6. toukokuuta 1992 tasavallan presidentti Mauno Koivisto kokosi Linnan saleihin Suomen korkeimman oikeusoppineiston keskustelemaan pankkikriisistä ja oikeuslaitoksen roolista. Tilaisuudesta laadittu salainen muistio on vuosikymmeniä myöhemmin noussut esiin dokumenttina, joka paljastaa, kuinka syvälle poliittinen valta saattoi ulottua tuomioistuinten päätöksentekoon.
Presidentin illallinen, joka ei ollutkaan vain keskustelua
”Olemme järjestäneet silloin tällöin täällä keskustelutilaisuuksia,” Koivisto aloitti kevyesti.
Mutta illan keskustelu ei jäänyt kepeäksi. Presidentin kutsumaan ”oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen” osallistui vaikuttava joukko: korkeimman oikeuden ja hallinto-oikeuden johtoa, oikeusministeriön virkamiehiä sekä useita professoreita eri yliopistoista.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimi korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen ja mukana olivat mm. Pekka Hallberg, Allan Rosas, Heikki Ylikangas, Kaarlo Tuori, Leena Kartio, Olli Mäenpää, Jaakko Uotila, Jyrki Tala ja Veli-Pekka Viljanen. Presidentin kansliasta paikalla olivat erityisavustaja Martti Manninen ja everstiluutnantti Kari Kasurinen.
Tilaisuus merkittiin tunnuksella OIK.OI/EJ/04.06.92 – EI JULKINEN ja se pysyikin salassa yli kaksi vuosikymmentä.
Pankkikriisi ja pelko ”tuomioistuinten häiritsevästä roolista”
Koivisto viittasi puheessaan Suomen syvään talouskriisiin ja pankkien ahdinkoon. Hän kertoi lukeneensa huolestuneena tuomioistuinten ratkaisuja taloudellisissa riidoissa ja toivoi kuulevansa juristien näkemyksiä siitä, miten oikeuslaitoksen tulisi toimia pankkien ja velallisten kiistoissa.
Keskustelu siirtyi nopeasti siihen, voisiko tuomioistuinten riippumaton päätöksenteko vaarantaa valtion pyrkimyksiä vakauttaa taloutta. Tilaisuuden jälkeen syntyi käsitys, että Koivisto oli halunnut varmistaa, ettei oikeuslaitos tuomitsisi pankkeja tai valtiota tavalla, joka lisäisi kriisiä.
Monet asiantuntijat ja pankkikriisin velalliset pitivät myöhemmin tapahtumaa oikeusvaltioperiaatteen loukkauksena.
Kun oikeuspolitiikka kohtasi vallan huoneet
Koiviston konklaavi on jäänyt historiaan hetkenä, jolloin poliittinen valta ja tuomioistuinlaitos kohtasivat tavalla, jota ei ole totuttu näkemään demokraattisessa valtiossa.
Vaikka presidentti ei antanut suoraa määräystä, tilaisuuden sävy ja teemat loivat ilmapiirin, jossa oikeuslaitoksen odotettiin huomioivan valtion ja pankkien ”vakauttamistarpeet”.
Jälkikäteen osa tuomareista ja tutkijoista on pitänyt konklaavia harmittomana keskusteluna, mutta toiset näkevät sen Suomen oikeusvaltion käännekohtana – hetkenä, jolloin talouspolitiikka painoi vaakakupissa enemmän kuin yksilön oikeusturva.
Dokumentti, joka ei enää katoa
Nykyään muistio on Internet Archivessa vapaasti luettavaksi ja se on myös levinnyt tutkijoiden ja kansalaisaktivistien keskuudessa.
Monet pitävät sitä Suomen lähihistorian tärkeimpänä arkistopaljastuksena, joka paljastaa poliittisen vallan vaikutusyritykset tuomioistuinlaitokseen.
Vaikka konklaavin vaikutuksia ei ole koskaan virallisesti tutkittu, pankkikriisin velalliset ja heidän jälkeläisensä vaativat yhä avoimuutta ja vastuunkantoa.
”Voiko poliittinen valta Suomessa painostaa riippumatonta oikeuslaitosta?”
Tämä kysymys on yhä ajankohtainen – ja se saa juurensa juuri tästä muistosta vuodelta 1992.
Samuel Gryning 5.10.2025
Lähteet: Koiviston konklaavin salainen muistio
Artikkelin toinen osa julkaistaan ensi viikolla
On hyvä että tämä asia nostetan esille tasaisin väliajoin. Sillä tähän päättyi Suomen vallan kolmijako joka oli maailmanlaajuisetikkin tarkasteltuna ainutlaatuista. Tämän kokouksen jälkeen oikeuslaitos alistettiin poliittiselle päätöksenteolle eikä sillä ollut enää oikeustieteellista tomivaltaa.
Merkittävää oli myös se että kun pankit ottivt lainaa ulkomailta ja Suomen markka devalvoitiin, niin kansalaiset laitettin kärsijän osaan. Eiväthän kansalaiset ottaneet ulkomailta lainaa vaan suomalaisista pankeista markkoja. Tällä konklaavin kokouksella ryöstettiin suomalaisten yritysten omaisuutta ja aiheutettiin 115 000 itsemurhaa. Se veri on Koiviston ja hänen konklaavinsa käsissä sekä silloisen pääministerin.
Pankin herrojen juoksupojaksi rupeamalla, koko valtion toiminta vääristyy. Laki ja oikeus muuttuu farssiksi ja koko systeemi näyttäytyy orja systeeminä. Mihin tämä olisi muuttunut. Suunta on vain huononevat keskuspankkirahan myötä. Pankin herra voittaa aina.