Nostan tähän ihan pohdinnan pohjaksi asian, mistä en ole Suomessa juurikaan nähnyt enkä kuullut keskustelua.
Muistakaa myös tuore Charlie Kirkin tapaus, joka on vähintäänkin hämärä, ja esimerkiksi liittovaltion poliisin tarinaa ei usko kukaan toimivat aivot omaava. Viisivuotias lapsikin osaa valehdella uskottavamman tarinan.
Donald Trump on useaan otteeseen ehdottanut julkisia tai demonstratiivisia teloituksia. Poliittinen murha täyttää myös helposti nämä kriteerit ja toimii samalla myös pelotteena muille eri mieltä oleville, että nämä voidaan ”hoitaa” tarvittaessa.
Eikä Trump ole näissä puheissaan pitäytynyt pelkästään tuomituissa rikollisissa. Hän on kohdistanut halunsa tappaa paljon laajemmalle.

Salaliittoteorioiden levittäjien suhteen ei ole suoraa dokumentoitua ehdotusta Trumpilta heidän teloittamisestaan, mutta tämä osa retoriikasta linkittyy hänen laajempaan puheeseensa ”vihollisista” (kuten ”fake news” -mediasta) ja petturuudesta, joka voi implisiittisesti viitata vakaviin rangaistuksiin. Lähin esimerkki on vuodelta 2020, jolloin Trump vaati useissa tapaamisissa entisen Valkoisen talon henkilökunnan mukaan, että Valkoisen talon bunkkerista vuotaneet henkilöt tulisi teloittaa – tämä vuotanut tarina koski Trumpin piiloutumista George Floydin protesteissa. Entinen oikeusministeri Bill Barr vahvisti myöhemmin, että Trump oli ”erittäin vihainen” vuotajasta ja että teloituskeskustelu oli mahdollinen, vaikka hän epäili sen toteutettavuutta. Tätä paljastettiin julkisuuteen kesäkuussa 2024 Alyssa Farah Griffinin haastattelussa. Trump on myös kutsunut mediaa ”kansan viholliseksi” (enemy of the people) ja syyttänyt heitä petturuudesta, mikä historiallisessa kontekstissa (kuten USA:n laissa) voi johtaa kuolemanrangaistukseen petoksesta.

Televisioiduista tai julkisista teloituksista Trump on puhunut avoimesti mm. vuoden 2023 vaalikampanjassaan, ehdottaen mm. ampumajoukkoa, hirttämistä ja jopa giljotiinia liittovaltion teloituksissa. Hän on halunnut tehdä teloituksista ”reality TV:tä” filmaamalla osan prosessista ja levittämällä videoita pelotteeksi, verraten sitä autoritaarisiin malleihin, kuten Saudi-Arabian massateloituksiin. Esimerkiksi helmikuussa 2023 Trump ehdotti massateloituksia huumeiden kauppiaille ja ihaili diktaattorien brutaaleja menetelmiä, kuten luodin lähettämistä perheelle. Trump on siis sitä mieltä, että teloitettavan tappanut luoti lähetetään tämän perheelle. Millä tavalla se perhe tai sukulaiset ovat syyllisiä jonkun tekoon?
Trumpin ensimmäisellä kaudella teloitettiin enemmän vankeja kuin koskaan aiemmin Yhdysvaltain historiassa. Ja heti toisen kauden alkajaisiksi hän palautti Bidenin keskeyttämät massateloitukset. Whitehouse.gov
Trump on useita kertoja puhunut halustaan televisioituihin teloituksiin ja ylipäätään rikollisten tappamiseen eri menetelmillä. Rollingstone.com, verdict.justia.com
Hän on myös useaan otteeseen halunnut sisäpiiristään vuotaneiden teloittamista, kuten taannoinen vuotaja Valkoisessa talossa. The Guardian
Trump on myös aktiivisesti kannattanut sotarikoksia. Hän on kampanjoissaan käyttänyt kenraali Pershingin määräämiä sotavankien teloituksia esimerkkinä. Ko. teloituksista ei näytä löytyvän kovin tarkkoja tietoja enkä ihmettelisi, vaikka Trump valehtelisi, mutta itse asia käy selväksi. Hän hyväksyy sotarikokset ja on valmis jopa lavastamaan jonkun syylliseksi oikeuttaakseen tämän tappamisen. Politico, Vox, NBC News
Että tällainen ”rauhanmies” tämä oranssi messias.
Trumpissa on helposti tunnistettavissa elementtejä, jotka sopivat psykopatian määritelmään – kuten tunnepuutetta (mm. kylmäkiskoisuus koronapiikkien uhreja kohtaan), manipulatiivisuutta (pelon ja epävarmuuden lietsominen, gaslighting ja median manipulointi, psykologiset taktiikat joukkojen hallintaan kuten mm. epärealistiset lupaukset), narsistisuutta (jatkuva itsekehu ja itsensä jalustalle nostaminen, liioittelu, hauraus kritiikille) ja vastuun välttelyä (muiden jatkuva syyttely, koronarokotteet ja Warp Speed).
Tältä mieheltäkö luulette tulevan muutoksen parempaan?
Ei. Hän nostaa pystyyn ennätysvauhtia valvonta- ja poliisivaltion.
Montako pidätystä tai tutkimusta on menossa koronarokotuksilla toteutetun massamurhan ja joukkovammauttamisen suhteen? Montako miljardia on jaettu korvauksia vammautuneille, kuolleiden omaisille saati maksettu korvausta menetetystä työstä?
Montako pidätystä on tehty Epstein-uhrien vuoksi?
Mutta onhan siellä sentään antisemitismiä käsittelevä työryhmä.
Ja kaikille puunhalaajille, pilvenpolttajille ja heränneiksi itseään luuleville tiedoksi, että on tulossa kovat ajat. Ja jos luulette, että jokin tulee muuttumaan kirjoittelemalla kirjeitä ja allekirjoittamalla adresseja, niin tulee kova pudotus maanpinnalle. Joudutte tekemään uhrauksia. Kaikki tämä lässytys äänestämisistä, adresseista, kirjeistä milloin kenellekin on vain suora osoitus siitä, etteivät ihmiset ole valmiita tekemään oikeasti mitään. Kysykää itseltänne, montako hallitusta on kaadettu kirjeillä ja montako yhteiskuntaa on vapautettu adresseilla?
Orjuuden lopettamisen hinta oli sisällissota ja satoja tuhansia (yli 600 000) kuolleita eikä loukkaantuneiden määrää tiedä kukaan. Te olette nyt moderni versio orjasta, ja teille ollaan rakentamassa kahletta, mistä te ette koskaan tule pääsemään sen jälkeen irti. Te ette voi enää nousta koskaan vastarintaankaan, koska teiltä viedään resurssit siirtämällä kaikki teille kuuluva hallinta pienen joukon ja sen väkivaltakoneiston hallintaan. Ja te kuvittelette kaatavanne tämän kirjottamalla kirjeitä ja lähettelemällä adresseja? Ei mitään. Onnea matkaan. Valtaapitävät näyttävät aikanaan lapsilleen teidän kirjeitänne ja adressejanne ja kertovat heille tarinoita, miten helpolla he, heidän vanhempansa ja isovanhempansa veivät vapauden teiltä ja teidän lapsiltanne sekä tulevilta sukupolvilta.
Petri Rautio 8.10.2025
