Unkarin pääministeri Viktor Orbán on jälleen herättänyt kohua väitteellään, että:
“EU on hajoamassa.” – Viktor Orbán
Tuoreessa lausunnossaan hän perusteli myös, miksi Unkarin ei tulisi ottaa käyttöön euroa – hänen mukaansa Euroopan unioni on menettämässä poliittisen ja taloudellisen yhtenäisyytensä, eikä siihen pidä sitouttaa kansallista kohtaloa.
(Reuters)
Orbánin ulostulo osuu hetkeen, jolloin EU:n sisäiset jakolinjat syvenevät ja kansalliset hallitukset käyvät avointa kamppailua Brysselin vallasta. Mutta mitä todella tapahtuisi, jos EU:n rakenne todella alkaisi purkautua?
EU:n hajoaminen – mahdollisuus vai uhka?
Euroopan unionin tulevaisuudesta käytävä keskustelu ei ole enää marginaalista. Energiapolitiikan, maahanmuuton ja turvallisuuden kaltaiset kiistakysymykset ovat paljastaneet, miten eri suuntiin jäsenvaltiot vetävät. Kuten Tiedonantaja on todennut, kansallismielinen liikehdintä ja taloudellinen paine voivat murentaa yhteisiä instituutioita.
Orbánin euronvastainen linja toimii esimerkkinä laajemmasta suuntauksesta – halusta irrottautua unionin taloudellisesta keskinäisriippuvuudesta. Samalla se on merkki siitä, että monet jäsenvaltiot alkavat nähdä Brysselin ohjauksen enemmän rasitteena kuin turvana.
Sisäinen epäluottamus: Merkel vastaan Baltia ja Puola
Entinen liittokansleri Angela Merkel syytti hiljattain Puolaa ja Baltian maita siitä, että ne olisivat osaltaan pahentaneet Euroopan turvallisuustilannetta.
(Verkkouutiset)
Tapauksen taustalla on ainakin näennäisesti syvä erimielisyys EU ulkopolitiikasta. Länsi-Euroopan johtajat painottavat diplomatiaa ja strategista tasapainoa, kun taas Itä-Euroopan maat korostavat suoraa puolustusta ja varautumista Venäjään. Tämä jakolinja osoittaa, että yhtenäiseksi väitetty Eurooppa toimii yhä vähemmän yhtenäisenä rintamana – etenkin kriisin hetkellä.
Globaali eliitti valtaa varmasti tyhjiön
Kun EU:n rakenteet horjuvat, niiden jättämä valta-aukko ei jää tyhjäksi. Sen täyttävät nopeasti globaalit toimijat – mm. monikansalliset yritykset, investointipankit ja kansainväliset järjestöt, joilla on resursseja ja vaikutusvaltaa. Kuten Carnegie Endowment for International Peace on analysoinut, EU:n päätöksenteko on jo nyt tiiviissä riippuvuussuhteessa taloudelliseen ja geopoliittiseen verkostoon, joka toimii kansallisvaltioiden ulkopuolella.
Tällainen kehitys voi merkitä uudenlaisen hallintamallin syntyä (ns. yksi maailman hallitus), niin poliittisessa mielessä, kuin myös taloudellis-hallinnollisena järjestelmänä, jossa päätöksiä ohjaavat markkinoiden ja suurten teknologiayritysten logiikat. Kansallisten parlamenttien rooli tulee kapenemaan entisestään.
Teknokraattinen aikakausi: hallintaa ilman vastuuta
Tätä muutosta voisi kuvata “teknokraattiseksi globalisaatioksi” – malliksi, jossa päätöksenteko perustuu tehokkuuteen ja taloudelliseen optimointiin, ei välttämättä demokraattiseen legitimiteettiin.
Sen taustalla ei ole salaliitto, vaan rakenteellinen muutos: valta keskittyy sinne, missä tieto, pääoma ja teknologia ovat – eli maailman talouseliitille.
Kuten esimerkiksi G20:n, IMF:n ja WEF:n kaltaiset verkostot osoittavat, globalisaation hallinta siirtyy yhä enemmän instituutioille, joita kansalaiset eivät ole suoraan valinneet. Jos EU:n kaltaiset ”demokraattiset” rakenteet rapautuvat, tämä malli voi levitä – “uusi maailmanjärjestys”, jossa päätöksiä tehdään kansallisista rajoista riippumatta, mutta paikallista vastuuta kantamatta.
Euroopan kohtalon hetki
EU-kriittiset kansalaisliikkeet toivovat hajoamisen tuovan takaisin kansallisen päätösvallan.
Mutta historia opettaa, että poliittiset tyhjiöt täytetään aina nopeasti – eivätkä täyttäjät useinkaan ole ne, jotka juhlivat vanhan järjestyksen loppua. Kun järjestelmä kokee mullistuksen, valta siirtyy niille, joilla on kyky hallita verkostoja, dataa, rahavirtoja ja jotka ovat valmistautuneet. Se ei ole salainen vallankaappaus, vaan näkyvä ja mitattava siirtymä – pois lopullisesti kansallisesta päätösvallasta kohti globaalia hallinnan aikakautta.
EU:n tulevaisuus ei ratkea yhdessä kriisissä, vaan monien päällekkäisten murrosten kautta.
Orbanin lausunnot, Merkelin erimielisyydet ja unionin sisäiset ristiriidat eivät ole irrallisia ilmiöitä – ne ovat oireita rakenteellisesta muutoksesta, jotka huokuvat suunniteltuja muutoksia globaalissa järjestelmässä.
Kysymys ei siis ole vain siitä, hajoaako EU. Kysymys on, kenen käsiin Euroopan tulevaisuuden ohjaus lopulta jää – ja onko kansoilla enää todellista mahdollisuutta vaikuttaa siihen.
Samuel Gryning 7.10.2025