Suomessa on otettu käyttöön yhä enemmän käytäntöjä, joissa tiettyjä ryhmiä tuetaan tai heille luodaan helpotettuja väyliä työelämään ja koulutukseen. Vaikka tavoitteena on tasata eroja, kriitikot varoittavat, että samalla murenee perinteinen käsitys yhdenvertaisuudesta: siitä, että säännöt ovat kaikille samat.
Positiivinen erityiskohtelu tarkoittaa käytäntöä, jossa tiettyä ryhmää tuetaan tai heille luodaan helpotettuja väyliä esimerkiksi koulutukseen tai työelämään. Perusteluna on ajatus siitä, että kaikki eivät lähde samalta viivalta ja siksi osaa ihmisistä täytyy auttaa enemmän, jotta ”todellinen” yhdenvertaisuus toteutuisi.
Kriittisesti voi kysyä, voiko yhdenvertaisuutta todella edistää kohtelemalla ihmisiä eri tavoin?
Laki sallii poikkeukset – missä rajoissa?
Suomen oikeusjärjestelmä on rakennettu ajatukselle, että kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä. Suomen perustuslaki 6 § kieltää syrjinnän ilman hyväksyttävää perustetta. Kuitenkin Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) sallii positiivisen erityiskohtelun 9 §:ssä, jos se on oikeasuhtaista ja sen tavoitteena on edistää tosiasiallista yhdenvertaisuutta.
Tässä piilee kuitenkin periaatteellinen ongelma. Jos kahdella hakijalla on samat tavoitteet, mutta toinen saa helpotetun väylän taustansa perusteella, kohtelu ei ole enää muodollisesti yhdenvertaista. Yhdenvertaisuus perinteisessä merkityksessä tarkoittaa, että säännöt ja valintaperusteet ovat samat kaikille taustasta riippumatta.
Missä erityiskohtelua käytetään?
Positiivinen erityiskohtelu ei rajoitu suinkaan vain opintoihin, vaan se on läsnä monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Erityiskohtelua käytetään muun muassa:
Korkeakoulutus: Useat yliopistot loivat erillisiä hakuväyliä ja siirto-opiskelumahdollisuuksia esimerkiksi Ukrainasta paenneille. Esimerkiksi Helsingin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto ovat käyttäneet näitä väyliä humanitaarisista syistä.
Työelämä ja rekrytointi: Työnantaja voi suosia aliedustettua sukupuolta rekrytoinnissa, jos hakijat ovat tasavahvoja. Tasa-arvolaki mahdollistaa tämän sukupuolten välisen tasapainon saavuttamiseksi.
Julkiset nimitykset ja hallitukset: Valtionhallinnossa ja julkisissa toimielimissä sovelletaan usein kiintiöitä varmistamaan eri sukupuolten tai kieliryhmien edustus.
Ryhmäidentiteetti yksilön edelle
Suurin eettinen haaste positiivisessa erityiskohtelussa on sen taipumus siirtää huomio yksilön suorituksista ryhmään kuulumiseen. Kun valintakriteerejä joustetaan tietyn taustan perusteella, syntyy helposti kokemus epäoikeudenmukaisuudesta.
Jos suomalainen opiskelija tai työnhakija joutuu kilpailemaan tiukoista paikoista ilman joustoja samaan aikaan, kun toinen saa kevennettyjä vaatimuksia, syntyy kahtiajako. Tämä johtaa herkästi tilanteeseen, jossa luottamus järjestelmän puolueettomuuteen heikkenee ja yhteiskunnallinen vastakkainasettelu kasvaa.
Onko oikeudenmukaista kohdella ihmisiä eri tavoin, jotta lopputulos olisi tasaisempi – vai pitäisikö sääntöjen olla kaikille täysin samat? Yhdenvertaisuus tarkoittaa yhteisiä sääntöjä. Mitä enemmän sääntöihin tehdään poikkeuksia, sitä enemmän itse periaate hämärtyy.
Poliittinen jakolinja: Kenen oikeus on painavin?
Positiivinen erityiskohtelu ei ole vain hallinnollinen päätös, vaan se on vahva poliittinen kysymys. Suomessa puolueiden kannat ovat jakautuneet jyrkästi sen mukaan, miten ne määrittelevät oikeudenmukaisuuden.
Perussuomalaiset ovat olleet kovaäänisimpiä kriitikkoja. Puolueen linja on, että positiivinen erityiskohtelu on tosiasiallisesti ”positiivista syrjintää”, joka asettaa kantaväestön tai muut hakijat eriarvoiseen asemaan. PS:n mukaan ihmisiä tulee kohdella ainoastaan yksilöinä ja heidän omien ansioidensa perusteella, ei ryhmäjäsenyyden kautta.
Myös Kokoomuksen piirissä, erityisesti nuorisojärjestössä, on vaadittu paluuta puhtaaseen meritokratiaan eli kykyjen valtaan. Kriitikoiden mukaan valtion ei tulisi peukaloida vaakaa, vaan pitää pelisäännöt identtisinä kaikille.
Vastakkaisella puolella Vihreät, Vasemmistoliitto ja SDP puolustavat käytäntöä. Niiden näkökulmasta yhteiskunnan rakenteet suosivat jo valmiiksi tiettyjä ryhmiä ja positiivinen erityiskohtelu on välttämätön työkalu näiden piilossa olevien esteiden purkamiseen. Heidän mukaansa pelkkä muodollinen tasa-arvo ei riitä, jos lähtöviiva on toisille huomattavasti kauempana.
Tämä arvokonflikti takaa sen, että keskustelu erityiskohtelusta tulee pysymään poliittisen agendan kärjessä niin kauan kuin kiintiöistä ja erillishauista säädetään.
Samuel Gryning 23.2.2026