Lainasin kirjastosta WSOY:n v. 1986 julkaiseman 165-sivuisen kirjan ”Gruppa Finljandija – Neuvostokomentajan roolissa”, jossa kirjoittaja kenraalimajuri Pentti Syrjä (1919-2002) kertoo opinnoistaan ja kokemuksistaan kahden muun upseerin kanssa vuosina 1971-1972 Moskovassa sijaitsevassa Leninin perustamassa Frunzen sota-akatemiassa, joka sai nimensä Venäjän sisällissodassa bolshevikkien puolella ansioituneen sotilasjohtajan, strategin ja sotateoreetikon Mihail Frunzen mukaan. Vuonna 1998 nimi muuttui Venäjän sotilasakatemiaksi.
Päätöksen asiasta tekivät presidentti Kekkonen ja Neuvostoliiton puolustusministeri Gretško sen jälkeen, kun he olivat todenneet, että suomalaisia upseereita oli ollut kursseilla lännen sotakouluissa, kuten Ranskassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa, mutta ei Neuvostoliitossa.
Herrat olivat yksimielisiä siitä, että tämä oli vähintäänkin kauneusvirhe Suomen puolueettomuuden kuvassa, mutta asiahan olisi helposti korjattavissa, kun lähetettäisiin muutama jo vähän varttuneempi suomalainen upseeri johonkin neuvostoasevoimien sota-akatemiaan komentajatason kurssille.
Näin tapahtui. Lokakuussa 1971 Frunzen maineikkaan sota-akatemian vähän yli vuoden pituiselle komentaja- ja esikuntakurssille lähtivät silloinen Reserviupseerikoulun johtaja eversti Pentti Syrjä, everstiluutnantti Väinö Kangaspunta pääesikunnasta ja majuri Matti Aaltonen Panssariprikaatista.
Upseerit saivat nimekseen ”Gruppa Finljandija” (Suomen ryhmä).
Syrjän kirja kertoo upseerien monipuolisista, eräiltä osin aivan uskomattoman tuntuisista kokemuksista kuuluisassa sota-akatemiassa ja suuressa miljoonakaupungissa.
Kurssilla suomalaiset eläytyivät neuvostodivisioonan komentajan rooliin suurvallan armeijan vaihtelevissa sotatilanteissa eri puolilla maailmaa, kuten Etelä-Koreassa, Iranissa ja hyökkäyksessä silloisen Länsi-Saksan kautta Hollantia vastaan, josta Syrjä teki lopullisen diplomityön.
Kirjassa tulee esille myös se, että Frunzen sota-akatemiassa pohdittiin 1970-luvun alussa paljon myös ydinsodan mahdollisuutta ja siitä eli varsinkin säteilystä suojautumista. Opetuksen pääoletus oli se, että tulevassa sodassa Neuvostoliiton ja Naton välillä käytetään aluksi tavanomaisia aseita, mutta jossain vaiheessa konfliktia tullaan todennäköisesti käyttämään taktisia ydinaseita.
Kun luin tämän, niin hätkähdin, koska 1970-luvun jälkeen tulleiden monien profetioiden ja myös sotilasasiantuntijoiden mukaan juuri niin tulee käymään eli Kolmas maailmansota alkaa perinteisillä aseilla, mutta päättyy ydinaseiden käyttöön, mikä saa valtavasti tuhoa aikaan ja ainakin miljardi ihmistä kuolee.
Frunzen sota-akatemian opetus oli Syrjän mielestä erittäin hyvää ja asiantuntevaa. Syrjä paneutuikin erittäin kovatahtisiin opintoihin hyvin tarmokkaasti alun kielivaikeudet voitettuaan.
Lopputuloksena oli Akatemian johtajan A. Radzijevskin 14.12.1972 allekirjoittama todistus, että eversti Pentti Syrjä on suorittanut upseeriston jatkokoulutukseen kuuluvan kurssin arvosanoilla kiitettävä yleistaktiikassa ja kiitettävä joukkojen johtamisessa ja esikuntapalvelussa.
Sotilaallisten asioiden lisäksi kirjassa on monia mielenkiintoisia kuvauksia suomalaisryhmän vapaa-ajan vietosta Moskovassa ja jossain määrin, tosin rajoitetusti, muualla Neuvostoliitossa.
Syrjän kirja oli vuoden 1986 suuria myyntimenestyksiä, mutta se herätti myös melkoista kohua.
Itse asiassa Pääesikunta yritti estää teoksen julkaisemisen jo ennen sen ilmestymistä, koska sen katsottiin sisältävän sellaisia Neuvostoliittoon liittyviä tietoja, jotka olisi Suomen ja Neuvostoliiton naapurisuhteiden vuoksi ollut pidettävä salassa.
Kirjan tultua julkisuuteen presidentti Mauno Koivisto esitti asiasta voimakkaan julkisen paheksuntansa sanoen mm., että ”maan edun parasta ymmärtämättömällä kenraalilla ei puolustusvoimien reservissä voi olla käyttöä”.
Pentti Syrjä puolustautui sanoen kaikkien kirjassaan esittämiensä asioiden tulleen julki eri yhteyksissä jo aiemmin ja tulkitsi valtiovallan jyrkän reaktion osoitukseksi poliitikkojen ja puolustusvoimien yliherkkyydestä idänsuhteissa.
Olen samaa mieltä. Vuonna 1986, viisi vuotta ennen kommunistisen Neuvostoliiton hajoamista, Suomi oli vielä täysin suomettuneisuuden kahleissa, jolloin itänaapurista ei saanut sanoa mitään kriittistä, vaikka se olisi ollut totta.
Mitään kovin kielteistä Neuvostoliittoa kohtaan ei tosin Syrjän kirjassa ole, vain pieniä sattumuksia, kuten sekin, että eräässä ravintolassa narikan pitäjä varasti Syrjän komeat talvikäsineet ja kun Syrjä kysyi siitä, niin mies kehtasi valehdella pokkana, että Syrjällä ei ollut ollut käsineitä ravintolaan tullessaan.
Kun Syrjä sitten yritti etsiä uusia käsineitä Moskovan kaupoista, niin mistään ei löytynyt talvikäsineitä, koska sikäläiseen tapaan vain kesällä myytiin talvikäsineitä ja talvella myytiin kesäkäsineitä.
Lopulta Syrjä sai kuitenkin ravintolasta jonkinlaisen rahakorvauksen kerrottuaan tapauksesta venäläiselle upseeriystävälleen, joka meni hurjistuneena ravintolaan, koska hän oli juuri aiemmin pitänyt jossain kokouksessa esitelmän aiheesta, että Neuvostoliitossa ei ole sellaisia rikoksia kuin lännessä, kuten varkauksia.
Joten kovin pienistä asioista hermostuttiin suomettumisen aikana, kun itänaapurista ei olisi saanut sanoa mitään kielteistä, vaikka se olisi ollutkin totta. Piti vain hymistellä, puhua ystävyydestä ja vaieta kaikesta kritiikistä.
Nyt tilanne on muuttunut, mutta vain ilmansuunnan suhteen eli nyt kumarretaan idän sijaan liiaksi länteen päin, mutta se on jo toinen tarina, joten ei siitä sen enempää.
Suosittelen Syrjän mielenkiintoista ajankuvausta kaikille ihmisille, mutta erityisesti nuorille, jotta he saisivat autenttista tietoa 1970-luvun historiasta, joka meille vanhemmille on omakohtaisesti tuttua. Ja tietysti suosittelen Syrjän kirjaa kaikille upseereille, joko palveluksessa tai reservissä, koska he varmaankin pitäisivät kirjan monia kuvauksia erilaisten sotatilanteiden ratkaisuista johtajan näkökulmasta katsottuna mielenkiintoisina.
Kirjan voi löytää kirjastoista tai Antikvariaateista.
Jouko Piho 1.4.2026