäkin tapauksessa se on kuitenkin huomattava. Joten väitteesi Markanmediasta on yksinkertaisesti täysin virheellinen.

      2. Ei ole varmaankaan nykypäivänä kovinkaan helppo löytää rokottamattomia? Etenkään sellaisia jotka haluavat osallistua tällaisiin tutkimuksiin?
        Kyllähän tämäkin tutkimus on jo suuntaa antavaa.
        Useimmin kun ne tutkivat vain rokotettuja keskenänsä.

    2. Perehdyitkö tutkimukseen? ET! Tutkimuksessa mainitaan että mediaaniluku rokotteiden määrässä rokotteilla oli 18. Eli puolet rokotetuista saivat yli 18 ja puolet alle 18 rokotetta.

      CDC:n lasten perusrokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet 2000–2016 olivat:
      HepB, DTaP, Hib, IPV, PCV, MMR, Varicella, HepA, Influenssa, Rotavirus

      Ja tietysti useampia annoksia. Eli reilusti yli puolet saivat todennäköisesti edellä mainitut kaikki ja useamman annoksen.

  2. Markanmedia tutustumaan Andrew Wakefieldin tutkimukseen miten huijata koko maailmaa ja menettää lääkärinlupansa.

    1. Kognitiivinen dissonanssi vahvana sinulla näemmä. Ei kannata kritisoida muita, jos itse on pihalla kuin lumiukko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *