Uudesta maailmanjärjestyksestä on puhuttu vuosikymmeniä, usein salaliittoteorioiden ja yksinkertaistusten kautta. Todellisuudessa muutos on tapahtumassa avoimemmin ja kylmemmin kuin moni haluaa myöntää. Trumpin hallinnon aikana esiin noussut ajatus niin sanotusta Core 5 -ryhmästä paljastaa maailman, jossa suurvallat eivät enää pyri yhteisiin sääntöihin, vaan keskinäiseen tasapainoon – ja jossa etupiirit tekevät paluuta.
Maailma sääntöjen jälkeen
Kylmän sodan päättymisen jälkeen lännessä vallitsi usko sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestykseen. Yhdistyneet kansakunnat, Maailman kauppajärjestö WTO ja Euroopan unioni nähtiin rakenteina, jotka sitoisivat myös suurvallat yhteisiin normeihin. Viimeisen vuosikymmenen aikana tämä usko on kuitenkin murentunut.
Kauppasodat, alueelliset konfliktit ja suurvaltojen avoin voimankäyttö ovat osoittaneet, että sääntöjä noudatetaan vain niin kauan kuin ne palvelevat valtaa.
Kansainvälisissä suhteissa on yhä enemmän nähtävissä kehitystä, jossa sääntöpohjaiset instituutiot eivät enää kykene rajoittamaan suurimpien valtioiden toimintaa. Foreign Affairs -lehti kuvasi tilannetta artikkelissaan The Unruled World, jossa maailmanjärjestyksen todettiin olevan “ruled” (hallitsematon) ja kansainvälisten instituutioiden roolin heikkenevän suhteessa suurvaltojen realistisiin intresseihin
Trump ja Core 5 – karkeaa realismia ilman kulisseja
Trumpin presidenttikaudella tämä muutos sanallistettiin poikkeuksellisen suorasti. Valkoisen talon sisäisissä strategialuonnoksissa pohdittiin mallia, jossa maailman keskeisimmät kysymykset käsiteltäisiin epävirallisesti viiden suurvallan kesken. Tätä ryhmää alettiin kutsua Core 5:ksi.
Ajatuksen olemassaolosta ovat raportoineet muun muassa Politico ja Axios. Näissä raporteissa todetaan, että Trump piti G7:ää vanhentuneena ja näki maailman todellisen vallan keskittyvän Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Venäjään, Intiaan ja Japaniin
Oleellista ei ole se, että Core 5 olisi jo todellinen, vaan se, että Euroopan unioni jätettiin kokonaan ulkopuolelle. Tämä kertoo paljon siitä, miten Yhdysvaltojen strateginen ajattelu on siirtynyt liittolaiskeskeisyydestä voimapolitiikkaan.
Etupiirien hiljainen paluu
Core 5 -ajattelun taustalla on oletus, että maailma toimii joka tapauksessa etupiirien kautta. Näitä ei tarvitse kirjata virallisiin sopimuksiin, vaan ne näkyvät siinä, mihin kukin suurvalta katsoo voivansa ulottaa vaikutusvaltansa ilman ratkaisevaa vastarintaa.
Yhdysvaltojen toimet Venezuelassa on tästä yksi esimerkki. Maa on strategisesti merkittävä valtavien öljyvarojensa vuoksi, ja Yhdysvallat on vuosikymmeniä pitänyt Latinalaista Amerikkaa omana vaikutusalueenaan Monroe-doktriinin hengessä. Useat analyysit, kuten Council on Foreign Relationsin katsaukset, korostavat Venezuelan asemaa Yhdysvaltojen energiaturvallisuuden ja alueellisen vallan näkökulmasta
Trumpin puhe Grönlannin hallintaan ottamisesta ei ollut pelkkä poliittinen kuriositeetti. Grönlannin merkitys liittyy arktiseen alueeseen, luonnonvaroihin ja sotilaalliseen sijaintiin. Brookings Institution on analysoinut Grönlannin kasvavaa strategista arvoa suurvaltakilpailussa
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on räikein esimerkki etupiiripolitiikan paluusta Eurooppaan. Kyse ei ole vain Ukrainasta, vaan Venäjän pyrkimyksestä estää Naton ja lännen vaikutusvallan laajeneminen entiselle Neuvostoliiton alueelle. Tämä näkökulma on tuotu esiin mm. lukuisissa RAND Corporationin analyyseissä
Baltian maat ja Suomi eivät ole sotilaallisen hyökkäyksen kohteena samalla tavalla, mutta Venäjä näkee ne osana aluetta, jossa lännen vaikutusvaltaa pyritään rajoittamaan poliittisesti, taloudellisesti ja informaatiovaikuttamisen keinoin.
Aasiassa sama logiikka näkyy Kiinan ja Taiwanin välisessä jännitteessä. Kiina pitää Taiwania sisäisenä kysymyksenä ja osana omaa etupiiriään, kun taas Yhdysvallat ja Japani pyrkivät estämään voimakeinoin tapahtuvan status quon muutoksen. International Crisis Group on varoittanut, että Taiwan on yksi maailman vaarallisimmista geopoliittisista kipupisteistä.
Euroopan unioni – sivuun pelattu hallintokone ilman voimaa
Core 5 -näkökulmasta Euroopan unioni ei näyttäydy suurvaltana lainkaan, vaan ylikokoisena hallintokoneena, joka on onnistunut luomaan valtavan määrän sääntöjä, mutta epäonnistunut rakentamaan todellista valtaa. EU:n vaikutus perustuu normien ja standardien levittämiseen, ei kykyyn puolustaa omia etujaan. Tätä ilmiötä The Economist on kutsunut EU:n “sääntelyvallaksi” – määritelmäksi, joka paljastaa samalla unionin keskeisen heikkouden.
EU on vuosikymmenten ajan rakentanut järjestelmää, jossa lainsäädäntö, byrokratia ja konsensus korvaavat strategian. Se on toiminut maailmassa, jossa oletettiin kaikkien muidenkin noudattavan samoja sääntöjä. Kun suurvallat siirtyivät avoimeen voimapolitiikkaan, Eurooppa jäi kiinni omaan normatiiviseen projektiinsa.
Samaan aikaan EU ei ole kyennyt luomaan yhtenäistä sotilaallista voimaa, uskottavaa pelotetta eikä nopeaa päätöksentekokykyä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on hajautettu jäsenvaltioille, joiden intressit poikkeavat toisistaan. Tämä on tehnyt unionista hitaan, reaktiivisen ja ennustettavan – juuri sen, mitä suurvaltapolitiikassa ei saa olla.
Tuloksena Eurooppa on pelattu sivuun niistä pöydistä, joissa maailman todelliset linjaukset tehdään. Se ei määritä sodan ja rauhan kysymyksiä, ei teknologisen vallan rakenteita eikä globaalin talouden strategisia suuntia. Se korkeintaan sovittaa omat sääntönsä muiden tekemien päätösten ympärille.
Core 5 -maailmassa Euroopan unioni ei ole vallankäyttäjä vaan vallankäytön seurausten hallinnoija. Se reagoi kriiseihin, joita se ei aiheuttanut eikä kykene estämään. Tämä ei ole vahingollinen sivuseikka, vaan seurausta vuosikymmenten strategisesta epäonnistumisesta – uskosta siihen, että maailma järjestyy sääntöjen eikä voiman kautta.
Suomen asema suurvaltojen välissä
Suomen asema Core 5 -maailmassa on tyypillinen pienelle, mutta kehittyneelle valtiolle. Nato-jäsenyys ja DCA-sopimus on sitonut Suomen tiiviisti Yhdysvaltojen johtamaan turvallisuusjärjestelmään, mutta ei tee Suomesta strategista päätöksentekijää. Taloudellisesti Suomi on osa EU:n sisämarkkinoita ja sääntelyjärjestelmää, geopoliittisesti Venäjän rajamaa.
Useat suomalaiset ja kansainväliset turvallisuusanalyytikot ovat todenneet, että pienten valtioiden suvereniteetti ei katoa, mutta niiden liikkumatila kapenee. Päätöksiä tehdään yhä useammin rakenteissa, joissa Suomella ei ole ratkaisevaa vaikutusvaltaa.
Teknologia ja data uuden järjestyksen ytimenä
Uuden maailmanjärjestyksen todellinen selkäranka ei ole armeija, vaan teknologia. Puolijohteet, pilvipalvelut, tekoäly ja datavirrat määrittävät sen, kuka hallitsee taloutta, viestintää ja yhteiskuntia. Näitä infrastruktuureja hallitsevat pääosin yhdysvaltalaiset ja kiinalaiset toimijat.
World Economic Forum on useissa raporteissaan korostanut, että datan ja digitaalisen infrastruktuurin hallinta on noussut keskeiseksi geopoliittiseksi valtatekijäksi
Valtiot, jotka eivät hallitse omaa teknologista perustaansa, ovat väistämättä riippuvaisia niistä, jotka hallitsevat.
Onko uusi maailmanjärjestys jo todellisuutta?
Jos uusi maailmanjärjestys ymmärretään yhtenä globaalina hallituksena, se tuskin on toteutumassa. Mutta jos sillä tarkoitetaan vallan keskittymistä harvoille, etupiirien paluuta ja pienten valtioiden liikkumatilan kaventumista, kehitys on jo pitkällä.
Core 5 ei ole salainen suunnitelma, vaan kuvaus maailmasta, jossa sääntöihin perustuva järjestelmä on murtumassa. Tilalle ei ole tulossa parempaa järjestystä, vaan realistisempi ja kylmempi maailma, jossa valta määrittää rajat.
Samuel Gryning 6.1.2026
Lue myös!