Kun Donald Trumpin uusi turvallisuusstrategia nousi otsikoihin, moni keskittyi sen välittömiin vaikutuksiin – Natoon, Eurooppaan ja Yhdysvaltojen liittolaisiin. Vähemmälle huomiolle jäi kysymys, joka kytee taustalla yhä voimakkaammin: onko kyse vain kovasta reaalipolitiikasta – vai ollaanko todistamassa uuden maailmanjärjestyksen rakentamista vahvemmin kuin koskaan ennen, jossa valta keskittyy harvojen käsiin ja Eurooppa työnnetään sivuraiteelle?
EU ongelmana – ei kumppanina
Trumpin ajattelua pitkään seuranneille EU ei ole koskaan ollut luonnollinen liittolainen, vaan kilpailija. Jo hänen aiemmalla kaudellaan Euroopan unionia kuvattiin Yhdysvaltojen kannalta epäreiluna talousprojektina ja suvereniteettia rajoittavana rakenteena. Uusissa strategialinjauksissa tämä ajattelu näyttää syventyneen.
Vuotaneiden asiakirjojen ja niitä koskevien analyysien mukaan Yhdysvallat tarkastelee Eurooppaa nyt entistä selvemmin hajanaisena kokonaisuutena, jota ei pyritä vahvistamaan yhtenäisenä poliittisena ja geopoliittisena toimijana, vaan käsittelemään maakohtaisesti. Erityishuomio kohdistuu Puolaan, Unkariin, Italiaan ja Itävaltaan – maihin, joissa kansallismielinen politiikka ja EU-kriittisyys ovat vahvoja.
Spekulatiivisesta näkökulmasta tämä ei ole sattumaa. Yhtenäinen EU olisi yksi harvoista rakenteista, joka kykenee haastamaan Yhdysvaltojen taloudellista ja poliittista ylivaltaa. Hajautettu Eurooppa taas on helpompi ohjata, painostaa ja sitoa kahdenvälisiin sopimuksiin.
Hallittu hajoitus – vanha keino uudessa muodossa
Historia tuntee periaatteen divide et impera – hajota ja hallitse. Monet kriitikot näkevät Trumpin strategian edustavan juuri tätä logiikkaa globaalilla tasolla.
Jos EU menettää lisää jo valmiiksi heikkoa sisäistä yhtenäisyyttään, se menettää lopullisesti myös kykynsä toimia itsenäisenä globaalina toimijana. Tällöin Euroopan maat joutuvat hakemaan turvaa ja taloudellista vakautta joko Yhdysvalloilta tai muilta suurvalloilta erikseen – ei yhteisen eurooppalaisen projektin kautta.
Tällainen kehitys tukee mallia, jossa maailmanjärjestys rakentuu harvoille valtaa pitäville ja muut asemoidaan niiden vaikutuspiireihin liittolaisina ja kumppaneina.
Core 5 – uuden maailman ydin?
Yksi eniten keskustelua herättäneistä yksityiskohdista on ajatus niin sanotusta Core 5 -ryhmästä: Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Intia ja Japani. Ryhmästä puuttuu kokonaan Eurooppa – Mikä ei varmasti yllätä juuri ketään.
Spekulatiivisessa tulkinnassa Core 5 ei ole vain vaihtoehtoinen keskustelufoorumi, vaan uuden globaalin hallintamallin prototyyppi. Viisi suurvaltaa, joilla on ydinaseita, valtavat väestöt ja markkinat, sekä merkittävä sotilaallinen ja teknologinen kapasiteetti
Tällainen kokoonpano voisi käytännössä määritellä globaalit pelisäännöt ilman YK:n kaltaisia monenkeskisiä instituutioita. Päätökset tehtäisiin suljetuissa pöydissä, valtapolitiikan eikä kansainvälisen oikeuden ehdoilla.
Euroopan poissaolo ei tällöin ole virhe – vaan vahvistava ominaisuus.
Uusi maailmanjärjestys – myytti vai toimintamalli?
”Uusi maailmanjärjestys ” on käsite, jota on käytetty vuosikymmeniä. Usein se leimataan salaliittoteoriaksi, mutta käsite itsessään on esiintynyt myös valtiojohdon puheissa, strategiapapereissa ja geopoliittisissa analyyseissä.
Trumpin strategia sopii malliin, jossa monenkeskinen päätöksenteko heikkenee, alueelliset liittoumat murenevat, valta keskittyy suurille toimijoille ja pienemmät valtiot pakotetaan valitsemaan puolensa.
Kyse ei välttämättä ole yhdestä maailmanhallituksesta perinteisessä mielessä, vaan verkostomaisesta vallankäytöstä, jossa talous, turvallisuus, teknologia ja informaatio yhdistyvät. Mikäli ajatellaan, että maailman talouseliitti toimii suurvaltojenkin yläpuolella, Core 5 -malli voisi muodostua heille täydelliseksi työkaluksi hallita koko maailmaa – se tarjoaa rakenteen, jossa viisi suurvaltaa ohjaa globaalia päätöksentekoa, ja pienemmät valtiot sekä alueelliset liittoumat pelkästään sopeutuvat ja seuraavat vierestä.
Eurooppa välikappaleena – vai vastarintana?
Jos Eurooppa jää sivustakatsojaksi, miltä vahvasti näyttäisi nyt käyvän, se uhkaa ajautua pelkäksi markkinaksi ja geopoliittiseksi puskurivyöhykkeeksi suurvaltojen välissä. Tämä herättää kysymyksen: onko EU:n heikentäminen entisestään askel kohti maailmaa, jossa pienikään itsenäinen eurooppalainen päätöksenteko ei enää ole toivottavaa?
Toisaalta kriisi voi synnyttää vastareaktion. Osa eurooppalaisista päättäjistä näkee Trumpin linjaukset hälytyksenä. Joko Eurooppa vahvistaa omaa suvereniteettiaan – tai menettää sen kokonaan.
Rakennuspalikat ovat nyt pöydällä
Trumpin turvallisuusstrategiaa voi lukea monella tavalla. Virallisesti se on Yhdysvaltojen etuja ajava reaalipoliittinen asiakirja. Spekulatiivisesti tarkasteltuna se näyttää kuitenkin myös osalta suurempaa murrosta, jossa maailmanjärjestys siirtyy kohti harvempien, vahvempien ja vähemmän demokraattisten valtakeskusten hallitsemaa mallia.
Yksi asia on varma – Euroopan asema ei ole itsestäänselvyys – ja tulevat vuodet ratkaisevat, onko EU toimija vai pelkkä kohde tässä globaalissa valtapelissä.
Samuel Gryning 15.12.2025
Läheet: Yle, Reuters, AP News, Defense One, UVMedia, CFR
Huomio lukijalle: Osa lähteistä käsittelee vuotaneita asiakirjoja ja analyytikkojen tulkintoja, ei virallisesti vahvistettuja päätöksiä.
EUnukit ovat nimensä mukaisesti kyvyttömiä. Ainut mihin EUnukit pystyvät on tämän maailmanhistorian typerimmän ”liittouman” alaisuuteen pakotettujen kansalaisten kiusaaminen mitä ihmeellisimmillä direktiiveillä ja maksuilla joiden taakka on käynyt erityisesti meille Suomalaisille täysin sietämättömäksi. On yks’ja lysti mitä tilalle on tulossa kunhan tämä himmeli saadaan kaadettua! Kaikki käy jos näistä v*tun idiooteista päästään lopullisesti eroon.
Amerikka on Amerikka. Ei niitä kiinnosta eurooppalaiset penninvertaa. Ehkä brittien kanssa on jotain bisnestä isompaa yhtenäistä kulttuuria tjms. Minä toivoisin että alettaisiin puhua yhdysvaltalaisesta linjasta nostamatta Trumppeja tai George W. Busheja tikunnokkaan. Onko suomalaiset juoneet liian kauan kokakolaa nähdäkseen jenkkiläisen politiikan tuhoavan eurooppaa? Vai minkä takia lähi-itä ja pohjois-afrikka puskee eurooppaan? Muuten vaan?