Maailman terveysjärjestö WHO perustettiin aikoinaan neuvoa-antavaksi elimeksi. Sen tehtävänä oli koordinoida terveystietoa, tukea tutkimusta ja auttaa valtioita kriisitilanteissa. Mutta 2000-luvulla sen rooli alkoi hiljalleen muuttua. Neuvoista siirryttiin ohjeisiin, ohjeista normeihin ja normeista käsitykseen, että WHO voi toimia maailmanlaajuisena terveydellisenä päätöksentekijänä.
Tämä kehitys nousi pintaan erityisesti pandemioiden yhteydessä. Jokainen kriisi toimi kuin vipuna, joka siirsi lisää valtaa kohti kansainvälistä organisaatiota – pois kansallisilta parlamenteilta, hallituksilta ja terveysviranomaisilta.
WHO alkoi antaa “suosituksia”, joita käsiteltiin käytännössä velvoittavina. Lentoliikenteen rajoituksia, maskisuosituksia, rokotepasseja, karanteeniohjeita ja matkustussääntöjä alettiin toteuttaa ympäri maailmaa lähes yhdenmukaisesti, vaikka maiden olosuhteet ja riskit poikkesivat toisistaan dramaattisesti. Kansalliset päätöksentekijät perustelivat toimiaan viittaamalla WHO:hon – organisaatioon, jonka johtoon tai linjauksiin tavallinen kansalainen ei voi vaikuttaa.
Vuoden 2020 pandemia nosti WHO:n roolin uudelle tasolle. Valtioiden rajat sulkeutuivat, talouksia hiljennettiin ja kokonaisia yhteiskuntia muokattiin sen mukaan, miten WHO arvioi uhkaa tai julkaisi ohjeistuksia. ”Kriisin” keskellä moni hyväksyi toimet, koska hätä oli todellinen. Mutta ”kriisin” jälkeen heräsi kysymys: kuka päättää, milloin hätä päättyy – ja milloin seuraava alkaa?
Samalla neuvoteltiin uusia kansainvälisiä terveyssopimuksia ja pandemiapöytäkirjoja, joita moni asiantuntija kritisoi siitä, että ne voisivat antaa WHO:lle oikeuden määrätä valtioiden toimista ilman perinteistä demokraattista prosessia. Ajatus siitä, että globaali organisaatio voisi tulevaisuudessa julistaa poikkeustiloja, ohjata liikkuvuutta tai asettaa rajoituksia, herätti suuria huolia erityisesti niissä, jotka näkivät kehityksen irtautuneen kansallisesta itsemääräämisoikeudesta.
Laajeneva valta herätti myös toisen kriittisen kysymyksen: kenen intressejä WHO edustaa?
Järjestön rahoituksesta merkittävä osa tulee jäsenvaltioiden lisäksi yksityisiltä säätiöiltä, suuryrityksiltä ja terveysalan jättitoimijoilta. Tämä loi tilanteen, jossa terveyspolitiikan suuntaa saatoin määritellä joukko toimijoita, joilla ei ole läpinäkyvää poliittista vastuuta – ja joiden vaikutusvalta kasvaa sitä mukaan, mitä enemmän kriisejä syntyy tai pahimmillaan synnytetään.
WHO:n kasvava rooli näyttää osalle maailmaa vakautta tuovalta. Toisille se näyttää esimerkiltä ylikansallisesta kehityksestä, jossa valtaa siirretään askel askeleelta pois demokraattisilta instituutioilta.
Yksi asia on kuitenkin varma – WHO:n asema ei ole enää sama kuin ennen. Se ei ole vain neuvoja antava terveyselin. Se on kansainvälinen päätöksentekijä, jonka linjaukset voivat vaikuttaa miljardien ihmisten arkeen – ilman että heillä on siihen mitään sananvaltaa.
Mitä sinä ajattelet? – Kenen tulisi päättää terveyskriisien säännöistä: kansallisten parlamenttien vai ylikansallisen organisaation, jota kukaan ei voi äänestää pois – Kommentoi alle!
Katsokaa juupituubista Tyrnävä show Tatu tyni vieraana Sylvi. Kertoo kaiken whon rikollisesta vallasta jopa ihmisten genomiin. Lääketeollisuus näyttää vievän whota, kuten pässiä narussa. Tämän jatkaminen tulee aiheuttamaan masiivisen kansojen murhan. Suomen perustuslaki jo 2011 maanpetoksellisesti Who maailmanvaltaan mukautettiin. Koko eu on samaa projektia vuodesta 1992 asi, siis ennen kansanäänestystä. Jo 9.12. 2005 jätin valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteilmoituksen lainsäädännölisen syrjinnän lopettamiseksi suomessa. He 175, 2025 koitaa taas lisä komission valtaa rikostutkinnan osalta koskien digitaalista todistusaineistoa, tietyille tahoille koitetaan antaa oikeuslaitoksen kaltaiset oikeudet käsitellä digitalista todistusaineistoa, taita icc jäädä nuolemaan näppejään, kuten gasan kansanmurhan todisteile kävi juuri, youtube poisti satoja videoita sotarikoksista alustallaan. Tullaanko suomenkin valtiojohdosta tehdyt todistevideot tällä järjestelmällä tuhoamaan.